Mikä on viisautta?

Tänä keväänä ennustajia ja oikeassa olijoita on noussut yllättäen esiin sieltäkin, missä et tiennyt olevan esimerkiksi epidemiologeja tai mikrobiologeja. Koronakevät sen on saanut aikaan. Myös talouden kehityksen näkijöitä on ilmaantunut, ja moni tuntuu tietävän, mikä nyt olisi viisasta. 

Kun myös viisaudella on tutkijansa, niin ehkä meidän pitäisi hänen avullaan yrittää määritellä se, mikä on viisautta. Jenni Spännäriä, joka siis on viisaustutkija, haastatteli Helsingin Sanomat huhtikuussa. Spännärin mukaan viisaus koostuu kolmesta ulottuvuudesta: omat rajansa ymmärtävästä tiedosta, pohdiskelusta sekä myötätuntoisuudesta. 

Tänä keväänä olemme janonneet tietoa: miten koronavirus vaikuttaa, miten se tarttuu ja leviää, milloin se laantuu ja saavutammeko laumasuojan vai ei. Monta muutakin kysymystä on mielessä ollut, ja vastauksia yhtä paljon, joskaan yksituumaisuutta niissä ei ole kovin paljon näkynyt. Jotkut vastausten esittäjistä ovat varmasti olleet viisaitakin, mutta monelta on myös puuttunut ymmärrystä oman asiantuntemuksen rajoista. 

Sen vuoksi oli virkistävää kuunnella Liverpoolin jalkapallojoukkueen valmentaja Jürgen Kloppia, kun hän jopa hieman tuohtuneena kieltäytyi vastaamasta toimittajan koronauteluihin todeten, ettei hän ymmärrä virusta eikä politiikkaakaan eikä häneltä pitäisi niistä kysellä. ”Minulla on lippis ja risainen parta”, päätti hän keskustelun. 

Viisauden toista ulottuvuutta, pohdiskelua, meistä on moni harrastanut tänä keväänä aikaisempaa enemmän: mikä nyt on hyvää elämää, miten tämä kaikki vaikuttaa meihin ja palaammeko entiseen elämäntapaan enää koskaan. Pohdiskellessaan ihminen ottaa aikaa miettimiselle, ehkä keskustelee asioista läheisten kanssa, ja sillä tavalla tutkaillessaan todennäköisesti oppii ymmärtämään omaa ja toisten elämää paremmin.

Myötätuntoisuus on luultavasti myös kehittynyt pandemian aikana: suremme vanhojen ihmisten eristystä, halaamisen ja koskettamisen vähyyttä omassa ja toisten elämässä sekä pienyrittäjien ankeaa taloudellista tilannetta. Myötätunto on myös muuttunut toiminnaksi: koululaisille on kerätty tietokoneita, rahaa vähävaraisten perheiden tueksi, ja onpa ostettu smoothieita terveydenhuollon henkilöstön uuvuttavien työtuntien iloksi. 

Pohdiskelua on piisannut, ja myötätuntoa on versonut monella tavalla. Jääkö viisaudesta siis puuttumaan vain sen ensimmäinen ulottuvuus eli tieto? Tarkemmin siis se, että on vaikea tunnustaa sen rajat ja puutteellisuus? 

Nyt on Konsta Pylkkäsen vuoro astua areenalle. Hänen viisausopissaan oli neljä eri lajia: kaukoviisautta, teoreettista viisautta, käytännöllistä viisautta sekä jälkiviisautta, jota Konsta kuvaa näin: ”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan.” (Veikko Huovinen, Havukka-ahon ajattelija, s. 87-88.)

Vaikka juuri nyt tarvittaisiin eniten kolme ensin mainittua viisauden lajia, niin pahoin pelkään vasta neljännen kertovan meille totuudenmukaisimman tarinat tästäkin keväästä.

Toivon kuitenkin, että se johtaa meidät Jenni Spännäriä lainaten ymmärtämään oman tietomme rajat, pohdiskelemaan hyvää elämää sekä kokemaan myötätuntoa niin itseämme kuin muita kohtaan.

Sillä tavalla me kaikki olemme viisauden rakastajia, sillä kaikissa meissä asuu pieni filosofi.