Onko kolmannen sektorin toimijoille nyt tullut se paha päivä?

15.9.2020  |  Blogi

Moni yhdistys ja säätiö tuskailee parhaillaan, mitä tehdä, kun tuottojen virta uhkaa kuihtua ja toiminnan kulut eivät vähene samassa tahdissa. On saattanut käydä jopa päinvastoin, kun toiminnan menot ovat kasvaneet päivä päivältä koronakurimuksen seurauksena.

Näköpiirissä on ollut jo pitkään julkisen rahoituksen väheneminen mm. valtiontalouden säästötoimien ja Veikkaukseen liittyvien muutosten takia. Tämän vuoksi yhdistykset ja säätiöt ovat viime vuosina pyrkineet monipuolistamaan rahoituksen lähteitä ja omaa varainhankintaa on aktivoitu. Järjestetään maksullisia tapahtumia, seminaareja, koulutustilaisuuksia ja tukikonsertteja. Rahaa kerätään listoin ja lippain. Suuret järjestöt ovat panostaneet feissauksella saatavaan tasaiseen tulorahoitukseen. Tällä tavoin kolmas sektori on halunnut turvata sääntöjen mukaisen yleishyödyllisen toiminnan jatkumisen.

Mitä jos joulukalenteria myyvälle partiolaiselle ei avata ovea?

Korona-aikana ihmisten kohtaamisia on rajoitettu ja ihmiset eivät rohkene tavata toisiaan sankoin joukoin. Monet yhdistysten ja säätiöiden hankkimat tuotot perustuvat ihmisen kohtaamiseen. Feissarit kaikkosivat katukuvasta koronan myötä ja tilaisuudet on peruttu. Jos joulukalenteria myyvää partiolaista vältellään, miten kalentereita on mahdollista saada kaupaksi?

Lukuisten yhdistysten ja säätiöiden tulot ovat ehtymässä. Tilannetta on saattanut vaikeuttaa myös sijoitusten kerryttämien osinkotulojen pienentyminen. Koronakriisin pitkittyessä järjestöjen toiminnan edellytykset ovat heikentyneet ja ilman poikkeuksellisia toimia moni järjestö joutuu harkitsemaan toiminnan supistamista. Kutsuja  YT-neuvotteluihin on jo lähetetty.

Mistä helpotusta taloudelliseen ahdinkoon?

Aika ajoin on tarpeen tarkastella omaa toimintaansa itse kunkin. Ovatko prosessit virtaviivaiset ja tietojärjestelmät hyödynnetty täysimääräisesti? Voisiko tehdä enemmän yhteistyötä? Onko toimintatapa auttamattomasti jäänyt ajastaan jälkeen? Toiminnan supistaminen edellyttää perusteellista harkintaa ja sen tulisi olla vihoviimeinen vaihtoehto. Kolmannen sektorin toiminta on nimittäin usein juuri sitä työtä, jota tehdään hyvän elämän ylläpitämiseksi arjen haasteiden kohdatessa.

Monessa yhdistyksessä ja säätiössä on omaisuutta, jota on vuosikymmenten saatossa kartutettu turvaamaan toimintaa pahan päivän varalle. Onko nyt koittanut se paha päivä?

Olisiko aika rohkeasti käyttää likvidiä varallisuutta toiminnan tilapäiseen rahoittamiseen sääntöjen niin salliessa? 

Kommentit on suljettu.