PwC Suomi vahvistaa SAP-autorisointiosaamistaan

PwC Suomi on vahvistanut SAP-autorisointiosaamistaan ja nimittänyt pitkänlinjan SAP-asiantuntijan Tero Tukiaisen osaksi SAP-autorisointitiimiään.

PwC Suomi on vahvistanut SAP-autorisointiosaamistaan ja nimittänyt pitkänlinjan SAP-asiantuntijan Tero Tukiaisen osaksi SAP-autorisointitiimiään.

Tukiaisella on yli 20 vuoden kokemus SAP-autorisoinneista ja erilaisista SAP-projekteista. Tukiainen hankki kannuksensa työskennellessään Nokialla osana isoa tuki- ja kehitystiimiä, jossa myös muut PwC Suomen SAP-autorisointiasiantuntijat työskentelivät tuohon aikaan yhdessä.

Pitkän uransa aikana Tukiainen on ehtinyt kerryttää myös alan kansainvälistä kokemusta toimiessaan muun muassa SAP-autorisointien kouluttajana Suomen lisäksi Ruotsissa, UK:ssa ja Yhdysvalloissa. Kouluttamisen lisäksi hän on ollut rakentamassa globaaleja SAP-autorisointikonsepteja sekä tehnyt SAP-tietoturvaan liittyviä auditointeja. Tukiainen on myös luennoinut useissa kansainvälisissä konferensseissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Autorisoinnit jäävät usein aivan liian pienelle huomiolle SAP:n käyttöönotossa, vaikka se on todella keskeinen tekijä toiminnanohjausjärjestelmien toimivuudessa ja tietoturvassa. Autorisointeja ei voida tehdä vasemmalla kädellä, ja vasta sitten, kun kaikki muut “tärkeämmät” tehtävät on tehty, Tukiainen toteaa.

Tukiainen kuvailee olevansa todella motivoitunut sekä innostunut päästessään liittymään osaksi PwC Suomen jo entuudestaan kovatasoista SAP-autorisointitiimiä.

Meillä on nyt kasassa sellaisella kokemuksella varustettu tiimi, jollaista ei ole toista Suomessa. Kaikilla tiimin jäsenillä on kokemusta SAP-autorisoinneista 2000-luvun alusta lähtien, mikä tarkoittaa yli 80 vuoden yhteenlaskettua kokemusta, Tukiainen summaa.

PwC Suomen ERP-varmennuspalveluista vastaava partneri Risto Huovinen painottaa, että tiimin monipuolinen osaaminen ja eri toimialoilta tuleva käytännön kokemus helpottaa asiakkaan toimintaympäristöön ja organsiaatiorakenteeseen sopivan autorisointimallin kehittämistä. PwCn asiantuntijoilla on kokemusta myös “pöydän toiselta puolelta” ja tämä tukee asiakasta asioiden jalkauttamisessa käytäntöön.

Tero Tukiainen

Risk Assurance Services

+358 (0)20 7877028

tero.tukiainen@pwc.com

Risto Huovinen

Risk Assurance Services

+358 (0)20 787 7883

risto.huovinen@fi.pwc.com