- Aiheet
Osaamisstrategian trendejä finanssialalla
Kymmenen vuotta sitten 50 % finanssialan toimitusjohtajista piti puutteita henkilöstönsä osaamisessa uhkana kasvunäkymille. Nyt luku on lähes 80 prosenttia. Avaintaitojen puuttuminen stressaa, eikä suotta. Osaamisvajeesta kärsivän yhtiön horisontissa siintelevät keskinkertainen asiakaskokemus sekä kasvun ja innovaatioiden puute.
Samalla, kun puutteet osaamisessa tulevat kriittiseksi strategioiden toteuttamisen kannalta, vain alle neljäsosa organisaatioista muokkaa strategisia tavoitteitaan – osaamisvajeesta huolimatta. Tästä näkökulmasta ei ole ihme, että strategia ei “jalkaudu” oikein tai transformaatiohankkeet jäävät jälkeen asetetuista tavoitteista.
Finanssialan uudistuessa paini kysytyimpien taitojen osaajista kovenee. Lisäksi osaajatarvetta on entistä vaikeampi ennakoida. Miten finanssialan toimija voi houkutella osaajia, joita havittelevat myös kaikki muut? Globaalissa toimitusjohtajatutkimuksessamme esiin nousivat nämä neljä keinoa:
1. Rakenna uudenlaista ydintä.
Digitalisaatio käynnisti tuoreiden innovaatioiden aallon järeiden prosessien ja sääntelyn jäykistämällä finanssialalla. Hyppää rohkeasti mukaan digiaaltoon! Luo ympäristö, jossa innovaatiot voivat kukoistaa. Huomioi matkallasi henkilöstösi ja liiketoiminnan aidot tarpeet, ettet löydä itseäsi keksimässä Henry Fordin sanoin “vain nopeampaa hevosta”.
2. Tuo työvoiman suunnittelu tähän aikaan.
Hyödynnä kehittynyttä data-analytiikkaa tulevaisuuden osaajatarpeiden arvioinnissa. Varmista, että HR-tiimissäsi on ihmisiä, joilla on osaamista tiedon mallintamiseen sekä kykyä tulkita dataa ja ymmärtää sen vaikutukset liiketoimintaan.
3. Johda teknologian todellisia vaikutuksia.
Varmista ensin, että ymmärrät teknologian vaikutuksen työvoimaasi oikein. Sen sijaan, että automatisaatio johtaisi kokonaisten osastojen lakkauttamiseen, se näyttää johtavan töiden ja tehtävien kehittymiseen uudenlaisiksi. Mieti, miten digitalisaation vapauttama työaika kannattaa organisaatiossasi tehokkaimmin käyttää. Henkilöstösi tulee kohtaamaan uuden liiketoiminnan ja uuden työn tekemisen kulttuurin. Toimintatavat ja ajatusmallit tulee oppia ja omaksua erikseen jokaisen yksilön kohdalla. Suurena kysymyksenä onkin se, kuinka saat luotua turvallisen ympäristön, jossa yksilöt haluavat ja uskaltavat oppia (ja myös keksiä) itselleen uuden työn tekemisen tulevaisuuden.
4. Toimi osana ekosysteemiä.
Älä sooloile vaan tee yhteistyösopimuksia, solmi kumppanuuksia ja hyödynnä itsenäisiä osaajia työvoimastrategiasi osana. Alustamalli, josta voit poimia itsellesi kulloinkin parhaiten sopivat tuotteet ja palvelut, tekee osaajien ja kumppaneiden hankkimisesta joustavampaa. Lähde liikkeelle kartoittamalla tärkeimmät sidosryhmät ja miettimällä ne keinot, joilla sitoutat ne organisaatioosi.
Digimaailman syleilyn ja omaksumisen lisäksi innovatiivinen ajattelu ja ihmisten kohtaaminen tulevat olemaan taitoja, jotka nostavat sisäisen ja ulkoisen palvelukokemuksen seuraavalle tasolle. Näitä ominaisuuksia kouluttavien, kehittävien ja hyödyntävien organisaatioiden kanssa asiakkaat haluavat tehdä kauppaa myös jatkossa.