- Aiheet
EU:n ja Japanin välinen talouskumppanuussopimus astuu voimaan 1.2.2019
Euroopan parlamentti hyväksyi Japanin ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen joulukuussa. Sopimus astuu voimaan odotettua aiemmin, jo 1.2.2019.
Sopimuksella alennetaan tai poistetaan tuontitulleja suurelle määrälle alkuperätuotteita, muun muassa tietyille koneille ja laitteille, kosmetiikalle, kemikaalituotteille, tekstiileille ja vaatteille. Sopimuksessa säädetään myös autoihin kohdistuvista standardeista, minkä toivotaan helpottavan EU:ssa valmistettujen autojen vientiä Japaniin.
Haluamme kiinnittää yritysten huomion alkutodistukseen, jossa muista vapaakauppasopimuksista poiketen on viitattava sääntöön, jonka perusteella tuote on oikeutettu etuuskohteluun. Koska sopimus on laajempi kuin pelkkä vapaakauppasopimus, siinä säädetään myös palvelukaupasta ja sijoitusten vapauttamisesta.