Helsinki, Pirkkala ja HUS laativat parhaat arviointikertomukset

7.11.2018  |  Lehdistötiedote, Uutiset

PwC:n järjestämässä Arviointikertomus-kilpailussa valittiin vuoden 2017 parhaat arviointikertomukset kolmessa sarjassa. Suurten yli 20 000 asukkaan kuntien sarjan voitti Helsingin kaupungin tarkastuslautakunta. Alle 20 000 asukkaan kuntien sarjassa voiton vei Pirkkalan kunnan tarkastuslautakunta, ja kuntayhtymien sarjan voitti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunta. Kunniamaininta myönnettiin Kouvolan kaupungin tarkastuslautakunnalle.

Tarkastuslautakuntien tehtävänä kunnissa on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista sekä kunnan toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain arviointikertomuksessa. Järjestämällä arviointikertomuskilpailun PwC haluaa edistää tarkastuslautakuntien arviointitoimintaa ja arviointikertomusten laadukkuutta.

Kilpailun tuomariston mukaan kertomusten taso on noussut vuosi vuodelta ja voittajaa on yhä vaikeampi valita tasavertaisten kilpailijoiden joukosta.

“Arviointikertomuskilpailu on vuosien saatossa ollut levittämässä hyviä raportointikäytäntöjä, ja monet alkuvuosina palkitut ja erityismaininnan saaneet ratkaisut löytyvät nykyisin valtaosasta kertomuksia. Taso on selkeästi myös yhdenmukaistunut ja tarkastuslautakunnan arviointitoiminta on löytänyt selkeämmin paikkansa osana kuntien johtamisjärjestelmää”, toteaa kilpailun tuomariston puheenjohtaja Mikko Wennberg.

Hyvä arviointikertomus keskittyy olennaiseen ja palvelee lukijaansa

Yhdistäviä tekijöitä palkituissa arviointikertomuksissa ovat selkeys, johdonmukaisuus ja havainnollisuus. Ammattimainen ote arviointiin näkyy ja sisällössä on huomioitu eri yleisöt.

”Tarkastuslautakunnan näkemykset ja johtopäätökset tulevat hyvin esiin kaikissa palkituissa kertomuksissa. Oli ilahduttavaa nähdä, että myös visuaalisuuteen oli panostettu lukukokemuksen ja ymmärrettävyyden edistämiseksi”, Wennberg kiittelee.

Arviointikertomuskilpailu toteutettiin yhteistyössä Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun kanssa. Vuoden 2017 arviointikertomuksia analysoi Tampereen yliopiston opiskelijoista koottu arviointiryhmä ohjaavan professorin Lasse Oulasvirran johdolla. Voittajat valitsi ulkopuolisista asiantuntijoista koottu kolmehenkinen tuomaristo.

Arviointikertomuskilpailu järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa, ja parhaat arviointikertomukset julkistettiin Helsingissä 7.–8.11.2018 pidettävässä PwC:n Arviointiseminaarissa. Ajankohtaisia kuntatalouden ja arvioinnin teemoja käsittelevä seminaari on suunnattu kuntien ja kuntayhtymien tarkastuslautakunnille sekä tarkastuksen ja arvioinnin viranhaltijoille.

”On ollut hienoa nähdä arviointikertomuksissa tapahtunut kehitys. Tarkastuslautakunnat ovat aidosti kiinnostuneita toimintansa kehittämisestä. Tästä kertoo osaltaan myös kiinnostus kilpailuamme ja seminaariamme kohtaan”, sanoo PwC Julkistarkastus Oy:n toimitusjohtaja Juha Huuskonen.

Lisätietoja:

Mikko Wennberg, tuomariston puheenjohtaja, Owal Groupin toimitusjohtaja, puh. 050 126 1
Juha Huuskonen, toimitusjohtaja, PwC Julkistarkastus Oy, puh. 050 434 5573

 

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 100 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta sekä tilintarkastus- ja muut varmennuspalvelut. Tarkoituksenamme on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista asiakkaidemme merkittävimpiä ongelmia. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 158 maassa yli 250 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.


Juha Huuskonen

Tilintarkastus

+358 (0)20 787 7724

  

Leave a Reply

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)