KVL: Mitä osia aurinkovoimapuistosta voidaan pitää tuloverotuksessa kiinteänä omaisuutena?
Keskusverolautakunta (KVL) on joulukuussa 2023 antanut päätöksen tuloverolain 10 §:n 10 kohdan kiinteän omaisuuden käsitteen soveltamisesta aurinkovoimapuiston omaisuuseriin. Säännöksen perusteella määräytyy, voidaanko niin sanottuja kiinteän omaisuuden epäsuoria luovutuksia verottaa Suomessa. Kysymys on siis varsinkin ulkomaisten yhtiöiden näkökulmasta olennainen, sillä tuloverolain säännös on tuore ja ratkaistavana olevasta asiasta ei ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä.
Keskusverolautakunta (KVL) on joulukuussa 2023 antanut päätöksen tuloverolain 10 §:n 10 kohdan kiinteän omaisuuden käsitteen soveltamisesta aurinkovoimapuiston omaisuuseriin. Säännöksen perusteella määräytyy, voidaanko niin sanottuja kiinteän omaisuuden epäsuoria luovutuksia verottaa Suomessa. Kysymys on siis varsinkin ulkomaisten yhtiöiden näkökulmasta olennainen, sillä tuloverolain säännös on tuore ja ratkaistavana olevasta asiasta ei ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä.
Tuloverolain 10 §:ää koskevan lakimuutoksen myötä esimerkiksi ulkomaisten yhtiöiden Suomesta saatuna ja Suomessa verotettavana tulona pidetään tietyissä tilanteissa välillisesti omistetun kiinteän omaisuuden luovutuksesta saatua tuloa. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun ulkomainen yhtiö myy omistamansa toisen yhtiön osakkeet ja myydyn yhtiön kokonaisvaroista yli 50 prosenttia muodostuu Suomessa sijaitsevista kiinteistöistä.
Käsiteltävänä olevassa keskusverolautakunnan päätöksessä KVL 2023/53 ulkomaisen yhtiön tarkoituksena oli rakentaa Suomeen aurinkovoimapuistoja. Jokaista aurinkovoimapuistoa varten oli tarkoituksena perustaa oma osakeyhtiö. Yhtiö haki keskusverolautakunnalta ennakkoratkaisua siitä, pidetäänkö aurinkovoimapuiston omaisuuseriä tuloverolain 10 §:n 10 kohdassa tarkoitettuna omaisuutena eli kiinteänä omaisuutena.
Aurinkovoimapuistot oli tarkoitus rakentaa pitkäaikaisesti vuokratuille kiinteistöille. Aurinkovoimapuistot koostuisivat muun muassa aurinkopaneeleista ja niiden tukirakenteista, sähköasemarakennuksesta sekä sähköntuotantoon tarvittavista muista koneista ja laitteista sekä kaapeleista.
Keskusverolautakunnan päätöksessä maanvuokrasopimusta pidettiin tuloverolain 6 §:n mukaisena kiinteistöön rinnastuvana oikeutena. Maanvuokrasopimuksen katsottiin näin ollen olevan TVL 10 §:n 10 kohdan näkökulmasta kiinteistö, jolloin myös vuokramaalla sijaitsevat rakennelmat ja rakennukset otettaisiin huomioon laskettaessa 50 prosentin rajan täyttymistä.
Maahan ja betoniperustuksiin kiinnitettyjen aurinkopaneelien tukirakenteiden keskusverolautakunta katsoi rinnastuvan tuulivoimaloiden runkoihin. Kun korkein hallinto-oikeus on aikaisemmassa ratkaisussaan KHO 2004 T 2887 katsonut, että tuulivoimaloiden runkoja pidetään rakennelmina, pidettäisiin keskusverolautakunnan päätöksen mukaan myös aurinkopaneelien tukirakenteita rakennelmina.
Vankkarakenteisen sähköasemarakennuksen, missä oli työskentelytilaa 1–2 henkilölle, keskusverolautakunta katsoi olevan nimensä mukaisesti rakennus.
Muiden aurinkovoimapuiston osien, kuten aurinkopaneelien, sähkön tuotantoon ja siirtoon liittyvien koneiden ja laitteiden, kaapeleiden ja johtojen sekä laitteita suojaavien muuntoasemien keskusverolautakunta katsoi olevan irtainta käyttöomaisuutta.
Näin ollen keskusverolautakunnan päätöksen perusteella aurinkovoimapuiston omaisuuseristä maanvuokrasopimusta sekä vuokratulla maalla sijaitsevia aurinkopaneelien tukirakenteita ja sähköasemarakennusta pidetään TVL 10 §:n 10 kohdassa tarkoitettuna kiinteänä omaisuutena, jotka otetaan huomioon laskettaessa edellä mainittua 50 prosentin rajaa.
Lisäksi aurinkovoimapuiston rakentamisaikaisten korkomenojen osalta keskusverolautakunta katsoi, että jos korkomenot aktivoitaisiin, olisi ne verotuksessa luettava hyödykkeen hankintamenoon. Siltä osin, kun aktivoidut korkomenot eivät välittömästi kohdistuisi tiettyyn omaisuuserään, voitaisiin ne jakaa omaisuuden hankintamenojen suhteessa aktivoitaviksi.
Päätös ei ole lainvoimainen.
