Harva pankki valmis PSD2-direktiiviin ja avoimeen pankkitoimintaan

7.11.2017  |  Lehdistötiedote, Uutiset

Vaikka uudistettu EU:n maksupalveludirektiivi (EU Payments Services Directive, PSD2) tulee voimaan jo tammikuussa 2018, harvat pankit ovat siihen valmistautuneet. Kesän alussa 38 % pankeista oli vielä vaikutuksien arvioinnin alkuvaiheessa ja vasta 9 % oli implementoimassa uusia PSD2-vaatimuksia.

PwC haastatteli julkaisuaan Waiting until the Eleventh Hour – European banks’ reaction to PSD2 varten 39 henkilöä pankkien ylemmästä johdosta 18 Euroopan maasta. Selvitys kattaa näin suurimman osan maailman johtavista pankeista. Haastattelut tehtiin vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla.

Kaksi kolmesta haastatellusta johdon edustajasta sanoo PSD2:n tulevan vaikuttamaan kaikkeen pankkitoimintaan ja olevan riippuvainen monista muista säännöksistä. Silti vain 9 % sanoi PSD2-valmisteluidensa olevan implementointivaiheessa.

”Pakollisella regulaatiolla on suuri paino pankkien kehitysportfoliossa, mikä saattaa osaltaan vaikuttaa PSD2:n pakollisten osuuksien toteuttamiseen”, sanoo finanssialan asiantuntija Jan Bäckström PwC:ltä.

Tavoitteena tasapuoliset toimintaedellytykset maksupalveluille

PSD2-direktiivin voimaantulon on tarkoitus luoda tasapuoliset toimintaedellytykset uusille tulokkaille ja perinteisille markkinatoimijoille. Tavoitteena on tarjota enemmän mahdollisuuksia kilpailulle ja innovatiivisille maksupalveluille. Uudistetun direktiivin mukaisesti Euroopan pankkien tulee asettaa asiakastiedot saataville turvallisella tavalla ja lopulta myöntää myös kolmansille osapuolille pääsy asiakkaidensa tileille. PSD2 on todiste uudesta avoimen pankkitoiminnan maailmasta, jossa fintech-yritykset, kauppiaat ja jopa telekommunikaatioyhtiöt voivat muuttaa rahoitusmaailman täysin.

Tammikuussa 2018 pankkien monopoli asiakastilitietojen ja maksupalveluiden suhteen periaatteessa lakkaa. Rohkaisevaa on, että lähes kaikki PwC:n haastattelemat pankit (94 %) ovat tällä hetkellä työstämässä PSD2:n vaatimuksia. Kaksi kolmesta pankista sanoo haluavansa hyödyntää PSD2-direktiiviä strategisen asemansa muuttamiseksi.

“PSD2-toteutukset ovat monitahoisia johtuen sidosryhmien lukumäärästä. Monille pankeille sääntöjenmukaisuus vuoteen 2018 mennessä tulee olemaan haastavaa, mutta pelkkä sääntöjenmukaisuus ei tule olemaan heidän ainoa huolenaiheensa. Pankkien täytyy sopeuttaa strategiansa voidakseen kilpailla asiakassuuntautuneiden kolmansien osapuolien tarjonnan kanssa. Pankkien on analysoitava uusiutuvaa maksutoiminnan kenttää ja tunnistaa uusia tulomahdollisuuksia palveluilleen. Osa ei ole tätä vielä tehnyt”, Bäckström sanoo.

Pankki tietojenkeräilyalustana

Selvityksessä PwC kysyi pankeilta myös heidän suosikkiaan neljän eri tyyppisen uudistuvan liiketoimintamallin joukosta. 50 % vastaajista piti pankkiaan tietojenkeräilyalustana. Se tarkoittaisi sellaisen avoimen alustan kehittämistä, joka sallii partnerien integroida tuotteensa ja palvelunsa pankin tarjontaan. Malli tarjoaisi pankin ohjelmointirajapintaan (API) ja tietoihin perustuvan avoimen alustan uusille tuotteille ja palveluille.

“Mikä tahansa tämän saavuttava pankki olisi vahva toimija. Todellisuudessa vain pieni osa suurista pankeista pystyisi rakentamaan todella vahvan partneriekosysteemin. En usko, että monetkaan kolmannet osapuolet haluaisivat luoda yhteyden useampiin pankkeihin niin kauan kuin Euroopassa ei ole olemassa yhteistä API-standardia. On selvää, että pankkien tulee tehdä tiukka itsearviointi siirtyessään avoimen pankkitoiminnan maailmaan. Markkina-aseman ja kilpailuetujen arviointi on olennaista”, Bäckström toteaa.

Osana raporttia PwC tunnisti parhaita käytäntöjä, joita pankkien tulisi noudattaa taatakseen PSD2-direktiivin tehokkaan käsittelyn. Ehkä kaikista tärkein löydös on se, että pankkien tulisi varmistaa korkeimman johdon olevan mukana tekemässä avoimeen pankkitoimintaan soveltuvaa strategiaa. Tällä hetkellä strategiset seikat ovat usein IT-toiminnan johtamasta PSD2-sääntelyprojektista seuraava sivutuote.

Waiting until the Eleventh Hour – European banks’ reaction to PSD2

Lisätietoja:

Jan Bäckström, PwC, puh. 040 721 4484,

 

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 000 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tarkoituksenamme on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista asiakkaidemme merkittävimpiä ongelmia. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 158 maassa yli 236 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.


Jan Bäckström

Finanssiala

+358 (0)20 787 7895

  

Vastaa

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)