Yritysvastuun raportointi tienhaarassa

4.9.2017  |  Blogi, Yritysvastuu

Vähintään kolme tietä näyttäisi yritysvastuustaan raportoivilla olevan edessään. Osa on reittinsä jo valinnut. Osa haparoi vielä suuntansa löytämisessä ehkä odottaen muiden näyttävän esimerkkiä ensin.

Tähän tulokseen tulimme käytyämme läpi 544 yrityksen vuosikertomukset, verkkosivut ja yritysvastuuraportit. Varsinaisia yritysvastuun raportoijia joukosta löytyi 150, ja ne voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään.

Ensimmäinen joukko on kärkikastia kaikessa yritysvastuuseen liittyvässä: tämä joukko on ensimmäisenä soveltamassa raportoinnin uusia tuulia mutta ei tyydy vain tähän. Niissä yrityksissä yritysvastuu osataan yhdistää yhdeksi tekijäksi muiden liiketoiminnan onnistumisen kannalta merkittäviin tekijöihin. Yritysvastuu ei ole vieras asia strategiaprosessissakaan, ja sen johtaminen on järjestetty mallikkaasti.

Toisella ryhmällä on ensi vilkaisulla samankaltaisuutta edellisen kanssa siinä, että raportointia on kehitetty kiitettävästi. Tietoja on runsaasti, ja esimerkiksi siirtymiset GRI:n uusiin versioihin sujuvat luistavasti. Ensimmäisestä ryhmästä tämä joukko eroaa siinä, että yritysvastuu näyttäytyy ensisijaisesti raportointikysymyksenä. Vastuullisuuden merkitys liiketoiminnan kirittäjänä ei tule esille.

Näin on saattanut käydä sen seurauksena, ettei johto ole vielä pysähtynyt tunnistamaan oman liiketoimintansa kannalta olennaisia yritysvastuun asioita. Tällöin se jää helposti viestinnän vastuulle ja ilmenee raportointina.

Asia ei sinänsä ole välttämättä huono, ja tästäkin lähestymistavasta on hyötyjä eri sidosryhmien saadessa tietoa itseään kiinnostavista asioista. Se mikä puuttuu ja sen mukana paljon, on läheinen yhteys liiketoimintaan. Jossakin vaiheessa kannattaa kysyä, millä yritysvastuun asioilla on suurin vaikutus kassavirtaan nyt ja tulevaisuudessa. Tämä auttaa alkuun todella olennaisten asioiden määrittelyssä.

Kolmannen ryhmän muodostavat ne yritykset, joissa yritysvastuu näyttäytyy vaatimusten noudattamisena, oli sitten kyse joillekin pakollisesta muiden kuin taloudellisten tietojen raportoinnista tai ison asiakkaan vaatimasta sertifikaatista. Näissä tilanteissa vastuullisuus tuntuu resursseja haukkaavalta pakkopullalta.

Suurin menetys tällä lähestymistavalla toimiville tulee siitä, että otettaessa huomioon vain tämän hetken pakolliset vaatimukset hukataan yritysvastuuseen sisältyvä mahdollisuus arvioida sen osuutta myös yrityksen tulevaan menestykseen vaikuttavana asiana. Lopputulos on, että vain osa yritysvastuun potentiaalista tulee käyttöön.

Kolmen tien risteyksessä yritys voi ajautua johonkin suuntaan. Toivottavaa olisi, että se tekee valintansa omista lähtökohdistaan ja tietoisena päätöksensä vaikutuksista. Onneksi tieltä toiselle voi vaihtaa siinä vaiheessa, kun tilanteet ja ajatukset muuttuvat.

Ehkä suurinta huolta olisi kuitenkin tunnettava niistä 394 yrityksestä, joista suurin osa TE500-listalaisia ja jotka eivät kerro yritysvastuustaan mitään. Eikö jo olisi aika?

 

Oletko jo mukana uutiskirjeidemme jakeluissa? Katso valikoima ja tilaa!

Sirpa Juutinen

Yritysvastuu

+358 (0)20 787 7815

  

Vastaa

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)