EUT:lta kaksi ratkaisua koskien Tanskaa ja tappion tasausta

Kesäkuun tapauksessa oli kyse siitä, saiko tanskalainen pääliike vähentää suomalaisen sivuliikkeen tappiot Tanskassa tilanteessa, jossa Suomen sivuliike lopetettiin. Heinäkuun tapauksessa oli kyse siitä, saiko ruotsalaisen pääliikkeen tanskalainen sivuliike vähentää Tanskassa sellaisen tappion, jota ei voitu Ruotsissa vähentää. Molemmat tapaukset ratkesivat verovelvolliselle edullisella tavalla.

Ratkaisu asiassa C-650/16, Bevola

Tapauksessa oli kyse siitä, että Tanskassa asuvalla yhtiöllä oli Suomessa sivuliike, jonka toiminta oli ollut tappiollista ja joka lopetettiin. Tanskassa olisi ollut mahdollista valita ns. internation joint taxation, jolloin Suomen sivuliikkeen tappiota olisi voitu vähentää Tanskassa, mutta näin ei oltu tehty. Tästä huolimatta EUT totesi kesäkuussa antamassaan ratkaisussaan, että EU-oikeuden vastainen rajoitus on käsillä tilanteessa, jossa suomalaisen sivuliikkeen tappioita ei saa vähentää Tanskassa, mutta vastaavassa tilanteessa tanskalaisen sivuliikkeen tappiot olisi saanut vähentää.

EUT jatkoi todeten, että tällainen rajoitus oli kuitenkin oikeutettu verotusvallan tasapainoisen jakautumisen, tappioiden kahdenkertaisen vähentämisen ja verojärjestelmän johdonmukaisuuden perusteella. Tämän jälkeen EUT tarkasteli sitä, täyttävätkö oikeuttamisperusteet ns. suhteellisuusperiaatteen vaatimukset.

EUT totesi jälleen kerran, että siltä osin kun kyse on ns. lopullisista tappioista, eli sellaisista tappioista, joita ei voida käyttää tappioiden sijaintivaltiossa (tässä tapauksessa Suomessa), on suhteellisuusperiaatteen vastaista evätä niiden käyttöoikeus Tanskassa nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa.

Tällöinhän ei ole vaaraa siitä, että tappioita käytettäisiin kahteen kertaan, joten tappion vähentämistä Tanskassa ei saisi tällä perusteella evätä.

Tapausta koskeva PwC:n EU Direct Tax Groupin uutiskirje

Ratkaisu asiassa C-28/17, NN A/S

Tässä heinäkuussa ratkaisussa tapauksessa oli taas kyse siitä, että ruotsalaisen yhtiön Tanskassa sijainnut sivuliike ei saanut vähentää tiettyä kuluerää Tanskassa sillä perusteella, että Tanskan lainsäädännön mukaan tanskalaisen sivuliikkeen kulua ei saa vähentää Tanskassa, jos se saadaan vähentää sivuliikkeen pääliikkeessä (tässä tapauksessa Ruotsissa).

Tapauksessa käsillä ollut kuluerä oli syntynyt siitä, että ruotsalaisen pääliikkeen sivuliike oli vastaanottanut toisen Tanskassa sijainneen sivuliikkeen ja syntynyttä liikearvoa pyrittiin poistamaan verotuksessa. Tanskassa tällainen liikearvopoisto oli mahdollinen puhtaasti kansallisessa tilanteessa, mutta tilanteessa jossa pääliike oli ruotsalainen, poisto evättiin. Ruotsissa tällaista liikearvon poistoa ei kuitenkaan tunnistettu ja tosiasiassa mitään kuluerää ei tältä osin voitu Ruotsissa verotuksessa vähentää. Tästä huolimatta Tanskassa ei liikearvon poistoa verotuksessa hyväksytty.

EUT totesi jälleen, että tapauksessa tutkittavana olleet Tanskan säännökset muodostivat rajoituksen, joka oli kuitenkin oikeutettu tappioiden kahdenkertaisen käytön vaaran johdosta. EUT jatkoi todeten, että suhteellisuusperiaate huomioiden tämä oikeuttamisperuste on liian pitkälle menevä tilanteessa, jossa tappioita ei tosiasiassa voida ulkomailla käyttää.

Näin ollen se, että käsillä ollut kuluerä ei ollut Ruotsissa vähennyskelpoinen sen takia, että siellä ei ollut tällaista vähennystä mahdollistavaa lainsäädäntöä, ei oikeuttanut kuluerän vähennyksen eväämistä Tanskassa, jossa se tosiasiassa oli olemassa.

Tapausta koskeva PwC:n EU Direct Tax Groupin uutiskirje