PWC Uutishuone
PWC Uutishuone
27.03.2019|

UK sai EU:lta lisäaikaa brexitiin, mutta onko siitä mitään apua?

Alun perin brexitin oli tarkoitus tapahtua 29.3.2019. On kuitenkin täysin UK:n parlamentista kiinni, tapahtuuko brexit tuolloin, sillä 21.3. EU:n huippukokouksessa on päätetty antaa UK:lle lisäaikaa UK:n pääministeri Mayn pyynnöstä.

UK ei kuitenkaan saanut lisäaikaa siten kuin halusi, vaan EU:n päämiehet asettivat lisäajalle tarkat edellytykset. EU asetti kaksi lisäaikaa riippuen siitä, mitä UK:n parlamentti seuraavaksi äänestää. Mikäli UK:n parlamentti vielä äänestäisi siirtymäajan sopimuksen puolesta ja hyväksyisi siten Mayn erosopimuksen tämän viikon aikana (viikko 13), UK:lle myönnettäisiin lisäaikaa käytännön toimenpiteisiin 22.5.2019 saakka. UK tarvitsee tämän lisäajan sopimuksen ratifiointia varten.

Toisaalta pidempi jatkoaika ei ole mahdollista EU:n parlamenttivaalien vuoksi, joihin UK ei halua enää osallistua. Myöskään muut jäsenvaltiot eivät halua brexitin sekoittavan tai vaarantavan tulevia vaaleja. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk totesi, että jos UK ei hyväksy erosopimusta, pitkän jatkoajan myöntäminen ei olisi enää mahdollista.

Mikäli sopimuksesta ei äänestetä lainkaan tai se äänestetään kumoon viikolla 13, EU:n päämiehet myönsivät lisäaikaa vain 12.4. asti. Tässä ajassa UK:n on myös esitettävä, miten se aikoo edetä. UK:lla on toki mahdollisuus vielä perua eronsa. Ongelmana tässä on kuitenkin se, että Lissabonin sopimuksen 50 artiklaa on tulkittu siten, ettei UK voisi hakea enää uudestaan eroa. Jos UK ei toisaalta tee mitään, ero voi teoreettisesti yhä astua voimaan 29.3.

Tilanteesta johtuen sopimukseton brexit on yhä todennäköisempi. Suosituksemme onkin edelleen, että yritykset, joilla on liiketoimia EU:n ja Iso-Britannian välillä, joilla on henkilökuntaa työsuhteessa UK:ssa, tai joilla on UK:n kansalaisia työsuhteessa Suomessa tai muualla EU:n alueella, valmistautuvat kovan brexitin mahdollisuuteen. Yhtiöiden on hyvä myös huomata, että UK:ssa asuvien henkilöiden toimiminen suomalaisten osakeyhtiöiden hallituksissa, toimitusjohtajana, hallintoneuvoston jäsenenä tai selvitysmiehenä voi myös vaarantua sopimuksettoman brexitin seurauksena.

 

Aikaisemmat brexit-uutisemme

Vastaa kyselyymme ja tarkista oman yhtiönne brexit-valmius