Lohkoketjut mahdollistavat datan vallankaappauksen

Talous on rikki. Internetin lupaus talouden demokratisoitumisesta ei ole toteutunut. Digitaalisessa taloudessa datasta on tullut yksi keskeisimmistä arvonluonnin välineistä. Ja data on tunnetusti arvokkaampaa toisen datan seurassa. Tämä johtaa siihen, että teknologinen kehitys synnyttää lupauksestaan huolimatta epäsymmetristä kasvua. Se kanavoi valtaa ja vaurautta niille, jotka onnistuvat rakentamaan itselleen mittakaavassaan johtavat datavarannot.

Jos kerran data on digiajan varallisuutta, niin miksi jätämme sitä niin huolettomasti lojumaan kaikkialle missä toimimme?

Kaikista internetin mahdollistamista hienoista asioista huolimatta meillä on edelleen käsissämme ratkaisematon luottamusongelma. Kuten Peter Steiner vuoden 1993 (The New Yorker) piirroksessaan tuo varsin osuvasti esille, emme vieläkään pysty tunnistautumaan verkossa luotettavasti ilman kolmannen osapuolen vahvistusta (kuten pankkitunnistautuminen tai valtion tarjoama tunnistautumispalvelu).

Internetin ensimmäiset neljä vuosikymmentä ovat toki luoneet uutta arvoa usealla talouden osa-alueella. Keskeinen ongelma on kuitenkin se, että datan suhteen olemme monilta osin luopuneet oikeuksistamme ja luovuttaneet sen vastikkeetta sellaisille tahoille, jotka ovat ymmärtäneet sen arvon. Syitä tähän on kaksi: 1) emme ole ymmärtäneet tämän datan todellista arvoa, 2) emmekä ole löytäneet tapaa ratkaista datan omaehtoista hallintaongelmaa.

Lohkoketju tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden taklata internetin luottamusongelma niin luotettavan tunnistautumisen kuin datan omaehtoisen hallinnan ja yksityisyyden suojan osalta.

Datan vallankaappaus

Mikä on sitten se tapa, jolla lohkoketjut voisivat mahdollistaa datan vallankaappauksen? Katsotaan sitä seuraavan esimerkin avulla.

Nykyisessä mallissa keskitetyt instituutiot keräävät meistä kaikista massiiviset määrät dataa ja käyttävät tätä kautta saavutettua asemaansa asettaakseen itsensä keskitetyksi luottamustahoksi kyseisen datan suhteen. Pankit tietävät kaiken rahankäytöstämme, terveysviranomaiset terveydestämme, Apple & Google liikkeistämme, jne. Vastaavasti, kun tarvitsemme luotettavan tilannekuvan jonkun tahon varallisuudesta tai maksukyvystä, pyydämme sen pankilta. Tilannekuvan terveydestä pyydämme esimerkiksi terveysviranomaisilta tai lääkäriasemalta.

Sama luotettava tilannekuva voidaan kuitenkin mahdollistaa ilman yllä kuvattua keskitettyä luottamustahoa alla esitetyn mallin mukaisesti.

Lohkoketjupohjaisessa mallissa voidaan rakentaa vastaavanlainen talousjärjestelmä, jossa me itse kontrolloimme kaikkea meihin liittyvää sisältöä. Vasemmanpuoleisessa mallissa voidaan keskitetyille tahoille esittää avoimia kysymyksiä: Paljonko Petrin tilillä on rahaa? Mitä perinnöllisiä sairauksia Petrillä on? Missä Petri oli maanantaina klo 15.30?

Oikeanpuoleisessa mallissa kaikki tämä tieto on tallennettu lohkoketjuihin eri käyttötapauksiin osallistuvien toimijoiden välillä. Eli käytännössä osallistujien hallussa oleviin hajautettuihin tietokantoihin, ei keskitetyn luottamustahon ylläpitämään keskitettyyn tietokantaan. Lähtökohtaisesti lohkoketjut palauttavat kysymyksiin binäärisen TRUE / FALSE -vastauksen varsinaisen datan paljastamisen sijaan. Eli jos olen ostamassa autoa, niin lohkoketju vastaa myyjän kysymykseen:

”Onko Petrillä tilillä XX tuhatta euroa tämän kyseisen auton hinnan suorittamista varten?” → Vastaus: TRUE / FALSE.

Tai vastaavasti joutuessani sairaalahoitoon:

”Onko Petrillä antibioottiallergia?” → Vastaus: TRUE / FALSE.

Tämä on se valtava filosofinen ero datan käsittelyssä keskitettyihin luottamustahoihin perustuvassa mallissa vs lohkoketjumallissa.

Lohkoketjumallissa meillä yksilöillä on täysi kontrolli omasta datastamme.

Osallistumme käyttötapauksiin, joissa arvioimme datamme luovuttamisen meille arvokkaaksi ja rakennamme yhdessä muiden toimijoiden kanssa malleja, joissa dataa luovutetaan sopivaksi katsomiimme käyttötarkoituksiin.