Luovutusvoittoverotuksen ala laajenee edelleen
Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreen vuosikirjaratkaisun mukaan myös kapitalisaatiosopimuksen myynti realisoi luovutusvoiton tai -tappion.
Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreen vuosikirjaratkaisun mukaan myös kapitalisaatiosopimuksen myynti realisoi luovutusvoiton tai -tappion.
Korkein hallinto-oikeus on viimeisen noin puolen vuoden aikana antanut useita vuosikirjaratkaisuja, jotka ovat laajentaneet luovutusvoittoverotuksen alaa tuloverolain mukaisessa verotuksessa. Ensin lainasaatava, sitten virtuaalivaluutta ja viimeisimpänä kapitalisaatiosopimus on katsottu omaisuudeksi, jonka myyminen realisoi luovutusvoiton tai vähennyskelpoisen luovutustappion. Sekä pääomalainasaatavaa että kapitalisaatiosopimusta koskevassa tapauksessa PwC toimi verovelvollisen asiamiehenä.
Kapitalisaatiosopimukset tai ns. vakuutuskuoret ovat vakuutusyhtiöiden tarjoamia sijoitustuotteita. Verotuksellisesti niiden edullisuus perustuu siihen, vakuutuksen sisällä kertyvät sijoituksen tuotot ovat verovapaita ja tuotto verotetaan vasta silloin, kun varoja nostetaan vakuutuksesta. Jos vakuutuksenottaja kuitenkin on myynyt koko vakuutuksensa, tästä syntynyttä voittoa ei ole pidetty luovutusvoittona, eikä tappiota luovutustappiona.
Käytännössä voitto on verotettu juoksevana pääomatulona ja tappiota on kohdeltu vähennyskelvottomana menetyksenä. KHO:n tuoreen käytännön perusteella tämä käytäntö muuttuu. Myös jo toteutettujen luovutusten verotukseen on mahdollista hakea oikaisua.
Tuore ratkaisu KHO:2019:79 koski tilannetta, jossa yksityishenkilö myi kapitalisaatiosopimuksen sen käyvästä arvosta. Ratkaisunsa perusteluissa KHO totesi, että kapitalisaatiosopimus on omaisuutta, jonka luovutukseen sovelletaan tavanomaisia luovutusvoiton ja -tappion laskemista koskevia säännöksiä. Luovutus siis realisoi veronalaisen luovutusvoiton tai vähennyskelpoisen luovutustappion.
Muutoksia myös kapitalisaatiosopimuksia koskevaan lainsäädäntöön
Vuoden 2020 alusta alkaen kapitalisaatiosopimusten verotusta koskeva sääntely muuttuu monelta osin ja mm. niiden luovutuksiin tullaan soveltamaan luovutusvoittoverotuksen säännöksiä suoraan lain nojalla. Toisin kuin muun omaisuuden luovutuksen yhteydessä, kapitalisaatiosopimuksen luovutusvoittoa laskettaessa ei kuitenkaan ensi vuodesta alkaen voi vähentää ns. hankintameno-olettamaa.
Koska KHO tuoreessa ratkaisussaan nimenomaisesti totesi, että tällä hetkellä luovutusvoitto lasketaan tavanomaisten luovutusvoittoverosäännösten mukaisesti, vielä tämän vuoden loppuun saakka myös hankintameno-olettama lähtökohtaisesti on käytettävissä. Jos omaisuus, tässä tapauksessa kapitalisaatiosopimus, on omistettu yli 10 vuotta, olettama on 40 % luovutushinnasta. Muussa tapauksessa olettama on 20 % luovutushinnasta.
Mikäli kapitalisaatiosopimuksen myyminen voi tulla lähiaikoina ajankohtaiseksi, kaupan ajoittaminen tälle vuodelle voi siksi olla edullista.
Ensi vuodesta alkaen myös kapitalisaatiosopimuksesta nostettavien varojen verotus muuttuu, samoin sopimuksen sisältämien varallisuuserien vaikutus sopimuksen verotukseen. Otathan yhteyttä, mikäli sinulla herää kysymyksiä vakuutustuotteiden tuloverotuksesta tai siihen liittyvistä muutoksista.