Sukupolvenvaihdoshuojennus sijoitusyhtiössä
KHO:n tuore ratkaisu KHO:2024:68 selkeyttää edellytyksiä perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennuksen soveltamiseen erityisesti arvopaperikauppaa harjoittavassa yhtiössä.
KHO:n tuore ratkaisu KHO:2024:68 selkeyttää edellytyksiä perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennuksen soveltamiseen erityisesti arvopaperikauppaa harjoittavassa yhtiössä.
Yleensä perintö- tai lahjavero määrätään omaisuuden käyvän arvon perusteella ja veron maksuaika on lyhyt. Kun kohteena on vähintään 10 % yrityksen osakkeista ja lahjan- tai perinnönsaaja jatkaa yritystoiminnan harjoittamista, verotuksessa voidaan kuitenkin soveltaa niin sanottua sukupolvenvaihdoshuojennusta. Silloin veron määrä alenee vähintään 60 prosentilla ja sille saa 10 vuotta korotonta maksuaikaa. Huojennuksen merkitys on siis iso.
Huojennuksen soveltamiseen liittyy useampikin tulkinnanvarainen seikka, joista tässä kirjoituksessa keskitytään kuitenkin vain yhteen: mikä on perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitettu yritys? Yrityksen määritelmää ei löydy suoraan laista, eikä verotus- tai oikeuskäytäntö ole ollut kovin yhtenäistä sen määrittelyn suhteen. Rajanveto tulee tyypillisesti tutkittavaksi tilanteessa, jossa yksityisomisteisen yhtiön toiminta muodostuu sijoittamisesta ja arvopaperikaupasta. Tällöin joudutaan pohtimaan, missä menee raja holdingyhtiötyyppisen omistajan varojen hallinnoinnin ja itsenäisen, liiketoimintana harjoitettavan arvopaperikaupan välillä. Jälkimmäiseen huojennusta voidaan soveltaa, ensimmäiseen ei. KHO:n uusinkaan ratkaisu ei anna tähän tyhjentävää vastausta, mutta listaa kiitettävän selkeästi seikat, jotka arvioinnissa on huomioitava.
KHO:n tuore ennakkopäätös koskee tilannetta, jossa arvopaperikauppaa harjoittavan yhtiön omistaja aikoi lahjoittaa yhtiön osakkeet lapsilleen. Kaikkien muiden huojennusten soveltumisen edellytysten täyttyminen oli selvää, joten asiassa oli kyse vain siitä, oliko kyseessä perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitettu yritys.
Tapauksessa yhtiö sijoitti ilman olennaista velkavipua listattuihin ja listaamattomiin osakkeisiin, joukkovelkakirjalainoihin ja rahasto-osuuksiin. Yhtiöllä ei ollut palkattua henkilökuntaa, vaan sijoituspäätöksistä vastasivat omistaja ja yhtiön johdossa toimineet suunnitellut lahjansaajat. Tukenaan heillä oli konsultatiivisen sopimuksen nojalla toimiva varainhoitaja, joka vastasi sijoituspäätösten täytäntöönpanosta. Yhtiön vuotuinen liikevaihto oli noin kaksi miljoonaa ja taseen loppusumma noin neljä miljoonaa euroa. Harjoitetun toiminnan aktiivisuutta kuvaava vuosittaisten myyntitapahtumien määrä puolestaan oli yli kaksisataa ja ostojen arvo noin 2,6–4,5 miljoonaa vuodessa.
Päätöksensä perusteluissa KHO eritteli sekä huojennusta tukevat, että sitä vastaan puhuvat seikat. Positiivisina seikkoina KHO mainitsi:
- Suunnitelmallisen sijoitusstrategian olemassaolon ja voiton tavoittelun
- Sijoitustoiminnan aktiivisuutta kuvaavien osto- ja myyntitapahtumien määrän ja päivittäisen kanssakäymisen varainhoitajan kanssa
- Sijoitusvarallisuuden ja liikevaihdon merkittävän määrän ja sijoitukset myös listaamattomiin yhtiöihin
- Toimintamallin, jossa sijoituspäätökset tekee yhtiön johto, ei varainhoitaja
Huojennusta vastaan puhuvina seikkoina KHO mainitsi:
- Vähäisen riskitason liittyen sekä sijoituskohteiden valintaan että velkavivun puuttumiseen
- Yhtiön lyhyen toimintahistorian
Näitä seikkoja punnittuaan KHO totesi, että huojennusta ei voitu soveltaa suunniteltuun lahjoitukseen. Verrattuna aikaisempiin, noin 20 vuotta aikaisemmin annettuihin positiivisiin päätöksiin, tässä tapauksessa sekä sijoitussalkun koko että sen kiertonopeus olivat vähäisempiä, eikä yhtiön sijoitustoiminnan riskitaso olennaisesti poikennut holdingyhtiön avulla toteutetusta yksityishenkilön varallisuuden hallinnoinnista.
Johtopäätöksiä
Vaikka KHO:n päätös oli kielteinen, sen perusteluista on löydettävissä positiivisia kannanottoja ja suoranaisia ohjeita siihen, kuinka sijoitusyhtiön toiminta tulisi järjestää, kun pitkäntähtäimen tavoitteena on sukupolvenvaihdos.
Osana perusteluitaan KHO nimenomaisesti totesi, että osakaskunnan ulkopuolisen palkatun henkilökunnan olemassaolo ei ole huojennuksen soveltamisen edellytys. Henkilöstölle annetun merkityksen painoarvo on verotuskäytännössä vaihdellut, mutta tämän päätöksen jälkeen asia on selvä: Palkatun henkilökunnan olemassaolo ei ole huojennuksen edellytys. Se voi kuitenkin osana kokonaisharkintaa tukea huojennuksen myöntämistä.
Ratkaisu korostaa myös sukupolvenvaihdosten suunnittelun pitkäjänteisyyttä. Käsitykseni mukaan keskeisin kielteiseen päätökseen johtanut seikka oli yhtiön lyhyt toimintahistoria. Käytännössä päätös tarkoittaa, että sijoitussalkun yhtiöittäminen vain pari vuotta ennen suunniteltua lahjoitusta on riski verotuksen näkökulmasta. Mahdolliseen sukupolvenvaihdokseen olisikin hyvä valmistautua jo huomattavasti aiemmin, jotta yhtiölle saadaan selkeästi pidempi ja johdonmukainen toimintahistoria ennen lahjoituksen tai perinnön toteutumista.
Käytännössä on tyypillistä, että yksityiset sijoitusyhtiöt hyödyntävät ulkopuolista varainhoitajaa. KHO ei päätöksessään suoraan sano, että edes niin sanottu täydenvaltakirjan varainhoito olisi huojennuksen ehdoton este. Pidän kuitenkin merkittävänä riskinä ainakin toimintamallia, jossa koko sijoitussalkku olisi täydenvaltakirjan varainhoitosopimuksen piirissä.
Huojennus edellyttää nimenomaan yhtiön oman toiminnan aktiivisuutta ja ydinliiketoiminnan päätöstenteon ulkoistaminen on tästä näkökulmasta vaikeasti perusteltavissa. Sen sijaan konsultatiivinen varainhoitosopimus ei ole huojennuksen näkökulmasta ongelma, kun yhtiön oma johto tekee varsinaiset sijoituspäätökset.
Selkeänä huojennusta edistävän seikkana on syytä huolehtia siitä, että yhtiöllä on kirjallinen, säännöllisesti päivitettävä sijoitusstrategia ja että sekä sijoituspäätösten teko että yhteydenpito mahdolliseen varainhoitajaan on selkeästi dokumentoitua. Myös esimerkiksi hallituksen kokouspöytäkirjojen muotoilulla voidaan osoittaa toiminnan ammattimaisuutta. Aktiivisuutta kuvaa myös salkun kiertonopeus. Nyt tehdyssä kielteisessä päätöksessä liikevaihdon suhde salkun kokoon oli noin 0,5, kun vanhoissa myönteisissä päätöksissä se on ollut jopa 10. Vaadittava taso lienee jossain tässä välissä. Selkeästi voi kuitenkin sanoa, että kiertonopeuden lisääminen on huojennuksen kannalta edullinen asia ja vähintään kannattaisi pyrkiä siihen, että liikevaihto ylittää taseen loppusumman määrän.
Kun arvioidaan huojennuksen edellytyksenä olevan yrityksen käsitteen täyttymistä, yksi keskeinen tekijä on myös toimintaan liittyvä liiketoimintariski; riskitason lisääminen edistää huojennuksen myöntämistä. Tähän voidaan vaikuttaa sekä velkavivun käyttämisellä, että sijoituskohteiden valinnalla. Lähtökohtaisesti sijoittaminen suoraan osakkeisiin tai esimerkiksi johdannaiskauppa tukevat huojennuksen myöntämistä, kun taas passiivisempi sijoittaminen vaikkapa korkorahastoihin olisi tästä näkökulmasta kielteinen seikka, ja pelkkä vuokratuloon tähtäävä kiinteistösijoittaminen voi olla suoranainen huojennuksen este. Mahdollisen velkavivun osalta merkitystä on sekä velan määrällä suhteessa sijoitussalkun kokoon, että velan antajalla; ulkoinen pankkilaina on huojennuksen kannalta parempi asia kuin laina esimerkiksi yhtiön omistajalta.
Merkitystä on myös sijoitustoiminnan laajuudella. Päätöksessään KHO sinänsä piti noin kahden miljoonan euron liikevaihtoa ja 4 miljoonan tasetta positiivisina asioina, mutta samalla kuitenkin totesi niiden olevan merkittävästi pienempiä verrattuna aiempiin, samasta kysymyksestä noin 20 vuotta sitten annettuihin päätöksiin. Vaikka tästä tulkinnasta voi perustellusti olla montaa mieltä, johtopäätös on aika selvä; mitä suurempi sijoitusvarallisuus on, sen helpompaa se on siirtää seuraavalle sukupolvelle matalilla verokustannuksilla.
KHO:n tuoreen päätöksen perusteella on kuitenkin selvää, että muutamankin miljoonan arvopaperisalkku voi mahdollistaa huojennuksen soveltumisen. Tällöin kuitenkin muiden, huojennusta tukevien seikkojen painoarvo kasvaa.
Kokonaisuutena KHO:n tuore päätös ei olennaisesti muuta sijoitusyhtiön sukupolvenvaihdoshuojennuksessa huomioitavia seikkoja, vaan ratkaisu on edelleen monen asian summana tehtävää kokonaisharkintaa. Päätös on kuitenkin tervetullut, koska se päivittää vaadittavat edellytykset tälle vuosituhannelle ja toivottavasti jatkossa ohjaa myös Verohallintoa yhdenmukaisempaan käytäntöön.
Sukupolvenvaihdoshuojennukseen liittyy myös lukuisia muita tulkinnanvaraisia seikkoja, joita tässä kirjoituksessa ei ole ollut mahdollista käsitellä. Yhteistä näille on kuitenkin pitkäjänteisyys – sukupolvenvaihdos on prosessi, johon on syytä varautua ajoissa. Me PwC:llä avustamme vuosittain kymmeniä perheyhtiöitä sukupolvenvaihdosten suunnittelussa ja toteuttamisessa ja keskustelemme mielellämme eri tilanteisiin liittyvistä vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista.
