PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Lomautukset ja irtisanomiset poikkeustilanteessa

Nykyiset koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot ovat pakottaneet monet yritykset ja muut yhteisöt harkitsemaan ja toteuttamaankin kipeitä ratkaisuja myös henkilöstöään koskien. Yrityksissä seurataan tarkasti, millaiseksi tilanne muodostuu kesän ja syksyn aikana. Toki on myös yrityksiä, joihin poikkeusolot ovat pikemminkin vaikuttaneet positiivisesti. Tällöinkin voi kuitenkin ilmetä esimerkiksi toimenkuvien uudelleenjärjestelyn tarvetta. Meneillään olevan poikkeustilanteen vuoksi työlainsäädäntöön tehtiin väliaikaisia muutoksia helpottamaan lomauttamista. Väliaikaiset työsopimuslain (TSL) ja yhteistoimintalain (YTL) muutokset ovat kuitenkin voimassa vain 1.4.–30.6.2020.