PWC Uutishuone

Helsingin HaO: Yhtiön tuli suorittaa kahden prosentin varainsiirtovero kiinteistöpääomarahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä toimineen osakeyhtiön osakkeiden hankinnasta 

Helsingin hallinto-oikeus katsoi päätöksessään H3150:2022, että kommandiittiyhtiömuotoisen kiinteistöpääomarahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä toimineen osakeyhtiön osakekannan hankinta katsotaan luovutukseksi, josta suoritetaan kahden prosentin varainsiirtovero.

Kiinteistötoimiala

Yhtiö oli ostanut kiinteistöpääomarahaston äänettömien yhtiömiesten yhtiöosuudet sekä vastuunalaisen yhtiömiehen osakeyhtiön koko osakekannan, josta tulee suorittaa varainsiirtoveroa.

Helsingin hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että osakeyhtiö vastuunalaisena yhtiömiehenä on kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksen sekä harjoittamansa toiminnan luonteen nojalla vastuussa kiinteistösijoitusrahaston hallinnoinnista sekä rahaston omistamien asunto-osakeyhtiöiden välillisestä omistamisesta. Osakeyhtiön katsottiin olevan yhtiö, jonka toiminta varainsiirtoverolaissa säädetyllä tavalla tosiasiallisesti käsittää asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden välillistä omistamista ja hallintaa, jolloin varainsiirtoverolain mukaan osakkeiden kauppahinnasta tuli suorittaa kahden prosentin varainsiirtovero.

 

Päätöksestä ei ole valitettu tämän artikkelin julkaisuhetkellä.