Taloushallinnon kehityshankkeet toivat Salamasaneeraukselle tuloksia muutamassa kuukaudessa

4.9.2019  |  Artikkelit, Taloudellinen raportointi

PwC:n Mikko Pirttilä ja Salamasaneerauksen Ilari Juhanmäki ovat tehneet yhteistyötä keväästä 2019 lähtien.

Vuokra-asuntoyhtiöiden asuntoja saneeraava Salamasaneeraus aloitti yhteistyön PwC:n kanssa keväällä 2019. Yhtiön toimitusjohtaja Ilari Juhanmäki kertoo uuden kumppanin taloushallinnon osaamisen tuoneen lukuisia hyötyjä liiketoimintaan jo muutaman kuukauden aikana. 

Kun Salamasaneeraus Oy:n pitkään käyttämässä tilitoimistossa tapahtui omistajanvaihdos, tarjoutui heille tilaisuus tarkastella, millaisia taloushallinnon palveluja markkinoilla on tarjolla.

Meillä oli tarve laajempiin palveluihin, ja kävin läpi tarkkaan kaikki isoimmat ja merkittävimmät alan tekijät. Päädyimme PwC:hen. Se on hyvämaineinen talo ja iso toimija, jolta saa apua eri tilanteisiin ja jolla on meitä varten oikeanlaista osaamista”, kertoo Salamasaneerauksen hallituksen puheenjohtaja Ilari Juhanmäki.

Yhteistyö PwC:n kanssa onkin tuonut Salamasaneeraukselle lukuisia hyötyjä jo muutaman kuukauden aikana. Juhanmäen mielestä on tärkeää, että samasta paikasta saa esimerkiksi kirjanpidon ja veroasiantuntijuuden, mutta tärkeää on myös, millaisten ihmisten kanssa ollaan tekemisissä. Juhanmäki kehuu PwC:n Mikko Pirttilää. Kemioiden on pelattava, ja Pirttilän plussaksi Juhanmäki mainitsee myös innostuksen digitaalisuuden kehittämiseen.

Kirjanpidon siirto PwC:lle oli yllättävän helppo ja onnistui ongelmitta – helpommin, kuin olin olettanut”, Juhanmäki kertoo.

Vankka strategia ja asiakaslupaus

Salamasaneerauksen emoyhtiö Naantalin Maalarit perustettiin 1979. Juhanmäen isän ja sedän perustama perheyritys teki kesäisin ulkomaalauksia ja talvisin sisäremontteja. Yritys avasi muutaman vuoden toimittuaan Naantalin keskustassa vähittäismyymälän, joka myi maalia, tapetteja ja parkettia.

Kun 90-luvun lama iski rakennusalaan ja maalausurakointiin, isäni meni yrittäjyyskurssille, jossa kehitettiin uudenlaisia liiketoimintamalleja. Yrityksemme oli tehnyt Naantalin kaupungin vuokra-asuntojen saneerauksia, ja silloin tuli idea alkaa kehittää sitä puolta pidemmälle.”

Varsinainen käänne toimintaan tuli, kun iso vuokra-asuntojen omistaja Turun ylioppilassäätiö kysyi, voisiko yritys saneerata 250 asuntoa kymmenen viikon aikana.

Mietimme silloin isän kanssa tarkkaan, lähteäkö mukaan vai ei.”

PwC:n Pirttilä kehuu ratkaisua valita uusi suunta hyväksi. Käytännössä Salamasaneerauksen perusstrategia luotiin tuolloin. Sen mukaan yritys keskittyy saneeraamaan vuokra-asuntoja. Tuolloin sai alkunsa myös aikaa kestävä asiakaslupaus: asiakkaan tilat saneerataan luotettavasti ja mahdollisimman nopeasti vuokraa tuottamaan.

Salamasaneeraus tekee työt vakiomateriaaleilla ja kiinteillä hinnoilla. Asiakas saa toisin sanoen tasaista laatua, ja budjetti pitää.

Salamasaneerauksen selkeä keskittyminen tiettyyn segmenttiin on samalla päätös siitä, mitä ei tehdä. Toiminta on selkeää ja tehokasta, kun on uskallettu erikoistua tiettyyn asiakasryhmään ja toimintamalliin”, Pirttilä kommentoi.

Yksi tae yrityksen luotettavuudesta ja tasaisesta laadusta on oma henkilöstö. Salamasaneeraus käyttää alihankintaa vain erikoistöissä. LVI-työt teetetään kumppaneilla, ja Tampereella sekä pääkaupunkiseudulla siivous ostetaan ulkoa.

Meillä on äärettömän hyvä porukka töissä, ja jokainen hoitaa hienosti oman leiviskänsä”, Juhanmäki hehkuttaa.

Henkilöstön ammattitaito ja luotettavuus ovat isoja plussia kilpailussa. Asiakkaiden on pystyttävä luottamaan siihen, että työ hoituu ajallaan ja laatu on sovitun mukaista. Salamasaneerauksen onnistumisesta kertovat pitkäaikaiset asiakkaat.

PwC:n Pirttilän mielestä Salamasaneerauksella on hyvät edellytykset menestyä ja laajentua myös jatkossa. Hyvin hoidettu yhtiö on vakaalla pohjalla. Pirttilä toteaa, että Suomeen tarvitaan lisää Salamasaneerauksen kaltaisia kasvuhakuisia yrityksiä.

Yksinkertaistettuja prosesseja, digitalisaation vauhditusta

Yhteistyön aluksi pidettiin iltapäivän mittainen workshop, jossa keskityttiin Salamasaneerauksen liiketoiminnan ymmärtämiseen. 

Sen avulla pystyimme suunnittelemaan mittareita ja raportteja, joita yrityksessä olisi järkevää seurata”, Pirttilä kertoo.

Juhanmäen mielestä yhteinen iltapäivä oli erittäin hyödyllinen myös Salamasaneerauksen väelle. Heille konkretisoitui tehokkaasti ja selkeästi, mitä kaiken kaikkiaan ollaan tekemässä ja miten tästä on mahdollista mennä eteenpäin.

Olemme päässeet sen jälkeen todella hyvin liikkeelle, vaikka välissä olivat kesälomatkin.”

PwC tarjoaa Salamasaneeraukselle taloushallinnon peruspalvelujen lisäksi talouspäällikköpalvelun. Muutaman kuukauden aikana on päästy pitkälle, sillä Salamasaneerauksen palkanlaskentaprosessi on yksinkertaistettu, budjetti laadittu, otettu käyttöön uusi raportointijärjestelmä sekä suunniteltu johdon raportointia. Veroasioitakin on jo ehditty yhdessä pohtia yhdessä PwC:n veroasiantuntijoiden kanssa.

Yhtiössä oli aloitettu digitalisaation hyödyntäminen jo ennen PwC:tä, ja nyt sitä on tarkoitus vauhdittaa entisestään. Automaattista tietojenkäsittelyä hyödynnettiin jo 1980-luvun lopussa laskutuksessa ja tavarantilauksissa, mutta varsinainen digitalisaation hyödyntäminen alkoi vuosituhannen alussa.

Kaikki mahdolliset rutiinit on tarkoitus siirtää koneiden hoidettavaksi. Jatkossa pyritään siihen, että asiakkaan tilauksesta alkaen kaikki data siirtyy joustavasti eteenpäin. Jo nyt työohjeet näkyvät sähköisinä, mutta pian data päivittyy yhä yksityiskohtaisempana aina roskisten tyhjennyksiä myöten.

Juhanmäki kertoo saaneensa yhtiön liiketoimintaan selkeytystä ja varmuutta tulevaa varten. 

Jatkossa Juhanmäki ja Pirttilä aikovat tavata neljännesvuosittain kasvokkain ja tapaamisten välillä käydä asioita läpi puhelimessa. Juhanmäki saa sähköisesti PwC:ltä raportit, mutta niitä on hyödyllistä avata suusanallisestikin.

Digitalisaatio ja automaatio ovat taloushallinnossa nykyään kaikkien huulilla. Asiakkaat kuitenkin arvostavat ennen kaikkea sitä, että heillä on tuttu ja luotettava yhteyshenkilö, jonka puoleen voi kääntyä ja joka tuntee paitsi numerot niin myös asiakkaan liiketoiminnan”, toteaa Pirttilä. 

Kirjoittaja: Kirsi Riipinen

Mikko Pirttilä

Taloushallinnon palvelut

+358 (0)20 787 7253

  

Kommentit on suljettu.