Euroopan listautumisantimarkkinoiden tuotot romahtivat

19.4.2016  |  Lehdistötiedote, Uutiset

Euroopan listautumisannit tuottivat tammi–maaliskuun aikana vain 3,5 miljardia euroa. Laskua vuoden 2015 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna oli lähes 80 % kahden erittäin aktiivisen listautumisantivuoden jälkeen. PwC:n IPO Watch Europe -kartoitus osoittaa, että listautumisanti- ja velkamarkkinoita koettelivat alkuvuoden aikana historiallisen matalat öljynhinnat, Kiinan talouden hiljentyminen ja jatkuva epävarmuus Yhdysvaltojen korkotasosta.

Globaalisti listautumisannit tuottivat vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 12,5 miljardia euroa. Tuotot laskivat melkein 65 % verrattuna edellisvuoteen ja vuoden alku oli hiljaisin sitten vuoden 2009 vastaavan ajanjakson.

Helsingin pörssin vuoden ensimmäisen neljänneksen kaksi antia, Ahola Transport ja Suomen Hoivatilat, keräsivät 17 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin anteja oli 3 ja tuotot huimat 208 miljoonaa euroa.

”Suomessa IPO-ikkuna on edelleen auki ja vielä vuoden ensimmäisellä puoliskolla voidaan odottaa listautumisia sekä First Northiin että päälistalle. Tiedossahan on jo Taalerin listautuminen Helsingin pörssin päälistalle sekä Tokmannin päälista- ja Heeroksen First North -valmistelut. Jännityksellä odotamme, säilyykö aktiviteettitaso yhtä korkealla kesän jälkeen. Innokkaita tulijoita on ja toivottavasti globaali markkinakin antaa loppuvuodesta vetoapua”, PwC Suomen yritysjärjestelypalveluiden partneri Kauko Storbacka sanoo.

Euroopan listautumisantiaktiviteetti kvartaaleittain vuodesta 2013

Epävakaa markkinatilanne johti myös kasvaneeseen määrään lykkääntyneitä yritysjärjestelyitä, kun yritykset kävivät haastavia arvonmäärityskeskusteluja verrattuna jo listattuihin kilpailijoihinsa. Ainakin yhdeksän eurooppalaista listautumisantia lykättiin julkisesti tulevaisuuteen tai listautumisannista luovuttiin ensimmäisen neljänneksen aikana, verrattuna viiteen antiin vastaavana ajanjaksona vuonna 2015. Listautumisannin sijaan yrityskaupat houkuttelivat yhä omistajia.

”Alkuvuosi on osoittautunut listautumisantiaktiviteeteille globaalisti haastavaksi, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö näkymä olisi varsin erilainen loppuvuodelle 2016 ja vuoden 2017 alulle. Globaalisti ennakoimme näkevämme ehdokkaita rahoitussektorilta, yksityistämisiä Manner-Euroopassa ja listattujen yritysten strategisia jakautumisia erillisiksi pörssiyhtiöiksi, jotka kerännevät yhteensä kohtuullisen osan koko vuoden tuotoista”, PwC Suomen pääomamarkkinatransaktioista vastaava partneri Netta Mikkilä toteaa.

”EU-kansanäänestyksen ollessa edessä epävarmuus kuitenkin jatkuu, emmekä oleta yltävämme 10 miljardin rajapyykkiin ennen kesätaukoa. Kehitys heijastelee hyvin vuoden 2013 näkymiä ennen kahta todella aktiivista vuotta listautumisantimarkkinoilla”, Mikkilä jatkaa.

Korjattu 21.4.2016: Tokmanni valmistelee listautumista pörssin päälistalle, ei First Northiin.


Lisätietoja:

Netta Mikkilä, PwC, partneri, pääomamarkkinatransaktiot, puh. 020 787 7386
Kauko Storbacka, PwC, partneri, yritysjärjestelyt, puh. 020 787 7368

IPO Watch Europe Q1/2016 (pdf)

IPO Watch Europe kartoittaa kaikki uudet, ensisijaiseen listautumispaikkaan tehdyt listautumisannit, jotka on toteutettu Euroopan keskeisimmillä osakemarkkinoilla ja tärkeimmissä markkinasegmenteissä. Selvitykseen kuuluvat pörssit, jotka sijaitsevat Belgian, Espanjan, Hollannin, Irlannin, Iso-Britannian, Italian, Itävallan, Kreikan, Kroatian, Luxemburgin, Norjan, Puolan, Portugalin, Ranskan, Romanian, Ruotsin, Saksan, Sveitsin, Tanskan, Tšekin ja Turkin alueilla ja niiden listautumisantiaktivisuutta tarkastellaan neljännesvuosittain. Selvitys ei kuitenkaan kata saman pörssin sisäisiä markkinaliikkeitä.

Tämä selvitys toteutettiin 1.1.–31.3. 2016 ja siinä tarkastellaan kaikkia anteja, joiden ensimmäinen pörssipäivä osuu tälle ajanjaksolle. Kaikki markkinatiedot on hankittu osakemarkkinoilta, eikä PricewaterhouseCoopers LLP ole erikseen tarkistanut annettuja tietoja.

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa yli 830 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta ja lakipalvelut sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tavoitteenamme on luoda kestävää kasvua. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 157 maassa yli 208 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.


Jätä kommentti

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)