Yhdistys voi tarjota jäsenilleen verovapaasti kaikenlaista, mutta ei mitä tahansa
Toiminta yleishyödyllisessä yhteisössä on usein aktiiveille pyyteetöntä, epäitsekästä ja vastikkeetonta vapaaehtoistyötä yhteisen asian hyväksi. Vapaaehtoistoimijoille ei useimmiten makseta palkkaa tai palkkiota, mutta yhdistysaatteen palon ja yhteishengen lisäksi yhdistykset tarjoavat yleensä jäsenilleen koko joukon erilaisia jäsenetuja, kulukorvauksia ja muistamisia.
Toiminta yleishyödyllisessä yhteisössä on usein aktiiveille pyyteetöntä, epäitsekästä ja vastikkeetonta vapaaehtoistyötä yhteisen asian hyväksi. Vapaaehtoistoimijoille ei useimmiten makseta palkkaa tai palkkiota, mutta yhdistysaatteen palon ja yhteishengen lisäksi yhdistykset tarjoavat yleensä jäsenilleen koko joukon erilaisia jäsenetuja, kulukorvauksia ja muistamisia.
Yhdistyskentän tavat, käytännöt ja politiikat tarjota jäsenetuja ja palkita toimijoitaan ovat monenkirjavia. Kuten arvata saattaa, suurinta osaa jäseneduista, korvauksista ja palkitsemisista ei ole suunniteltu verotus edellä. Ja jos onkin, on yleishyödyllisten yhdistysten verotus aihealueena niin haastava ja monimutkainen, että siitä on vallalla paljon vääriä käsityksiä ja toimintatapoja.
Verotuksessa yhdistyksen jäsenet ja vapaaehtoiset eivät rinnastu yrityksen henkilökuntaan. Mikäli tuntee verovapaiden henkilökuntaetujen tai verovapaiden kulukorvausten kenttää, on yleishyödyllisten yhteisöjen vapaaehtoisten kohdalla syytä unohtaa suurin osa näistä säännöistä.
Tietyissä rajoissa ja tietyin kriteerein on mahdollista korvata verovapaita kilometrikorvauksia ja päivärahoja yhdistyksen toimeksiannosta tehdyistä matkoista, mutta niitä seuraa raportointivelvollisuus. Yleinen harhaluulo järjestöelämässä on, että tämän voisi kiertää korvaamalla henkilökohtaisia oman auton polttoaineenostokuitteja. Sellainen on kuitenkin yksiselitteisesti ennakonpidätyksenalaista ja tulorekisteriin raportoitavaa tuloa saajalle.
Muutama avainsana on hyvä painaa mieleen puhuttaessa yleishyödyllisen yhdistyksen jäsenetujen ja palkintojen verotuksesta. Ollakseen verovapaita, jäsenetujen on liityttävä läheisesti yhteisön toimintaan ja oltava tavanomaisiasekä kohtuullisia. Sana palkitseminen taas kuulostaa pahalta veroasiantuntijan korvaan, sillä tiettyjen toimijoiden kohdennettu palkitseminen katsotaan herkästi vastikkeeksi työstä, joka taas on aina verotettavaa tuloa. Siksi verovapaiden jäsenetujen on pääsääntöisesti oltava kollektiivisia, kaikkien jäsenten saatavissa samanlaisina.
Mikä sitten voi olla kohtuullista ja tavanomaista? Verovapaiksi jäseneduiksi veroviranomainen lukee esimerkiksi jäsenlehden, jäsentapahtumat sekä yhteistyökumppanin myöntämät jäsenalennukset. Kohtuullisuuden ja tavanomaisuuden määrittely sen sijaan on tapauskohtaista, eikä sille ole yleispäteviä sääntöjä. Jos esimerkiksi jäsentilaisuudet ovat yhtä samppanjaa ja kaviaaria, on selvää, että näitä rajoja koetellaan.
Entä voiko sitten enemmän työtuntejaan ja muuta panostaan yhdistykselle antaneita palkita lainkaan verotta? Kyllä voi, vaikka tämä kyllä on ristiriitaista viitaten edellä mainittuun. Mitä tämä voi olla ja mitä taas ei, on tarkoin säännelty. Erilaiset työhön, talkoisiin ja muuhun osallistumiseen liittyvät pisteytysjärjestelmät, sekä niihin sidotut edut ja palkinnot ovat tyypillinen yhdistysten veroansa, vaikka edut ja palkinnot kollektiivisesti kaikille tarjottuina olisivatkin verovapaita. Kokonaan toinen aihe ovat verovapaat apurahat ja stipendit, joiden verovapauteen on erityisvaatimuksia ja erityisesti se, ettei se saa olla vastiketta mistään työstä tai tehtävästä.
Olemassa oleva jäsenetu, korvaus tai palkinto voi verovalvontatilanteessa paljastua veronalaiseksi tuloksi, josta koituu kalliita ja ikäviä jälkiseuraamuksia sekä edun tai palkinnon antajalle että sen saajille. Tämän johdosta jäsenetujen, palkintojen ja korvausten ohjesäännön rakentaminen tai päivitys PwC:n kanssa voi paitsi pelastaa yhdistystoimijat yllättäviltä veroseuraamuksilta, myös luoda uutta jäsenarvoa.
