KHO: Pelkkää kiinteistön vuokrausta yleishyödylliseen käyttöön ei pidetty yleishyödyllisenä toimintana

18.12.2018  |  Uutiset, Verotus

Yhteisön toimintaa tulee tuloverolain 22 §:n mukaan harjoittaa muun muassa yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi, jotta yhteisö voisi olla yleishyödyllinen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2018:133 ja aiemmin julkaistun Turun hallinto-oikeuden päätöksen (18/0675/3, 19.6.2018, ei lainvoimainen) perusteella välillinen yleishyödyllinen toiminta ei välttämättä täyttäisi yleishyödyllisyydeltä vaadittavia edellytyksiä. Välillisellä toiminnalla tarkoitetaan esimerkiksi kiinteistön vuokraamista yleishyödylliseen toimintaan.

Tapauksessa KHO 2018:133 yleishyödyllisenä yhteisönä pidetty A Oy oli pitänyt toisen asteen oppilaitosta ja ammattikorkeakoulua. Ammatillisen koulutuksen reformiin liittyen A Oy:n koulutustoiminta siirrettiin B Oy:lle, jonka osakkeista A Oy omisti puolet. B Oy:lle siirtyi myös A Oy:n opetus- ja muu henkilöstö sekä koulutustoiminnassa käytetyt koneet ja laitteet. Koulutustoiminnan siirron jälkeen A Oy:n toiminta käsitti koulukiinteistöjen vuokraamisen B Oy:lle, B Oy:n ja muiden osakkeiden omistamista sekä muiden varojen hallintaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A Oy:tä voitu pitää yleishyödyllisenä yhteisönä pelkästään sen perusteella, että sen omistamaa kiinteistöä vuokrattaisiin yleishyödyllisenä pidettävän toimijan käyttöön. Näin siitäkin huolimatta, että B Oy jatkoi sitä samaa yleishyödyllistä koulutustoimintaa, jota A Oy oli aiemmin harjoittanut. Kiinteistön käyttö ei siten muuttunut.

Satu Schmidt

Veroneuvonta

+358 (0)20 787 7758

  

Jätä kommentti

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)