Olisiko jo aika löytää yhteinen sävel?

Riiteleminen on useimmiten ajan ja resurssien hukkaamista. Veroriidat Suomessa, samoin kuin siirtohinnoittelun oikaisuista seuraavat valtioiden väliset riidat verotulojen jakamisesta, ovat vahvalla kasvu-uralla. Verotulojen uhkaavan hiipumisen näkökulmasta on ymmärrettävää, että viimeisetkin veroeurot on yritettävä tikistää keinolla millä hyvänsä. Valitettavasti tämä vain näkyy yhä useammin verottajan joskus lennokkainakin tulkintoina ja johtopäätöksinä, joista sitten saattaa seurata isokin lasku.

Erityisesti siirtohinnoittelu on taiteenlaji, jossa yhtä ainoaa totuutta ei ole olemassa, vaan useampikin tulkinta voi perustellusti olla oikea. Kauneus on katsojan silmässä. Loppujen lopuksi valtiot ratkaisevat hinnoitteluriidan eikä veroeuroja useinkaan kerry Suomeen verottajan haluamalla tavalla. Jos sopua ei synny, jää yrityksen kannettavaksi kestämätön kaksinkertainen verotus. Selkeiden virheiden korjaaminen on toki tarpeen ja oikein. Tulkinnanvaraisissa asioissa joustamalla säästyisi kuitenkin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa sekä Verohallinnolta että yrityksiltä.

Joustavuutta voisi toivoa lisää myös verosopimusten tulkintaan. Monet kansainväliset yritykset joutuvat kaksinkertaisen verotuksen uhriksi, kun Suomi tulkitsee verosopimuksia ahtaasti. Tiukan tulkintalinjan vuoksi verosopimustilanteessa voi helpommin jäädä kaksinkertaisen verotuksen uhriksi kuin sopimuksettomassa tilanteessa. Näin ei pitäisi olla. Joustavalla tulkintalinjalla olisi helppo tukea kansainvälisiä ja kansainvälistyviä yrityksiämme. Vertailun vuoksi todettakoon, että esimerkiksi Ruotsin veroviranomaisten linja on tässä suhteessa ollut merkittävästi yritysystävällisempi.

Suomalaisessa verotuskulttuurissa olisi myös jo aika tunnustaa, että vero on yritykselle kulu siinä missä mikä tahansa muukin. Veroympäristö vaikuttaa rationaalisesti toimivien yritysten sijoittautumispäätöksiin, haluttiin niin tai ei. EU-tuomioistuinkin on päätöksessään C-196/04 linjannut, että verosyistä voi valita minne sijoittuu, kunhan sijoittautuminen ei ole keinotekoista. Veroympäristöön kuuluu veroprosentin lisäksi hallinnollinen tehokkuus sekä oikeusvarmuus ja ennakoitavuus. Kahden viimeksimainitun merkitystä ei tulisi Suomessakaan veroeurojen keräämisvimman pyörteissä unohtaa sen enempää lainsäädännössä kuin lakien soveltamisessakaan.

Sitten vielä vaalien olla muutama sana valtion velasta. Tilastokeskuksen mukaan julkisyhteisöjen velka on kasvanut vuoden 2008 63 miljardin tasosta 2013 lopun 110 miljardiin. Verotulot eivät tänä aikana kuitenkaan ole pienentyneet. Olematta kansantaloustieteilijä voi jokainen päätellä, ettei kysymys voi olla muusta kuin menojen kasvusta. Valtion talousarvioesityksen 2015 mukaan verokertymän arvioidaan olevan noin 40 miljardia, josta yhteisöveron osuus on vain noin 2,5 miljardia eli noin 6 %. Olisiko jo syytä fokusoida yleinen huomio johonkin muuhun kuin yritysten verosuunnittelun kritisointiin?

Yritysten ja verottajan vastakkainasettelu on turhaa. Molemminpuoleisella avoimuudella, joustavuudella ja hieman nykyistä yritysystävällisemmällä asenteella saadaan käännettyä katse liiketoiminnan kehittämiseen. Vain sitä kautta voidaan luoda työpaikkoja ja kerryttää tuloja talouteemme, joka näitä kovasti kaipaa.