Keskusverolautakunta (KVL) on kesällä 2023 antanut mielenkiintoisen päätöksen apurahasäätiön verotuksellisesta asemasta. Keskeisenä arvioitavana kysymyksenä oli...
Verohallinnon tiedotteen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala on erityisesti arvonlisäverovalvonnan painopisteenä vuonna 2023. Valvontaa kohdennetaan...
Yleishyödyllisen yhdistyksen tai säätiön tulee antaa veroilmoitus esimerkiksi tilanteessa, jossa se on saanut veronalaista tuloa, myynyt tai ostanut kiinteistön, saanut...
Osakeyhtiölain 22 luvussa säädetään yhtiöoikeudellisesta vahingonkorvausvastuusta. Luvun säännökset koskevat yhtiön johtoon kuuluvan, osakkeenomistajan, yhtiökokouksen...
Hallitus on 6.10.2022 antamallaan esityksellä (HE 200/2022 vp) ehdottanut, että yhdistyslakia muutettaisiin digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämiseksi...
Kuinka tervetulleiksi säätiöiden ja yhdistysten kannattaa toivottaa testamenttilahjoitukset? Vai tarkoittavatko ne ennemminkin työlästä lisäprojektia? Tästä otettiin...
Etäosallistumisen helpottamista koskevat osakeyhtiölain ja yhdistyslain muutokset tulivat voimaan 11.7.2022. Kyseisten muutosten myötä sallitaan kokonaan...
Väitän, että kestävyysraportointi (aiemmin puhuttiin vastuullisuusraportoinnista) on tämän vuosikymmenen suurin sidosryhmäraportointiin liittyvä trendi. Erityisesti...
PRH siirtyy vaiheittain säätiöiden tilinpäätöstietojen vastaanottamiseen sähköisessä iXBRL-muodossa. PRH käynnisti vuonna 2019 säätiöiden vuosiselvityksiä koskevan...
Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 19. tammikuuta 2022 päätöksen (KHO:2022:13, Päätös), joka koskee säätiöiden erillisrahastoja. Päätöksen tekee merkittäväksi...
Valtiovarainministeriön järjestöjaos on laatimassa selvitystä siitä, miten eri ministeriöiden valtionavustuskäytäntöjä voitaisiin yhdenmukaistaa. Selvityksessä tarkastellaan...
Kansalaisjärjestöt kohtaavat vaativia haasteita kuin yrityksetkin. Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen odotetaan vastaavan sidosryhmien erilaisiin tarpeisiin...
Viimeisimmässä yhdistyksille ja säätiöille suunnatussa, 12.5.2021 pidetyssä webinaarissamme kävimme läpi kirjanpitolain, arvonlisäverotuksen ja tuloverotuksen...
Koronaviruksen haittojen estämiseksi ja rajoittamiseksi on katsottu tarpeelliseksi säätää uusi määräaikainen laki, jolla poiketaan kokousjärjestelyjä koskevista...
KHO katsoi, ettei yhdistys purkautunut verotuksessa, kun se muutti toimintamuotonsa osuuskunnaksi. Muutoksessa sovellettiin lakia taloudellista toimintaa...