- Aiheet
Milloin arvonmääritys ei olekaan arvonmääritys?
On yleinen totuus, että hinta ja arvo eivät ole sama asia. Hinta on se, jonka joku maksaa ja arvo on se, mitä hinta maksamalla saadaan. Hyvä ohjenuora on, että kannattaa ostaa silloin, kun hinta on alhaisempi kuin arvo. Vaikka ero hinnan ja arvon välillä tuntuu itsestään selvältä, on ajatus silti vaikea, kun ollaan tekemisissä yritysten ja liiketoimintojen kanssa.
Seurasin jokin aika sitten esitystä, jossa arvioitiin hintatasoa, jota erään PwC:n asiakkaan kannattaisi tavoitella, jos se listautuisi pörssiin. Asiaan vaikutti tietysti vastaavanlaisten yritysten nykyinen pörssikurssi ja vastaavanlaisten yritysten osakkeiden listautumisen jälkeinen hintakehitys. Listautumisen tavoitteet, eli haettiinko kokonaan uusia varoja yhtiöön vai haluaisivatko nykyiset omistajat samalla myydä osakkeitaan, olivat myös tärkeässä osassa.
PowerPoint-kalvoilla aihe oli kuitenkin ”Valuation”-otsikon alla. Mistään arvonmääritykseen liittyvästä ei ollut kyse, vaikka esimerkiksi yrityksen tunnuslukuja oli verrattu verrokkiyritysten arvostuskertoimiin. Yritystä oli peilattu kahteen eri verrokkiyritysjoukkoon ja lisäksi ennustettuja kassavirtoja oli diskontattu. Kalvoilla näkyi koko ajan sana ”value”, mutta keskustelu koski listautumishintaa. Kaikille läsnäolijoille oli selvää, että mielenkiintoinen asia oli juuri hinta, ei niinkään arvo itsessään. Ei ole kuitenkaan mitenkään epätodennäköistä, että kyseistä esitystä tullaan käyttämään, jos pian tarvitaan arvonmääritystä johonkin.
Yllä kuvaamani esimerkki ei ole mitenkään poikkeuksellinen.
On hirveän yleistä, että hinta ja arvo menevät sekaisin ainakin jollain tasolla. Riskiä lisää se, että arvo ja hinta ovat, tai ainakin niiden pitäisi olla, jossain yhteydessä toisiinsa. Yrityskauppoja tehdessä on tavallista, että jossain vaiheessa niistä tulee sama asia.
”Voimme tarjota 50 miljoonaa, koska se on arvonmäärityksen lopputulos” on aika vaarallinen ajatus.