- Aiheet
Kumppanuudet osana kasvua, kehitystä ja isompaa tarkoitusta
Suomi tarvitsee pärjätäkseen ja menestyäkseen kansakuntana erilaista yrittäjyyttä: eri vaiheissa olevaa, erimuotoista ja eri sektoreilla toimivaa.
PwC:n tapa tukea erilaista yrittäjyyttä näkyy hyvin kumppanuuksissamme. Esimerkiksi Inklusiiv, Perheyritysten liitto, Slush sekä Boardman ovat kaikki kumppaneitamme, ja hyvin erilaisia. Niistä jokaisella on omat tehtävänsä, mutta myös yhteinen päämäärä yrittäjyyden edistämisessä.
Nyt reilun vuoden ikäinen Inklusiiv on yhteisö, joka haluaa herättää keskustelua monimuotoisuudesta ja tehdä yrittäjyydestä monimuotoisempaa. Esimerkiksi sukupuoli, etninen tausta, ikä, koulutus tai seksuaalinen suuntautuminen ei saa estää etenemistä.
Inklusiiv haluaa innostaa ihmisiä vaikka vain kokeilemaan yrittäjyyttä, mikä on pandemian aiheuttamana poikkeusaikana entistäkin ajankohtaisempaa. Työttömien ja lomautettujen määrä on kasvanut, ja monella olisi nyt aikaa toteuttaa ideansa. Inklusiiv muistuttaa yrittäjyydestä yhtenä vaihtoehtona, johon jokaisella on mahdollisuus.
Slush puolestaan on kasvanut selkeästi kansainväliseksi tekijäksi. Se kokoaa tapahtumiinsa eri puolilta maailmaa yrittäjiä, jotka pyrkivät ratkomaan globaaleja haasteita ja ovat alusta asti matkalla maailmanvalloitukseen.
Kun nämä yritykset menestyvät, Suomi ja samalla moni muukin maa saa yrittäjyysruiskeen ja hyötyy yrittäjyydestä ja sen tuomista kerrannaisvaikutuksista.
Perheyritysten liittoon kuuluville yrityksille tyypillistä on jatkuvuus ja vastuullisuus. Ne toimivat yli sukupolvien ja pyrkivät omalta osaltaan varmistamaan, että työpaikkoja ja tehtaita on Suomessa myös tulevaisuudessa.
Boardman ja erityisesti Boardman Grow on organisoinut jo parin vuoden ajan Kaaoksesta Kasvuun -hanketta, joka tavoite on auttaa yrittäjiä tunnistamaan ja hyödyntämään kasvuvipuja, joilla siivittää yrityksensä nopeampaa kasvuun. Kohderyhmänä ovat olleet kasvuyritysten omistajat, johtoryhmät sekä hallituksen jäsenet.
Kumppanuudet tämän nelikon kanssa tarkoittavat meille paitsi merkityksellistä työtä, myös tapaa olla yrittäjyyden ja yritysmaailman iholla, ymmärtää missä mennään, olla antennit herkkinä hereillä.
Itselleni toiminta näiden kumppanuuksien kautta tuo konkretiaa myös PwC:n tarkoitukselle (Purpose), joka on luoda yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista merkittäviä ongelmia.
Koska yrittäjät ovat erilaisia ja eri vaiheissa, myös meidän apumme elää ja muuntuu juuri siksi, mikä kulloinkin on tarpeen. Samalla kun tarjoamme apua, opimme myös itse. Saamme kumppaneiltamme arvokasta palautetta palvelujen synnyttämiseen ja kehittämiseen entisestään.
Yrityksen on vaikea menestyä ilman verkostoja ja kumppaneita. Näin pienessä maassa kaikki mahdolliset kontaktit kannattaa hyödyntää. Kaverilta voi ja kannattaa pyytää apua.
Varsinaisten kumppaneiden on oltava luotettavia ja kyettävä tukemaan juuri niissä kohdissa, joissa oma osaaminen ei riitä. Hyvä kumppani osaa myös kysyä oikeita kysymyksiä ja haastaa – jeesjees-miehistä ja -naisista on harvoin hyötyä. Oikeanlainen kumppanuus auttaa molempia osapuolia kasvamaan ja kehittymään.