PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Arvonmäärityksen haasteet siirtohinnoittelussa

Kokemuksemme perusteella ei ole liioiteltua sanoa, että liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt ovat paras tapa päästä verotarkastuksen kohteeksi. Kansainvälisen konsernin liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt ovat yleensä myös tilanteita, joissa siirtohinnoittelun arvonmäärityskysymykset nousevat esiin. Kyseessä voi olla esimerkiksi konsernin sisäinen järjestely kuten toiminnan keskittäminen, siirtäminen tai alasajo. Arvonmääritys voi liittyä myös transaktioon ulkopuolisen tahon kanssa, jolloin kyse on yleensä kauppahinnan allokoinnista eri konserniyhtiöille tai kauppaa varten tehtävästä strukturoinnista.