EU:ssa selvitetään mahdollisuuksia lisätä unionin omia varoja koronapandemian aikaan hyväksytyn elvytyspaketin rahoittamiseksi. Europarlamentaarikot ehdottavat...
KHO katsoi päätöksessään 2023:31, että rahaston yhtiömiehet eivät toimineet hybridilaissa tarkoitetulla tavalla yhdessä rahastoa koskevan rahastosopimuksen...
Maaliskuun alussa Valtiovarainministeriö julkaisi ensimmäistä kertaa laaditun Verokartoitus 2023 -selvityksen, joka tarjoaa poliittisille päättäjille verrattain...
Siirtohinnoittelua koskeva verotusmenettelylain säännös muuttui vuoden 2022 alussa. Olemme kirjoittaneet muutoksesta aiemmin täällä ja täällä, sekä muutosta...
Vuosi 2022 päättyi PwC:n asiakkaiden osalta onnellisissa merkeissä, kun marras-joulukuussa viisi PwC:n avustamaa verovelvollista sai veroriitaansa myönteisen...
EU jatkaa toimiaan oikeudenmukaisen verokilpailun edistämiseksi sekä haitallisten verotoimien tunnistamiseksi ja hillitsemiseksi. Jäsenvaltioiden valtionvarainministerit...
The Second Committee (Economic and Financial) of the United Nations General Assembly has approved a resolution concerning the promotion of inclusive and...
Luonnos hallituksen esitykseksi sähköalan ja fossiilisten polttoaineiden voittoveroksi on ollut lausuntokierroksella 2.-12.12.2022. Lakialoitteen taustalla...
Valtioneuvosto on tiedottanut 17. marraskuuta 2022 lainsäädäntösuunnitelman päivitystyön valmistumisesta. Vielä syyskuussa valtioneuvoston hyväksymän ohjeellisen...
Hallituksen esityksessä 224/2022 vp ehdotetaan automaattista päätöksentekoa koskevia muutoksia verotusmenettelystä annettuun lakiin sekä useisiin muihin...
Euroopan komissio kerää näkemyksiä yritysten tuloverotusta Euroopassa koskevasta kehyksestä (Business in Europe: Framework for Income Taxation eli ”BEFIT”). BEFIT-aloitteella...
Nykyisin ulkomaiset kiinteistösijoittajat ovat tuloverolain mukaan velvollisia maksamaan luovutusvoitoistaan veroa Suomeen myydessään suoria kiinteistöomistuksiaan, suomalaisen...
EU:n komissio julkaisi 22.12.2021 ehdotuksensa veronkiertodirektiivin muutosdirektiiviksi (ATAD 3), jonka tavoitteena on estää niin sanottujen kuori- tai...
Keskusverolautakunnan (KVL:2022/24) arvioitavana oli, voitiinko ranskalaisen rahoituslaitoksen suomalaisen pörssiyhtiön osakkeiden perusteella saamiin osinkoihin...