PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Antti Palkén PwC:lle partneriksi vahvistamaan sijoitus- ja rahoitusalalle suunnattuja palveluita

Antti Palkén on nimitetty PwC Suomen partneriksi 1.7.2018 alkaen. Antti vahvistaa entisestään PwC:n rahoitusalan osaamista. Hänen tehtävänään on kehittää ja kasvattaa yhtiön vaihtoehtoisiin sijoitusrahastoihin ja rahoitusrakenteisiin liittyvää neuvonantoliiketoimintaa. Antti vastaa uudessa roolissaan PwC:n Fund & Debt Advisory -palveluista Suomessa. 

Antti Palkén

Antti työskenteli aiemmin OP:lla, jossa hän vastasi OP-ryhmän listaamattomista sijoituksista. Hän on toiminut yli kymmenen vuoden ajan eri rooleissa vaihtoehtoisten sijoitusten parissa, luonut rahastostrategioita, kerännyt menestyksekkäästi sijoituspääomia kotimaisesta instituutiosijoittajakentästä ja ollut myös loppusijoittajana monissa eri sijoitusluokissa kuten private equity-, kiinteistö-, infrastruktuuri- ja direct lending -rahastoissa.

”Antin osaaminen vahvistaa entisestään sijoittajille, varainhoitajille ja rahastomanagereille tarjottavia palveluitamme, joissa yhdistyy niin pankki-, vakuutus- ja rahoitusalan kuin rahoitus-, vero-, laki- ja regulaatio-osaaminen”, PwC:n Corporate Finance -yksiköstä vastaava partneri Kimmo Vilske toteaa.

”Olemme markkinajohtaja rahastorakennesuunnittelussa. Antti tuo osaamisellaan luontevan lisän kokonaistarjontaamme”, PwC:n partneri Samuli Makkonen jatkaa.

”Markkinoilla on suuri pääomamassa etsimässä kohtuullisen tuottoprofiilin kohteita ja toisaalta suuri määrä yhtiöitä ja hankkeita, joiden kasvun ainoa todellinen este on pääomien rajallinen saatavuus. PwC:n Fund & Debt Advisory -palvelut auttavat sijoittajia, rahastoyhtiöitä ja managereita sekä hankekehittäjiä löytämään toisensa aiempaa helpommin ja useammin. Haluan löytää eri finanssialan toimijoille entistä helpompia vaihtoehtoja paketoimalla monimutkaisista asioista yksinkertaisempia ratkaisuja”, Antti sanoo.

”Olen vuosikausia todistanut kannattavien hankkeiden ja yhtiöiden vaikeuksia saada järkevää rahoitusta kotimaan markkinoilta. Uudessa roolissani haluan edesauttaa tämän ongelman ratkaisua.”

PwC:läiset toivottavat Antille lämpimästi tervetuloa!