- Aiheet
Kuluttaja hyötyy uudesta direktiivistä, mutta pankit menettävät yhden kulmakivistään
Kuulostaa isolta murrokselta, mutta todellisuudessa murros on vielä tätäkin suurempi. Kyseessä on ensi vuoden alussa voimaan tuleva maksupalveludirektiivi PSD2 (Payment Services Directive 2), joka on pakottanut pankit pohtimaan strategiaansa, kyseenalaistamaan nykyistä liiketoimintaansa ja etsimään jälleen kerran uusia bisnesmahdollisuuksia.
Yksi uuden maksupalveludirektiivin isoista seurauksista on, että pankkien on annettava kolmansille osapuolille (Third Party Payment Service Providers, TPP) mahdollisuus päästä kurkkaamaan asiakkaidensa tilejä ja maksutapahtumia. Toisin sanoen jos kuluttaja niin haluaa, vaikkapa Amazon voi tarkistaa verkkoshoppaajan saldon – ja tarvittaessa tarjota hänelle rahoitusta saman tien.
Pankit ymmärrettävästi pelkäävät asiakassuhteidensa puolesta. Kuluttajien on yhä helpompi siirtyä muiden asiakkaiksi, kun TPP:ksi rekisteröityneet sijoituspalveluja tarjoavat yritykset voivat tarkastella pankin asiakkaan tilejä tämän suostumuksella ja ehdottaa esimerkiksi, että käyttötilillä makaava kymppitonni siirretään rahastoyhtiöön tulevaisuuden pottia kartuttamaan.
Kulutusluottoa voi ehdottaa vaikkapa Woltin kaltainen lounaspalvelu. Jos tili on tyhjä ennen palkkapäivää, nälkäisenä ei tarvitse kärvistellä.
Nähtäväksi jää, miten isot kansainväliset jätit, esimerkiksi Facebook tai Amazon, aikovat hyödyntää uusia mahdollisuuksia Euroopassa.
Vakuudettomien kulutusluottojen markkinat ovat joka tapauksessa kasvaneet voimakkaasti jo ennen direktiivin voimaantuloa, mikä antaa olettaa, että kasvua on tiedossa jatkossakin.
Täysin toinen kysymys on sitten se, onko kulutusluottojen käytön lisääntyminen hyväksi kuluttajan kannalta.
Luottokorttien välitysmaksuihin hintakatto
Uuden direktiivin taustalla on kaunis ajatus kilpailun lisäämisestä ja palvelujen parantamisesta. Ollaan siis kuluttajan asialla.
Tämä näkyy uusissa direktiiveissä myös siinä, että EU on määrännyt maksu- ja luottokorttien välitysmaksuihin hintakaton. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi, että Mastercardilla tai Visalla voi maksaa yhä useammassa liikkeessä ja hintakaton vähittäiskaupassa kustannuksia vähentävän vaikutus siirtyy kuluttajahintoihin.
Myös pankki voi olla kolmas osapuoli
Uusi direktiivi ei tule pankkisektorille yllätyksenä. Pankkeja tuskin kaatuu pelkän direktiivin takia, vaikka niiden alta vedetään jälleen yksi liiketoiminnan kulmakivistä.
Pankit ovat muun ruljanssin ohessa rakentaneet vähintään pakolliset rajapinnat, joiden on oltava valmiina ensi vuoden alussa.
Suomessa toimialalla ei olla kuitenkaan yhtä valmiita kuten vaikkapa Italiassa, jossa suurella osalla pankeista PSD2-liittymät ja osalla myös sovellukset ovat olleet valmiit hyvän aikaa.
EU:n tavoittelemalle kilpailun lisääntymiselle on hyvät mahdollisuudet. Mikään ei myöskään estä pankkeja toimimasta jatkossa kuten uuden direktiivin sallima kolmas osapuoli ja kurkkimasta kilpailijoidensa asiakkaiden varallisuustietoja, mikäli asiakkaat ovat antaneet tähän luvan.
Pankkien on mahdollista myös rakentaa verkkoonsa niin hyvin toimivia sovelluksia ja kauppapaikkoja, että kuluttajat haluavat käyttää niitä. Yksi tapa varautua tulevaan on tarjota asiakkaille uusia, ei pankkitoimintaan liittyviä palveluja.
Nähtäväksi jää, haluavatko kuluttajat käyttää pankin kauppapaikkoja vai kauppapaikkojen pankkeja.
Mikä on sitten kuluttajan oikeus hallita omia tietojaan esimerkiksi tapauksessa jossa kuluttaja on valtuuttanut kolmannen osapuolen hakemaan tilitietojaan? Tästä lisää seuraavassa blogauksessani.