PWC Uutishuone

KHO poisti myöhästymismaksun palautuksesta, jota ei koskaan ollut saatu

KHO: Sanktioluonteisista hallinnollisista seuraamuksista säätämistä koskeva täsmällisyysvaatimus huomioon ottaen myöhästymismaksun määräämiselle ei ollut perustetta oikaisuilmoituksen perusteella tilanteessa, jossa yhtiöllä ei ole todellista maksettavaa arvonlisäveroa, vaan se oli edelleen oikeutettu arvonlisäveron palautukseen.

Tausta

Tapaus koski ulkomaalaisen yhtiön suomalaista sivuliikettä, joka oli rekisteröitynyt Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi. Yhtiön toiminta oli pääosin nollaverokannan alaista eli yhtiö oli jatkuvasti arvonlisäveron palautuspositiossa. 

Yhtiö oli jättänyt ensimmäisen arvonlisäveroilmoituksen verokaudelta 06/2018 ajoissa. Arvonlisäveroilmoituksella ilmoitettiin palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa 111.395 euroa. Kyseistä ilmoitusta korjattiin oikaisuilmoituksella 12.10.2018, jolla ilmoitettiin palautukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa 1.813.359 euroa. Verohallinto lähetti yhtiölle selvityspyynnön vähennetystä verosta. Vastinetta annettaessa yhtiössä huomattiin, että oikaisuilmoituksella oli tapahtunut virhe, josta syystä palautukseen oikeuttavaa veroa oli ilmoitettu n. 225 000 euroa liikaa. Toinen oikaisuilmoitus jätettiin selvityspyynnön vastineen yhteydessä 21.12.2018, jolloin ilmoitettiin palautukseen oikeuttavaa veroa 1.587.512 euroa. 

Verohallinto määräsi yhtiölle myöhästymismaksua 4 516 euroa, koska oikaisuilmoitus on annettu myöhässä. 2 prosentin myöhästymismaksu oli laskettu ensimmäisen oikaisuilmoituksen ja toisen oikaisuilmoituksen välisestä erotuksesta. 

Yhtiö ei ole missään vaiheessa saanut erehdyksessä ilmoittamaansa liian suurta palautukseen oikeuttavan arvonlisäveron määrää hyväkseen palautuksena. Ensimmäisellä oikaisuilmoituksella ilmoitettu määrä ei ollut kirjautunut palautuksena OmaVeroon eikä sitä ollut palautettu yhtiölle.  

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

KHO totesi, että yhtiö ei ole missään vaiheessa saanut hyväkseen ensimmäisellä oikaisuilmoituksella liian suurena ilmoittamaansa arvonlisäveron palautuksen määrää. Yhtiön ensimmäistä oikaisuilmoitusta ei ollut Verohallinnossa vielä käsitelty siinä vaiheessa, kun yhtiö antoi toisen oikaisuilmoituksen. Yhtiö on myös toisen oikaisuilmoituksen perusteella ollut oikeutettu suurempaan arvonlisäveron palautukseen kuin mitä alun perin ilmoittamallaan veroilmoituksella. Yhtiöllä ei siten ole ollut todellista maksettavaa veroa valtiolle.

KHO katsoi, että valituksen hyväksymistä puoltavat seikat ja erityisesti sanktioluonteisista hallinnollisista seuraamuksista säätämistä koskeva täsmällisyysvaatimus huomioon ottaen myöhästymismaksun määräämiselle yhtiölle ei ole ollut perustetta. Tämän vuoksi myöhästymismaksu oli poistettava ja palautettava korkoineen.

Huomioita

Myöhästymismaksuissa on yksittäistapauksissa usein kyse suhteellisen pienistä summista. Tästä syystä monet verovelvolliset ovat melko haluttomia valittamaan kohtuuttomaksi kokemistaan sanktioista, koska kustannukset ylittävät yksittäisen tapauksen intressin. Tämä oli tilanne tässäkin tapauksessa, mutta PwC:llä päätimme ajaa asian omalla kustannuksellamme loppuun asti, koska koimme tulkinnan myöhästymismaksujen määräämisessä olevan kestämätön ja lainvastainen. Tässäkin asiassa päätöksen saaminen oikaisulautakunnan ja hallinto-oikeuden kautta lopulta korkeimmasta oikeudesta kesti lähes neljä vuotta.

Nykyisen OVML:n mukainen myöhästymismaksusäännöstö on osoittautunut monelta osin hyvin ankaraksi eikä ainakaan oma-aloitteiseen korjaamiseen kannustavaksi. Tapauksessa yhtiön ilmoitusten valmistelussa oli tapahtunut inhimillinen virhe, joka oli oma-aloitteisesti korjattu ennen kuin Verohallinto oli edes käsitellyt ilmoitusta. Tästä huolimatta Verohallinto tulkitsi lakia siten, että kahden prosentin myöhästymismaksu myöhässä ilmoitetun veron määrästä tarkoittaa myös tilannetta, jossa yhtiö ei ole ollut veron maksupositiossa eikä virheellisesti saanut liikaa rahaa palautuksena.

Päätösten automatisointi ymmärrettävästi tehostaa ja nopeuttaa Verohallinnon prosesseja, mutta tämänkaltaisissa automaattisesti määräytyvissä sanktioissa on vaarana verovelvollisen oikeusturvan vaarantuminen. Kuten KHO päätöksessään toteaa, on sanktioiden maksuunpano perustuttava selvään ja yksiselitteiseen lainsäädäntöön ja tässä tapauksessahan mitään sanktiointia ei ole tarpeen tehdä, vaikka se helpottaisikin Verohallinnon omien järjestelmien hallinnointia yksinkertaistaen koodaamista.

Lainsäädännön haasteellisuus tulee esiin myös tilanteissa, joissa aikaisemmin käytettiin hyvin toiminutta tilikausipalautusmenettelyä. Esimerkiksi jos verovelvollinen haluaisi uuden oikeuskäytännön perusteella hakea takaisin Verohallinnon hylkäämiä palautuksia, verovelvollisen täytyy korjata aikaisemmin annettuja arvonlisäveroilmoituksia. Jos Verohallinto ei ole ollut palautuksen oikeellisuudesta samaa mieltä, on verovelvollinen joutunut maksamaan hakemastaan palautuksen määrästä 2 prosentin myöhästymismaksun ja mahdollisesti myös veronkorotuksen. Käsityksemme mukaan, nyt annettu päätös muuttaa tulkintaa näiltäkin osin. Ongelmallisiksi jäävät vielä tilanteet, joissa Verohallinnon selvityspyynnöstä huolimatta palautus on kuitenkin samanaikaisesti tehty OmaVeroon. Myös myöhästymismaksujen täsmäytys OmaVerossa on osoittautunut käytännössä todella työlääksi. Tilikausipalautusmenettelyn palauttaminen keinovalikoimaan helpottaisi prosessia varmisti molemmissa päissä.