PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Rakennusten kiinteistövero voi nousta jopa 10 prosenttia vuodelle 2023

Valtiovarainministeriö julkaisi perjantaina 2.9.2022 tiedotteen, jonka mukaan kiinteistöverotuksen arvostamisuudistusta ei tulla toteuttamaan tällä hallituskaudella. Tiedotteen mukaan hallitus on arvioinut, ottaen huomioon myös asumisen kustannusten yleisen nousun, että nykyisessä tilanteessa ei ole syytä antaa eduskunnalle uudistusesitystä, joka väistämättä lisäisi taloudellista epävarmuutta. Uudistuksella oli tarkoitus päivittää maapohjien ja rakennusten verotusarvot vastaamaan paremmin todellisia arvoja sekä samalla parantaa verovelvollisten tasavertaista kohtelua kiinteistöverotuksen osalta. Mikäli uudistus olisi toteutettu, olisi sitä sovellettu ensimmäisen kerran vuodelta 2024 suoritettavaan kiinteistöverotukseen.

Rakennuksia