- Aiheet
Frosmo: Ensin Eurooppa, sitten Aasia ja Amerikka
Verkkokaupan sivustoon tehdään iso muutos, ja myynti lähtee kasvuun. Hienoa, mutta mahtoiko syynä olla tuo muutos vai kenties joulusesongin alku? Tällaisia kysymyksiä, esimerkiksi, ratkoo nopeasti kansainvälistynyt ohjelmistoyritys Frosmo – ja mittaa jokaisen muutoksen vaikutukset.
Markkinointipäällikkö Manu Raivio, kerro hissipuheena hyvin käytännöllinen esimerkki Frosmon liikeideasta.
Onnistuukohan se suomeksi? Olen kertonut Frosmosta englanniksi vaikka kuinka monta kertaa. Toimimme kansainvälisillä markkinoilla, henkilökunnassammekin on yli 30 eri kansallisuutta. Firman kieli on englanti.
Raivio kuitenkin tarttuu haasteeseen.
Kuvitteellinen esimerkki: Telkkarissa näytetään mainos kehotuksella käydä kymmenen minuutin kuluessa verkkosivuillamme. Silloin on luvassa ilmaiseksi vaikka ämpäri, ollaanhan Suomessa. Frosmon softan avulla sivu voidaan muuttaa aivan toisen näköiseksi tuon kymmenen minuutin ajaksi. Eikä sivuston pohjana olevaan koodiin tarvitse koskea lainkaan. Ymmärsitkö hissipuheeni?
Hyvin, kiitos. Verkkokaupan käyttäjäkokemuksen muokkaaminen voi olla hidasta. Markkinointiosasto kehittelee hienoja tapoja testata ja optimoida verkkokaupan toimintoja, mutta kun ideat viedään IT:hen, muutosten tekeminen kestää tolkuttoman kauan – siis markkinoinnin mielestä.
Frosmo perustaa liikeideansa juuri tuohon havaintoon. Yhtiö on valinnut logoonsa täyttä vauhtia juoksevan gepardin, ja nettisivuillaan se kiteyttää verkkokaupan haasteen siten, että ”verkkosivustojen optimoinnin nopeasti muuttuvassa maailmassa jokainen sekunti on tärkeä. Mitä nopeammin pystyt toimimaan saatavilla olevan datan pohjalta, sitä enemmän pystyt myymään verkossa.”
Frosmon javascript-pohjaisen sovelluksen avulla voidaan kerätä valtavasti tietoa verkkokaupan asiakkaista ja helposti tulkittavan testauksen jälkeen muokata kaupan sivustoa vastaamaan asiakkaiden yksilöityjä toiveita. Kaikki muutokset voidaan tehdä ilman IT:n apua.
Frosmon sovellus- ja palvelupakettiin kuuluu sisäänrakennettu verrokkiryhmäjako, jonka avulla testauksen tulokset saadaan luotettaviksi. Personoitujen sisältöjen vaikutusta kävijöiden käyttäytymiseen voidaan peilata verrokkiryhmään, jolle ei näytetä personoituja sisältöjä. Pääryhmässä on 90 prosenttia kävijöistä, verrokkiryhmässä 10 prosenttia.
Testauksen varsinainen haaste on käyttäjäryhmien jakaminen oikealla tavalla kulloiseenkin testaukseen. Siihen tarvitaan yksilöityjä tietoja käyttäjän mieltymyksistä. Frosmon sovellus kerää niitä käyttäjän selaimelta.
Nopea kasvu Euroopassa, Yhdysvaltoihin kumppanin kanssa
Vaikka yritys on suomalainen, perustettu 2008, itse tuote ja palvelukonsepti on suunniteltu täysin globaaleiksi.
Parin vuoden takaisen Yhdysvaltojen tunnustelun jälkeen Frosmo päätti keskittyä aluksi Eurooppaan. Hyvät referenssit ovat todella tärkeitä nuoren yrityksen kasvulle, ja suomalaiset referenssit ovat kovaa valuuttaa Euroopassa.
Asiakkaita ovat muun muassa Finnair, SOK, Veikkaus, Ray, YIT, Mondelez, Iittala ja Eventim. Suomessa Frosmon palvelun ovat ottaneet käyttöön ”melkein kaikki isot verkkokaupat”.
Ja Euroopassa kasvu on lähtenyt käyntiin. Nyt Frosmolla on Suomen lisäksi toimistot Ruotsissa, Puolassa ja Espanjassa. Ensi vuonna perustetaan konttorit Saksaan, Britanniaan ja Ranskaan. Kuluvana vuonna jo puolet yrityksen liikevaihdosta tulee Suomen ulkopuolelta.
Frosmolla on töissä yhteensä 75 ihmistä, ja ensi vuonna on aikomus palkata 50 lisää. Samaan aikaan mennään kaukomaille. Raivio kertoo, että Frosmo avaa pian toimiston myös Singaporessa.
Kaakkois-Aasiassa yritykset ovat halukkaita kokeilemaan uusia asioita, siellä ollaan todella vastaanottavaisia meidän konseptille.
Yhdysvaltojen valtavat markkinat kiinnostavat tietysti edelleen. Raivion mukaan sinne lähdetään uudestaan jossain vaiheessa, mutta todennäköisesti paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Isoja markkinoita ja isoja asiakkaita varten Frosmo aikoo tarttua seuraavaan haasteeseen, palvelun skaalaamiseen. Itse tuote on tarpeeksi kehittynyt isoihinkin kuvioihin.
Palvelun perustana oleva ohjelmisto ei ole valmis, ei tietenkään. Eiväthän ohjelmistot ikinä ole. Softa kehittyy asiakkuuksien kautta, ja Frosmon suhteellisen pienuuden ansiosta tuo kehittyminen on nopeaa ja ketterää.