Ostaja varokoon – ostajan selonottovelvollisuus yrityskaupoissa

Yrityskaupoissa ostajan selonottovelvollisuus ilmenee käytännössä ostajan suorittamana tarkastuksena, josta käytetään yleisesti nimitystä due diligence -tarkastus. Nimitys juontaa juurensa angloamerikkalaisesta järjestelmästä ja caveat emptor -periaatteesta ”ostaja varokoon”. Periaatteen taustalla on ajatus siitä, että ostajalla on laaja selonottovelvollisuus ja myyjällä erittäin rajoitettu vastuu myymästään kohteesta.

Due diligence -tarkastuksella ostaja pyrkii vahvistamaan myyjän yrityksestä antamien tietojen paikkansapitävyyden, selvittämään yritykseen mahdollisesti liittyviä riskejä ja vastuita, muodostamaan selkeän kuvan yrityksestä ja sen arvoista sekä pääsemään tasapuolisempaan neuvotteluasemaan myyjän kanssa kaupan ehtoja sovittaessa.

Varsinkaan suurempia yrityskauppoja ei tehdä enää tänä päivänä juurikaan ilman jonkinasteista due diligence -tarkastusta.

Kauppalain mukainen tarkastusvelvollisuus

Suomessa tehtäviin yrityskauppoihin, joissa kaupan kohteena on osakeyhtiön osakkeet, sovelletaan lähtökohtaisesti kauppalakia, jonka mukaan myyjän tiedonantovelvollisuus on ensisijainen verrattuna ostajan selonottovelvollisuuteen. Toisin sanoen kauppalaki lähtee siitä, että ostaja voi luottaa myyjän antaneen hänelle kaikki olennaiset tiedot kaupan kohteesta. Edellä mainitusta syystä kauppalaissa ei ole nimenomaista säännöstä ostajan selonottovelvollisuudesta.

Sen sijaan kauppalaissa on säännös kaupan kohteen tarkastamisesta. Kauppalain 20 §:n mukaan ostaja ei saa virheenä vedota seikkaan, josta hänen täytyy olettaa tienneen kauppaa tehtäessä. Jos ostaja on ennen kaupantekoa tarkastanut tavaran tai ilman hyväksyttävää syytä laiminlyönyt noudattaa myyjän kehotusta tarkastaa se, hän ei saa virheenä vedota seikkaan, joka hänen olisi pitänyt tarkastuksessa havaita, ellei myyjä ole menetellyt kunnianvastaisesti tai arvottomasti.

Suorittamatta jääneen tai huolimattomasti tehdyn tutkimuksen johdosta ostaja voi menettää oikeutensa vedota myyjän antamissa tiedoissa olevaan virheeseen.

Yrityskaupassa ostajalle syntyy siis tarkastusvelvollisuus siinä vaiheessa, kun myyjä tarjoaa mahdollisuuden tarkastuksen suorittamiselle. Tarkastusvelvollisuuden syntymiseen riittää mahdollisuus, ja sille tekeekö ostaja tosiasiassa tarkastuksen vai ei, ei anneta merkitystä. Se mitä seikkoja ostajan tarkastuksessaan olisi pitänyt havaita, arvioidaan tapauskohtaisesti. Arviointiin vaikuttavat muun muassa tarkastushetken olosuhteet ja tarkastusvelvollisuuden syntytapa.

Teoriassa voisi olla mahdollista, että ostaja tietoisesti välttelisi oma-aloitteista kaupan kohteen tarkistusta, jolloin ostajan vastuu mahdollisista myöhemmin ilmenevistä virheistä olisi kauppalakia sovellettaessa pienempi. Tämä olisi toki mahdollista vain silloin, kun myyjä ei antaisi kohdetta ollenkaan tarkastettavaksi, ja kauppakirjassa tietojenantovelvollisuuden ja selonottovelvollisuuden määrittely olisi täysin laiminlyöty. Tosielämässä näin tapahtuu nykyisin enää harvoin.

Huomio kauppakirjaan

Kauppalain säännökset ovat tahdonvaltaisia, joten kaupan osapuolet voivat vapaasti sopia kauppakirjassa kauppalaista poikkeavista ehdoista tai rajata kauppalain soveltamisen kokonaan pois. Käytännössä kauppalain soveltaminen rajataan tulkintaongelmien välttämiseksi usein kokonaan pois, jolloin osapuolten välinen oikeussuhde pyritään määrittämään pelkästään kauppakirjan perusteella. Erityisesti silloin, kun kauppalain soveltaminen on rajattu kokonaan pois, kauppakirjassa on tärkeä määrittää tarkasti ostajan selonottovelvollisuuden laajuus ja myyjän tiedonantovelvollisuuden sisältö sekä niiden vaikutus myyjän virhevastuuseen.

Virhevastuun selkeyttämiseksi onkin tavallista, että myyjä haluaa kauppakirjassa ostajan vahvistavan, että ostajalla on ollut oikeus tarkastaa kohde haluamassaan laajuudessa. Tämän jälkeen ostaja ei voi enää vedota sellaisiin seikkoihin, jotka ostajan olisi tullut huolellisesti toimiessaan havaita tekemässään tarkastuksessa. Näissä tilanteissa ostajan tulee omalla riskillään tarkistaa kaupan kohde riittävän laajasti ja huolellisesti. Lisäksi ostajan tulee verrata mahdollisesti löytyvien epäedullisten seikkojen laatua ja arvoa kaupalla saavutettavaan hyötyyn.

Selonottovelvollisuuden vastapainona ostaja pyrkii yleensä kauppakirjassa siihen, että myyjä vakuuttaa antaneensa ostajalle kaikki olennaiset kaupan kohdetta koskevat tiedot, ja määrittelemään myyjän huolellisuusvelvollisuuden tietojen kattavuuden ja sisällön osalta.

Myyjän ja ostajan vastakkaisista intresseistä johtuen ehdot kauppakirjassa saattavat kallistua toisen osapuolen hyväksi riippuen osapuolten neuvotteluvoimasta, tietotaidosta ja riskinsietokyvystä.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että yrityskaupan osapuolten vastuunjakoon, ja erityisesti myyjän virhevastuuseen, vaikuttaa merkittävästi myyjän tiedonantovelvollisuuden ja ostajan selonottovelvollisuuden laajuus, ja näiden ehtojen tarkempi sisältö riippuu kulloisestakin tilanteesta. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että on hyvä muistaa vanha sääntö ”Ostaja varokoon” ja että ostajan intressissä on aina tarkistaa kaupan kohde huolellisesti.