Päivärahat ja kilometrikorvaukset osaksi kokonaispalkkaa?
Korkeimman hallinto-oikeuden kesäkuinen päätös KHO:2022:72 koskien verovapaita matkakustannusten korvauksia ja niiden vähentämistä työntekijän kokonaispalkasta on tärkeä uutinen työnantajille. Tämän päätöksen oikeusohje mahdollistaa jatkossa sopimisen siitä, että verovapaina maksetut kilometrikorvaukset ja päivärahat ovat osa kokonaispalkkaa pienentäen suoraan veron- ja ennakonpidätyksenalaista palkkatuloa.
Korkeimman hallinto-oikeuden kesäkuinen päätös KHO:2022:72 koskien verovapaita matkakustannusten korvauksia ja niiden vähentämistä työntekijän kokonaispalkasta on tärkeä uutinen työnantajille. Tämän päätöksen oikeusohje mahdollistaa jatkossa sopimisen siitä, että verovapaina maksetut kilometrikorvaukset ja päivärahat ovat osa kokonaispalkkaa pienentäen suoraan veron- ja ennakonpidätyksenalaista palkkatuloa.
Verovapaat, työnantajan maksamat, laskennalliset matkakustannusten korvaukset ovat suomalaisessa ennakkoperinnässä ja ansiotuloverotuksessa ominaispiirre, joka ei ole käytössä kovinkaan monessa muussa maassa ja joka on helpottanut vuosikymmenten ajan paljon työmatkailevien työntekijöiden sekä näitä työllistävien työnantajien hallinnollista taakkaa.
Yleisimpiä näistä laskennallisista kulukorvauksista ovat kilometrikorvaukset, koti- ja ulkomaanpäivärahat sekä ateriakorvaukset. Malli on varsin toimiva: Verohallinto vahvistaa vuosittain kaavamaiset enimmäismäärät, jotka työnantaja voi työntekijöilleen verovapaasti korvata matkalaskun perusteella tiettyjen edellytysten täyttyessä. Kiinteiden, Verohallinnon vahvistamien korvausten on tarkoitus kattaa työmatkoilla syntyviä lisääntyneitä elantokustannuksia, joista on erittäin työlästä, vaikeaa ja jopa mahdotonta määrittää kaikkia todellisia aiheutuneita kuluja.
Verotuskäytännössä on ylimuistoisesti elänyt periaate, että voidakseen maksaa ja ilmoittaa näitä verovapaita ja kuitteihin perustumattomia kustannusten korvauksia, työnantajien tuli maksaa ne varsinaisen, työstä sovitun palkan lisäksi. Mikäli tässä meneteltiin toisin ja asia havaittiin jälkikäteen esimerkiksi verotarkastuksessa, tällaisten ennakonpidätyksenalaisesta palkasta vähennettyjen matkakustannusten korvausten katsominen ennakonpidätyksenalaiseksi palkaksi oli yleinen maksuunpanoesitysten aihe.
Toisaalta matkakustannusten huomioiminen tilanteessa, jossa palkan lisäksi ei makseta erillisiä laskennallisia matkakorvauksia, on voitu aiemmin tehdä jättämällä ennakonpidätys toimittamatta oikeutetun korvauksen määrän osalta, mutta kuitenkin ilmoittamalla palkka 100 %:sti veronalaisena. Tällä tavalla toimien korvausten verovapaa käsittely on kuitenkin hallinnollisesti paljon raskaampaa, sillä työntekijän huoleksi jää vaatia vähennys veroilmoituksella.
Samalla myös verohyöty jää näissä tilanteissa useimmiten pienemmäksi, sillä myönnettävän vähennyksen määrä on pienempi kuin esimerkiksi verovapaan päivärahan määrä.
Edellä kuvattu laintulkinta ja verotuskäytäntö ovat nyt murtumassa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä KHO:2022:72. Tapauksessa verovelvollinen haki ennakkoratkaisua sopimusjärjestelylle, jossa myyntityötä tekevän työntekijän ennakonpidätyksenalaisesta pohjapalkasta, myyntiprovisioista ja bonuksista vähennettäisiin hänelle työmatkoilta maksettavat kilometrikorvaukset ja päivärahat, eikä näitä siis maksettaisi rahapalkkojen lisäksi kyseisten korvausten verovapaan käsittelyn saavuttamiseksi.
Päätös oli äärimmäisen täpärä äänestyspäätös (3-2) ja siinä katsottiin, että verovapaiden matkakustannusten korvaamiseen ei ole tuloverolaissa poikkeuksia, jotka edellyttäisivät edellä kuvattua ”palkan päälle korvaamista”. Toisaalta työntekijä ja työnantaja voivat sopia palkkauksesta työ- ja verolainsäädännön raameissa ja tämä kokonaispalkkausmalli, johon sisältyvät verovapaat kustannusten korvaukset, on työntekijän ja työnantajan välisen sopimusvapauden piirissä.
On selvää, että tällainen malli välttämättä ei ole mahdollinen silloin, kun maksetaan alhaisia palkkoja tilanteissa, joissa tulee soveltaa alalla yleissitovia työehtosopimusmääräyksiä.
Odotamme mielenkiinnolla, kuinka Verohallinto päivittää ohjeistustaan aiheesta ja tullaanko mahdollisesti vanhoja maksuunpanopäätöksiä oikaisemaan tämän uuden tulkinnan johdosta.
Joka tapauksessa, sekä työnantajalla että työntekijällä on pääsääntöisesti oikeus hakea muutosta ennakkoperintään tai henkilökohtaisen tulon verotukseen kolme vuotta kyseessä olevan verovuoden jälkeen. Toinen kiinnostava seikka on se, minkälaisen kannan Eläketurvakeskus ottaa eläkevakuuttamisen ja muun pakollisen työhön liittyvän vakuuttamisen osalta. Sosiaalivakuuttamisen lainsäädäntöhän ei ole suoraan sidoksissa verolainsäädäntöön, mutta tämäkin asia saanee lisää selvyyttä juhannusjuhlien jälkeen.
Heikki Liukkonen
