Generatiivisen tekoälyn hyödyntäminen ja sen riskit
Viime aikoina paljon esillä olleen generatiivisen tekoälyn on ajateltu mullistavan mm. tietotyön, liiketoimintamallien ja toimialojen luonnetta jatkossa alati kiihtyvään tahtiin. Aiheen ympärillä käytävä keskustelu antaa myös ymmärtää, että nopea kehitys luo uhkakuvia ihmiskunnan tulevaisuuden päälle ennennäkemättömällä vauhdilla. Toisaalta taas ainakin osa näistä skeptikoista ovat itse aktiivisesti mukana teknologian kehittämisessä ja demokratisoinnissa mm. ChatGPT:n ja DALL-E:n kautta, koska perustelevat kehityksen olevan tällä hetkellä väistämätöntä.

Olipa kyseessä sitten vilpittömät varoitus- tai markkinointipuheet, lienee paikallaan miettiä millaisia konkreettisia mahdollisuuksia uusi teknologia tarjoaa ja mitä riskejä sen kanssa tulisi ottaa huomioon. Oikeanlaisella suunnittelulla ja vastuullisella lähestymistavalla tekoälysovellusten kehittämiseen ja käyttöön voidaan saavuttaa haluttu lopputulos varmemmin ja samalla lieventää olennaisesti niihin liittyviä keskeisimpiä riskejä.
Seuraavat artikkelit käsittelevät mahdollisia sovelluskohteita ja riskienhallintaa tarkemmin yhtiöiden avainhenkilöiden roolien sekä strategian, kontrollien, vastuullisuuden ja perusperiaatteiden näkökulmasta:
- What is responsible AI and how can it help harness trusted generative AI?
- Managing the risks of generative AI
Regulaatio ja lainsäädäntö generatiivisen tekoälyn käyttöön liittyvien haittavaikutusten hallitsemisen ja immateriaalioikeuksien ympärillä ovat vasta muotoutumassa. Erilaisilla tekoälysovelluksilla on jo tällä hetkellä mahdollista luoda kyseenalaisiin tarkoituksiin vakuuttavaa sisältöä esimerkiksi sosiaalisesta mediasta kerättävällä materiaalilla. Kalasteluviestit, deep fake -videot ja disinformaatio ovat muutamia esimerkkejä sisällöistä, joita voidaan käyttää haitallisesti.
Lisäksi jatkossa valtavalla määrällä aineistoa opetettujen tekoälymallien luomusten voidaan katsoa rikkovan tekijänoikeuksia, joka voi tuoda mukanaan mm. sakkoja, oikeusjuttuja ja mainehaittoja. Toisaalta taas varomaton käyttäjä voi tietämättään vuotaa sovelluksia käyttäessään arkaluontoista tietoa käytännössä julkiseen käyttöön esimeriksi kilpailijoiden hyödynnettäväksi, koska käyttäjän syöttämiä kehotteita saatetaan tallentaa tietokantoihin ja käyttää kielimallien opetukseen.
Alla oleva artikkeli käsittelee tarkemmin generatiivista tekoälyä väärinkäytösten näkökulmasta sekä tarjoaa suosituksia teknologian vastuulliseen valjastamiseen:
Mikäli haluat keskustella riskeistä generatiivisen tekoälyn hyödyntämisen näkökulmasta tai kaipaat tukea uuden teknologian kanssa navigoimisessa, voit olla yhteydessä asiantuntijoihimme, jotka auttavat mielellään mm. riskienhallintaan ja käyttöönottoihin liittyvissä asioissa.