Sawosta Maailmalle kerää yhteen Itä-Suomen alueelta kansainvälisille markkinoille tähtäävät yritykset

10.9.2019  |  Uutiset, Yrittäjyys

Sawosta Maailmalle on Kuopion kauppakamarin kolmannen kerran järjestämä verkostoitumistapahtuma kasvuun ja kansainvälisyyteen tähtääville yrityksille ja osaajille. 19.9.2019 Kuopiossa järjestettävän tapahtuman huippupuhujat johdattavat omien case-esimerkkien kautta kansainvälisen kaupan kriittisiin pisteisiin, joita ruoditaan myös round table -keskusteluissa osallistujien kanssa. Tänä vuonna puhujina ovat mm. Antti Valtonen, joka kertoo kuinka Sulapac pelastaa maailman muoviroskalta ja Petteri Lahtela, joka avaa Ouraringin menestystä ja kasvutarinaa.

Iltapäivällä ohjelmassa ovat mielenkiintoiset side eventit. Investor Day avaa erilaisten rahoitusmallien maailmaa, Ulkoministeriön järjestämä Viennin käynnistäminen, rahoitus ja markkinoiden valloittaminen antaa lisätietoutta vientiin ja #TalentBoost kertoo kansainvälisten osaajien rekrytoinnista.

PwC on mukana Sawosta Maailmalle -tapahtumassa luontevana yhteistyökumppanina, sillä PwC painottaa toiminnassaan etenkin kasvun ja kansainvälistymisen tukemista erikokoisissa yrityksissä. 

Meille on tärkeää, että yrityksesi menestyy ja omistuksesi arvo kasvaa niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla, kertoo Itä-Suomen aluejohtaja Juha Toppinen PwC:lta.

Paikallisena toimijana olemme mukana Itä-Suomen alueen kasvussa ja autamme monia alueen kansainvälistyviä yrityksiä, on asiakas sitten startup, pk-yritys, kasvuyhtiö, perheyritys tai pörssilistattu”, hän jatkaa.

Kansainvälistyvä ja samalla kasvava yritys kohtaa matkallaan monenlaisia haasteita, mutta myös monia mahdollisuuksia. 

Autamme yrityksiä ja omistajia välttämään matkallaan sudenkuopat ja ottamaan parhaan hyödyn irti mahdollisuuksista. Olipa kyse sitten vaikka yhteisö- tai henkilöverotuksesta, sopimusjuridiikasta, yrityshankinnoista, kirjanpidon järjestämisestä tai rahoituksen hankkimisesta. Lista on pitkä, mutta voin luvata, että apu löytyy kulloiseenkin tarpeeseen – yhden luukun periaatteella.”

Sawosta Maailmalle -tapahtumaan odotetaan noin 200 osallistujaa ja tapahtuma tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden verkostoitua alueen parhaiden kanssa sekä saada inspiraatiota oman yrityksen kasvuun. 

Kauppakamarin Sawosta Maailmalle tapahtuman tarkoituksena on luoda tapahtuma-alusta, joka toimii ponnahduslautana uusille yhteistyökuvioille kansainvälistymisen saralla. Meille on tärkeää, että tapahtumaosallistujamme ja yhteistyökumppanimme sopivat toisilleen. PwC on siis mahtava kumppani näiltäkin osin”, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Karolina Huuhtanen Kuopion alueen kauppakamarista.

Lisätietoja ja liput: sawostamaailmalle.fi

Juha Toppinen

Omistajayrittäjäpalvelut

+358 (0)20 787 7530

  

Kommentit on suljettu.