Verotuksella ei talous lähde kasvuun

10.4.2015  |  Blogi, Verotus

Julkisesta keskustelusta päätellen Suomessa vallitsee lähes konsensus siitä, että kokonaisveroasteemme on järkyttävän korkea. Muusta ei verotuksen osalta elinkeinoelämän, ekonomistien ja poliittisten päättäjien välillä näyttäisi yksimielisyyttä olevankaan. On hyvä, jos vaalien alla poliittinen keskustelu jää tasolle, että jotain olisi tehtävä. Mikään yksittäinen verotuksen tason muuttaminen tai verotuksen sisällä tapahtuva rakenteellinen hienosäätö vaalipaneelissa ei saa talouttamme kasvuun.

Professori Sixten Korkman totesi osuvasti YLEn Politiikkaradiossa, että taloustieteen nimissä ei voida julistaa, mikä kokonaisveroasteen tai verotuksen rakenteen muuttamisessa on oikein ja mikä väärin. Julistusten sijaan minulle riittäisi lupaus verotuksemme ennakoitavuudesta, jatkuvuudesta ja selkeydestä. Johdonmukainen, selvä, yksinkertainen ja ennakoitava verolainsäädäntö ja lain soveltaminen varmistaisivat parhaiten yritysten investoinnit Suomeen niissä rajoissa kun asialle verotuksen keinoin on mitään tehtävissä. Sen ei pitäisi olla vaikeata.

Julkinen keskustelu käydään yleensä yhteisöveroasteen kilpailukykyisyyden, pääoma- ja ansiotuloverotuksen erojen, tuloverotuksen tason sekä rajaveroasteen ympärillä. Kun menoja ei haluta leikata, perusmantrana on, että verotuksen painopistettä on siirrettävä kulutusverotukseen ja haittaverotukseen. Fiskaalisesti ajatus haittaverotuksen osalta on ristiriitainen. Haittaverolla pyritään ohjaamaan kansalaisten toimintaa pois haitallisesta toimintatavasta. Kun tavoite on saavutettu, verokertymä lähestyy nollaa. Ei haittaverolla siis pystytä korvaamaan tuloverotuksen helpottamista.

Valmisteverojen korottaminen taas johtaisi tupakan ja alkoholin hankkimiseen alemman verotuksen maista kuten Virosta. Viron nyt julistamat veronkorotussuunnitelmat ovat murto-osa Suomen verotasosta. Verokertymä toki kasvaisi, jos suomalaiset ryhtyisivät ryyppäämään rajummin ja tupakoimaan ahkerammin. Silloin kasvaisi myös verojen käyttö sosiaali- ja terveydenhoitoalalla. Energiaverojen nostaminen johtaa teollisuuden kilpailukyvyn heikkenemiseen ja asumisen kallistumiseen. Asumiskulut ovat jo nyt tulppana työllistämiselle ruuhka-alueilla. Valmisteverotuksen liikkumavara on todellisuudessa meillä aika pieni verrattuna kokonaisverokertymään.

Taloustieteilijät vievät aika ajoin ja itse asiassa aika usein arvonlisäverotuksen verokannat tutkijakammioonsa ja mallintavat muun muassa differoitujen arvonlisäverokantojen vaikutusta talouteen. Tutkitaan vaikuttaako verokannan muutos työllistämiseen tai onko verokannan alennus vyörytetty hintoihin. Verokannan alentaminenhan ei ilmeisesti saa edesauttaa myyjän menestystä ja toiminnan kannattavuutta. Lopputulos on useimmiten sekä kansainvälisissä että kotimaisissa tutkimuksissa yksiselitteinen: alennetut verokannat eivät vaikuta talouskasvuun. Pitäisikö vaikuttaa?

Annan esimerkin: Leudosta talvesta huolimatta pääsin lasten kanssa käymään muutaman kerran laskettelemassa. En Lapissa enkä Alpeilla, vaan lähiliikuntapaikoissa metropolialueella. On huima juttu, että yrittäjät jaksavat pitää auki laskettelurinteitä, kun on niin lämmintä, että merikään ei jäädy. Yrittäjän oli tehtävä pitkää päivää läpi talven ja otettava iso taloudellinen riski, vaikka maisemakorttimaisia aurinkoisia kevättalven päiviä valkoisine hankineen ja lepotuoleissa lepäävine asiakkaineen oli harvassa.

Rinteen täyttyessä tulevista emmirukajärvistä ja kallepalandereista sai empiirisesti todeta liikunnalle annetun arvonlisäverotuen osuneen kohdalleen. Voi vain yrittää kuvitella, miten Etelä-Suomen laskettelukeskuksia pyöritettäisiin nykyisen 10 %:n sijaan 24 %:n arvonlisäverolla. Tuskin mitenkään. Liikuntapalvelujen alennetun verokannan tavoite on kulttuuri- ja liikuntapoliittinen. Sillä on ollut tarkoitus alentaa kuluttajahintaa, jotta palvelut olisivat kaikkien saavutettavissa. Yksi saavutettavuuden edellytys on, että joku tarjoaa palveluja. Jos se ei ole kannattavaa, niin kukaan ei niitä järjestä. Jäisi sekin arvonlisäverokertymä saamatta ja saisimme lisää käyttökohteita muualta kannettavalle verokertymälle.

Eriytettyjen verokantojen varjopuoli näkyy, kun laittaa lapsen hiihto-opetukseen. Lain mukaan liikunnan mahdollistavaan palveluun sovelletaan alennettua 10 %:n verokantaa. Lain tulkitsija on päätynyt siihen, että hiihtokoulua ei liikunta kaipaa. Alemmalla verokannalla verotetaan hiihtohissinvetoa, mutta oikean alastulemisen opetus ei täytä liikunnan mahdollistavan palvelun tunnusmerkkejä. Rajanveto yleisen verokannan ja alennetun verokannan välillä on hiuksenhienoa, enemmän emotionaaliseen kuin juridiseen argumentointiin perustuvaa arviointia.

Siitäkin huolimatta alennetuilla verokannoilla on tarkoituksensa. Niiden soveltaminen on EU:ssa sallittu kolmessa eri kategoriassa. Perushyödykkeet kuten vesi, sähkö, elintarvikkeet, terveydenhuolto ja lastenvaatteet voidaan säätää alempaan verokantaan syystä. Ymmärrettävästi myös hyvätuloiset saavat ostaa hyödykkeet alennetulla verokannalla, mutta mitä ilmeisemmin he ostavat kuitenkin kalliimpia hyödykkeitä, joten he osallistuvat vahvasti verokertymän kasaamiseen. Toisen kategorian muodostavat työvoimavaltaiset palvelut kuten ravintolapalvelut. Tämä perustelu on kiistanalainen, koska esimerkiksi Suomessa parturien, pyöränkorjaajien ja suutarien työllisyys ei lyhyen alennetun verokannan kokeilujakson aikana tutkimusten mukaan lisääntynyt. Kolmas kategoria on kulttuuriin ja liikuntaan liittyvien hyödykkeiden kuten kirjojen, sanoma- ja aikakauslehtien, kulttuuri- ja urheilutilaisuuksien pääsylippujen sekä liikuntapalvelujen alennettu verokanta. Ei noita huonosta syystä ole huojennettu.

Tärkeintä eriytettyjen verokantojen käyttämisessä on, että samaan hyödykkeeseen sovelletaan samaa verokantaa. Tässä Euroopan unioni ja komissio ovat itse kämmänneet. Arvonlisäverodirektiivissä on nimittäin rajattu alennetun verokannan soveltamisesta sähköisesti luovutetut hyödykkeet. Direktiivissä on siten säädetty kirjoille sekä sanoma- ja aikakauslehdille erilainen verotus niiden luovutustavasta riippuen. Säännös ei ole linjassa komission digitaalisen asioinnin kehittämisen ja edistämisen pyrkimysten kanssa ja on omiaan aiheuttamaan eurooppalaisille yhtiöille tarpeetonta kulua.

Differoidut arvonlisäverokannat eivät saa meitä talouden kasvu-uralle, mutta sitä ei tee myöskään yksi verokanta. Todellinen ratkaisu olisi veropohjan laajentaminen koskemaan kaikkea kulutusta alhaisella verokannalla. Sitä odotellessa voin vain muistuttaa, että maailman onnellisimpien ihmisten Tanskassa on yksi arvonlisäverokanta ja se on maailman korkeimpia, 25 %.

Juha Laitinen

Veroneuvonta

+358 (0)20 787 7409

  

Jätä kommentti

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)