- Aiheet
Bisnes kiinalaisittain: aggressiivisia tulkintoja mutta myös sääntelyn purkua
Bisnes kiinalaisittain kysyy edelleen kärsivällisyyttä, vaikka sääntelyä puretaan ja esimerkiksi verohallinnon päätöksiä yhdenmukaistetaan. Kiinassa mahdollisuudet ovat huimat – ja maassa arvostetaan suomalaista teknologiaa.
Moni yllättyi, kun Kiinan presidentti Xi Jinping koukkasi huhtikuussa Suomeen matkallaan tapaamaan Yhdysvaltain uutta presidenttiä Donald Trumpia. Vierailu vahvisti näkemystä siitä, että maa on kiinnostunut Suomesta.
Meitä pidetään Kiinassa innovatiivisena länsimaisena teknologian osaamiskeskuksena. Kiinalaiset hakevat Suomesta osaamista ja valmista teknologiaa, kertoo PwC:n veropartneri Martti Virolainen.
Pekingissä työskentelevä Virolaisen kollega Bo Yu vahvistaa, että Suomi on saanut Kiinassa viime aikoina paljon positiivista näkyvyyttä. Hän kävi kertomassa suomalaisille Kiina-näkemyksiään.
Olisiko tässä nosteessa hyvä lähteä Kiinaa valloittamaan?
Bo Yu ja Martti Virolainen muistuttavat myös kolikon kääntöpuolesta: Vaikka Kiinassa kaikki on mahdollista, helposti ei mikään tule. Kärsimättömille maa on viheliäinen paikka, ja ilman erittäin huolellisia kotiläksyjä maahan ei kannatta yrittää.
Tuntipalkat nousevat nopeasti
Riskit arvaamattomista käänteistä tai esimerkiksi korruptiosta eivät ole kadonneet, vaikka Kiina pyrkii näitä karsimaan.
Rahoitussektorilla on ongelmia, mutta nopeasti kasvava keskiluokka pitää talouskasvua yllä.
Kustannustaso nousee, ja kilpailu on paikallisesti todella kovaa. Esimerkiksi Amazon on jäänyt paikallisten verkkokauppojen jalkoihin.
Minimituntipalkka on noussut muutamassa vuodessa alle eurosta viiteen. Se on toki länsimaisittain edelleen pieni, mutta nousutahti on nyt kiivas.
Kiinaan mielivän tai siellä kasvua hakevan yrityksen ongelmaksi voi tulla myös osaavan henkilöstön puute.
Tilannetta ei myöskään helpota luvattoman kopioinnin yleisyys. Nopeaan kopioimiseen puuttuminen on hankalaa eikä välttämättä tuota tuloksia.
Säännöksiä voimaan myös takautuvasti
Säännökset, koskivat ne sitten verotusta tai rahoitusta, kyllä länsimaistuvat, mutta prosessi on hidas. Bo Yu huomauttaa, että esimerkiksi yksittäisten verovirkailijoiden toisistaan poikkeavia näkemyksiä on alettu saada aisoihin aiempaa hieman paremmin.
Veroriitoja on myös viety tuomioistuinprosessiin menestyksekkäästi – aiemmat ratkaisut eivät useimmiten toimineet käytännön tasolla.
Verohallinto syö kuitenkin edelleen maassa toimivien yritysten resursseja, eikä tilannetta ainakaan helpota se, että säännökset voivat vaikuttaa myös takautuvasti.
Kiina kuitenkin pyrkii saamaan maahan lisää ulkomaisia investointeja ja on tätä edistääkseen purkanut regulaatiotaan paikka paikoin hyvinkin reippaasti. On kuitenkin mahdotonta ennustaa, miten paljon tämä käytännössä helpottaa ulkomaalaisten yritysten toimintaa.
Kiinassa tehtävää tutkimusta ja tuotekehitystä rohkaistaan tukemalla sitä paikallisella rahoituksella ja verohelpotuksilla.
Verohelpotukset ovat parhaimmillaan hyvin tuntuvia, jopa 50–75 prosenttia tuotekehityksen kustannuksista. Esimerkiksi Shenzenin maakunnassa avustuksia myönnettiin vuoden 2016 aikana noin 2 000 yritykselle. Keskimääräinen avustus on ollut reilut 130 000 euroa.
Siirtohinnoittelutulkinnat aggressiivisempia
Kun säännökset toisaalla helpottuvat, toisaalla ne voivat vaikeutua. Ja tuellakin saattaa olla taka-ajatuksia: kun tukea saa ja bisneksen vetämään, verottaja on valmiina hyötymään tilanteesta.
Kiina on mukana BEPS-projektissa, joka edellyttää monikansallisia yrityksiä antamaan verohallinnolle globaalia tietoa kaikista konsernin toimintamaista. Kiinan näkemykset siitä, missä yritysten voitto syntyy, poikkeavat olennaisesti siitä, miten länsimaat asian näkevät.
Tästä syntyy perustavaa laatua oleva ristiriita, mikä lisää kaksinkertaisen verotuksen riskejä olennaisesti, Virolainen huomauttaa.
Siirtohinnoittelun tulkinnoissa on lisäksi eroja eri maakuntien välillä. Ylivoimaisesti aggressiivisin tilanne on ollut Jiangsussa, mutta haastaviin tilanteisiin kannattaa varautua myös esimerkiksi Pekingissä, Guangdongissa ja Tianjinissa.
Aggressiivinen siirtohinnoittelu on syytä ottaa huomioon ensimmäisistä suunnitelmista ja laskelmista alkaen niin, että riskit on laskettu mukaan Kiinassa tehtävien tuotteiden hintaan, Virolainen huomauttaa.
Siirtohintojen avulla vahvistetaan verottajan ja tullin liittoa. Jos verottaja korottaa tuotteen siirtohintaa, tulli yleensä reagoi osaltaan, Virolainen kommentoi.
Yhtenäinen verotieto ja helpommat kotouttamiset isoja plussia
Mutta verottajalla on myös iso hyvä uutinen: Kiina on rakentamassa kultaiseksi veroprojektiksi nimettyä kolmivaiheista ohjelmaa, joka viimeisessä vaiheessaan yhdistäisi hajanaiset tiedot yhdeksi suureksi dataksi. Silloin kaikki verottamiseen liittyvä tieto löytyisi yhdestä ja samasta paikasta.
Yhtenäinen data auttaisi myös verokiistoissa, koska ratkaisujen taustaksi saataisiin luotettavia lukuja ja faktaa, Virolainen kertoo.
Hyviin uutisiin kuuluu myös se, että voittojen kotouttamista on helpotettu. Tilanne on parin viime vuoden aikana parantunut selvästi.
Kiinan talous pyörittää muuta maailmaa, ja kiinalaiset ovat innokkaita investoijia. Tahti on kiihtynyt nopeasti. Erityisen voimakkaassa kasvussa ovat olleet kiinalaisten tekemät yritysostot Euroopassa.
Omalla kotikentällään kiinalaiset haluavat helpottaa yhtiön perustamisen byrokratiaa. Kun esimerkiksi yritysten perustamiseen liittyvään paperisotaan menee nykyään kuukausi, prosessin luvataan lyhenevän jatkossa noin viiteen päivään.
Suurin houkutin Kiinan markkinoille lähtöön ovat massiiviset markkinat: maassa on kaikkiaan 221 kaupunkia, joissa asuu yli miljoona ihmistä.
Niin Kiinaan lähtöä pohtivat kuin siellä jo toimivat joutuvat pohtimaan ja kyseenalaistamaan Kiina-strategiaansa kaiken aikaa.
Bo Yun lista Kiinassa toimiville tai sinne menoa suunnitteleville:
- Olen kärsivällinen.
- Ymmärrä ”Kiinassa kiinalaisille” -malllin tarkoitus.
- Ota huomioon valtion prioriteetit ja projektit: liiketoiminnat, joilla on kytkös valtion strategisiin linjauksiin tai projekteihin, yleensä menestyvät muita paremmin ja jouhevammin.
- Valitse partnerisi huolellisesti.
- Tee bisnestä paikallisesti heti alusta asti.
- Pohdi huolellisesti, miksi haluat toimia Kiinassa. Pidä Kiina-strategiasi ajan tasalla.