OYL:n mukainen kuulutusmenettely sidottua omaa pääomaa alennettaessa

Osakeyhtiölain (624/2006 muutoksineen, ”OYL”) 14 luvussa säädetään osakepääoman alentamisesta ja samoja säännöksiä sovelletaan myös edellisen osakeyhtiölain mukaisten ylikurssi- ja vararahaston alentamiseen.

Sidotun oman pääoman alentamisen tarkoituksena voi olla esimerkiksi tarpeettoman suuren sidotun oman pääoman muuntaminen vapaaksi omaksi pääomaksi tai varojen jakaminen osakkaille. Jos sidotun oman pääoman alentamisen tarkoituksena on varojen jakaminen tai siirtäminen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon, liittyy alentamiseen OYL 14:2 §:ssä säädetty velkojiensuojamenettely. Lainkohdan mukaan niillä yhtiön velkojilla, joiden saatava on syntynyt ennen velkojienkuulutuksen antamista, on oikeus vastustaa osakepääoman tai muun sidotun oman pääoman alentamista.

Jos alentaminen tarkoitus on taseen osoittaman tappion kattaminen, ei edellä kuvattua velkojiensuojamenettelyä ole tarpeen noudattaa. Velkojien aseman turvaamiseksi OYL:ssa kuitenkin säädetään, että jos osakepääomaa (tai vararahastoa tai ylikurssirahastoa) on alennettu tappion kattamiseksi, alentamista seuraavan kolmen vuoden aikana yhtiön vapaata omaa pääomaa voidaan jakaa osakkeenomistajille vain noudattaen OYL 14:2 §:n mukaista velkojiensuojamenettelyä.

Sidotun oman pääoman alentaminen tappion kattamistarkoituksessa voidaan toteuttaa myös OYL 14:2 §:n mukaista velkojiensuojamenettelyä vapaaehtoisesti noudattaen, jolloin edellä mainittua kolmen vuoden jakokieltoa ei synny. OYL:ssa ei ole tällaisesta menettelystä säännöksiä, mutta estettä menettelylle ei pitäisi olla ja sitä on yhtiö- ja rekisterikäytännössä hyödynnetty.

Epäselvempi kysymys, johon OYL, sen esityöt, edellinen OYL tai tuntemamme oikeuskirjallisuus ei ota kantaa, on kysymys velkojainkuulutuksen hakemisen laajuudesta: katkaiseeko kerran haettu velkojainkuulutus kerran syntyneen kolmivuotisen jakokiellon vai jatkuuko jakokielto, jolloin kuulutusta olisi haettava joka kerta kun varoja aiotaan jakaa kerran alkaneen jakokiellon aikana.

Rekisteriviranomaisella ei tiettävästi ole asiasta rekisterikäytäntöä. Kaupparekisteri rekisteröi yhtiöiden hakemuksesta velkojienkuulutuksen ottamatta kantaa kuulutuksen oikeudellisen vaikutuksen laajuuteen eli siihen, pitäisikö kuulutus hakea joka kerta kun varojenjakokiellon aikana varoja aiotaan jakaa vai riittääkö yksi kuulutus vapauttamaan kaiken tulevan varojenjaon kyseisen jakokiellon aikana. Asia jää siis kunkin yhtiön itsensä arvioitavaksi ja riski menettelyn mahdollisesta OYL:n vastaisuudesta jää yhtiön ja sen vastuullisten henkilöiden kannettavaksi.

Ennakollinen velkojienkuulutusmenettely tappioita katettaessa estää varojenjakokiellon syntymisen, kuten edellä on esitetty. Vastaavasti katsottuna olisi perusteltua, että myös yksi jälkikäteinen kuulutusmenettely riittäisi katkaisemaan kerran alkaneen varojenjakokiellon.

Koska asiasta ei ole selkeästi säädetty, eikä vastausta löydy ohjeellisistakaan oikeuslähteistä, ei yhden kuulutuksen menettelyä voida pitää suoranaisesti lain vastaisena. Varovaisuuden vuoksi olisi kuitenkin suositeltavaa hakea kuulutus joka kerta kun varoja aiotaan varojenjakokiellon aikana jakaa. Tällaista toimea suunnittelevan yhtiön edustajien olisi suositeltavaa keskustella ennakkoon myös tilintarkastajansa kanssa, sillä tilintarkastajalla olisi velvollisuus reagoida jos hän tulkitsee yhtiön jakaneen varoja vastoin OYL:n säännöksiä.

Koska velkojienkuulutusta ja varojenjakokieltoa koskeva säännös on tulkinnanvarainen ja epäselvä, voisi säännöksen selkiyttämistä harkita samalla kun osakeyhtiölakia mahdollisesti muutenkin muutetaan.