- Aiheet
Vuoden 2017 Kasvunrakentajaa etsimässä
Aloitin oman rakennustarinani millenniumin kynnyksellä PwC:n valuaatiotiimin analyytikkona. Rahoitusteoria ja analyyttinen mieli sekä internetin kautta aukeava tiedon valtaväylä olivat työkalupakin peruselementtejä. Arvon luonti perustui seitsemään ajuriin: liikevaihdon kasvu, liikevoittomarginaali, veroaste, kasvuinvestoinnit, käyttöpääomainvestoinnit, pääoman kustannus ja kilpailuedun kestoaika. Kaikki tämä oli näppärästi hakattavissa Exceliin ja voilà, kone kertoi arvonluontitarinan oikean vastauksen.
Samaan aikaan mieltä hämmensi selvä epäsuhta teorian ja todellisuuden välillä. Todellisessa maailmassa näytti arvoa syntyvän kuin tyhjästä dotcom-tarinoiden ammentaessa huikeita valuaatioita ”paradigman muutoksesta”. Kasvun rakentaminen ja arvon luominen osoittautui pian olleenkin kuplan puhaltamista. Sittemmin oli oletettavaa, että maailma ja sijoittajat olisivat olleet paljon rationaalisempia ja pitäneet jalat maassa.
Seuraavaksi 2000-luvun jälkipuoliskolla kiehahti yli, kun matemaattiset riskimallit erkanivat todellisuudesta, eikä kyse tainnut olla ihan pelkästä laskuvirheestä, vaan mukana oli melkoinen määrä tarinankerrontaa ja harhautusta. Finanssikriisin jälkeen valvojat ja regulaattorit ovat ottaneet tiukan niskalenkin markkinoista, mutta riski otteen pitävyydestä on ilmeinen, kun liikumme korkojen kanssa nollan tuntumassa ja muistamme, mitä nollalla jakamisesta seuraa.
Nyt elämme siis jälkitodellista aikakautta, jossa velat muuttuvat saataviksi ja lapsia opastetaan koulussa tunnistamaan valeuutiset oikeista. Trollit eivät ole rumia metsässä asuvia otuksia vaan näppäimistöltään totuutta ampuvia agentteja. Presidentiksi voi päästä totuudenmukaisesti liioittelemalla.
Vastuullinen sijoittaja ja yrittäjä voivat tässäkin ympäristössä rakentaa kestävää kasvua ja luoda aidosti arvoa. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua totuudenmukaisen ja uskottavan tarinan rakentaminen siten, että se saa ansaitsemaansa huomiota kilpailevien jälkitodellisten totuudenmukaisesti liioittelevien tarinoiden joukossa.
FVCA ja uutena Kasvunrakentaja 2017 -kilpailun yhteistyökumppanina PwC haluavat omalta osaltaan auttaa yrittäjiä ja pääomasijoittajia tuomaan esiin hienoja todellisen kasvun ja arvon rakentamiseen perustuvia tarinoita. Tämän vuotisessa Kasvunrakentaja 2017 -kilpailussa kiinnitämme huomiota kasvulukujen lisäksi erityisesti luovaa uudistumista osoittaneisiin yhtiöihin ja tarinoihin, jotka on rakennettu vastuullisesti pitkän tähtäimen arvoa kehittäen.
Parhaat kasvutarinat julkaistaan FVCA:n sivuilla, ja kolme mielenkiintoisinta yritystä pitchaavat tarinansa FVCA:n kevätseminaarissa 16.3. Ole kuulolla!
Tämä kirjoitus on julkaistu myös FVCA:n sivuilla.