Luottamuksen kulmakivet

23.2.2015  |  Blogi, Yritysvastuu

Vastuullisuusasiat voivat joskus olla kuin iltauutisten loppukevennys: se tuo hyvää mieltä mutta varsinaisten uutisten kanssa sillä ei ole juuri mitään tekemistä. Joskus vielä törmää tällaiseen suhtautumiseen vastuullisuudesta ja eettisyydestä puhuttaessa: ne ovat ihan kivoja juttuja, mutta eipä niillä taida olla varsinaisen bisneksen kanssa oikein mitään tekemistä. Käydään kuitenkin aiheeseen kiinni ja mietitään hetken verran, voisiko näissä pehmopuolen jutuissa olla jotain järkeä liiketoiminnan kannalta. Sen ymmärtämiseksi täytyy puhua luottamuksesta.

Luottamus yritykseen rakentuu viiden teeman alle sijoittuvista tekijöistä. Eniten voimaa on yhtiön rehellisyydellä ja eettisyydellä. Kykyä luottamuksen luomiseen löytyy lisäksi – tässä järjestyksessä – yhtiön tavasta käsitellä työntekijöitään ja asiakkaitaan, laadukkaista ja innovatiivisista tuotteista ja palveluista, jonkin ”suuremman tarkoituksen” eteen työskentelemisestä sekä siitä, että yhtiön toiminnot ja taloudellinen tulos ovat hyviä.

Jos pitäisi arvailla kylmiltään tärkeysjärjestystä, voisi se monen mielessä olla juuri päinvastainen. Vuosittain julkaistava Edelman Trust Barometer kuitenkin tietää totuuden tutkittuaan 27 maasta yhteensä 33 000 henkilön mielipiteet. Tuloksia on jo viidentoista vuoden ajalta.

Katsotaanpa tarkemmin tärkeintä luottamusta luovaa teemaa eli yrityksen rehellisyyttä ja eettisyyttä (integrity). Sen alle barometri on luokitellut seuraavat kolme tekijää: 1) Yrityksellä on eettiset liiketoimintaperiaatteet. 2) Yritys ryhtyy vastuullisiin toimenpiteisiin, jos joku asia nousee tapetille tai kehittyy kriisiksi. 3) Yrityksen liiketoimintaperiaatteet ovat avoimet ja läpinäkyvät.

Näistä asioista on helppo olla samaa mieltä 33 000:n barometrikyselyyn vastanneen kanssa. Hyvät ja oikeat bisneksen tekemisen eettiset periaatteet vakuuttavat. Asioihin tarttuminen luo kuvaa suoraselkäisyydestä ja rohkeudesta selvittää vaikeitakin tilanteita. Luottamus kasvaa, jos huomaa saavansa tietoa yrityksestä niin sen hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

Jos tämä on näin itsestään selvää, niin kaikki yritykset varmaankin toimivat näin? Ei taida olla niin, sillä edelleenkin näkee, että juuri näissä luottamuksen osatekijöissä yrityksillä on yllättäviä puutteita. Todennäköisesti niihin ei panosteta, koska niiden merkitystä luottamuspääoman rakentamisessa ei täysin ymmärretä. Ne luokitellaan ns. pehmopuolen asioiksi ja siten tärkeydeltään häntäpäähän.

Ei tarvita kovinkaan pitkälle vietyä ajatusmallia ymmärtämään tähän lähestymistapaan sisältyviä riskejä. Jos asiakkaat, työntekijät, sijoittajat ja rahoittajat alkavat menettää luottamustaan, ei siinä kovin paljon ole merkitystä silläkään, että bisnesprosessit ovat kunnossa ja tuotteet laadukkaita. Luottamus on kaiken a ja o. Ilman sitä ei bisnes pitkään pyöri.

Jos näin alkaa käydä, on toimitusjohtajan aika astua esiin palauttamaan luottamusta. Edelman Trust Barometrilla on huonoja uutisia: toimitusjohtajan uskottavuus puhemiehenä on laskussa: kehittyneissä maissa vain 31 prosenttia (globaalisti 41 %) pitää häntä luotettavana viestinkertojana. Ei löydy apua siis siitäkään suunnasta.

Asiantuntijoita, vertaisryhmien edustajia, kansalaisjärjestöjä, analyytikkoja ja firman työntekijöitä, kaikkia näitä, uskotaan enemmin kuin toimitusjohtajaa. Kannattaisi siis varmistaa, että he luottavat yritykseen, sillä muuten heillä ei ole hyvää kerrottavaa – ja heidän sanansa kuitenkin painaa Edelman Trust Barometrin mukaan ylimmän johdon kertomaa enemmän sekä hyvissä että huonoissa uutisissa.

Heidän luottamustaan voidaan rakentaa laittamalla yrityksen eettiset periaatteet kuntoon ja varmistamalla, että asiat hoidetaan avoimesti ja läpinäkyvästi. Kun markkinat ja sidosryhmät vakuuttuvat tästä, alkavat pehmoasiat puhua bisneksen puolesta.

Jätä kommentti

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)