- Aiheet
Arvioinnin mekin ansaitsemme – kolme pointtia
Sen verran meissä kaikissa on vielä pientä koululaista, että kesän alku jollakin tapaa vaatii arviointia aikaansaannoksista. Meillä PwC:llä tilikauden päättyminen kesäkuun lopussa antaa hyvän mahdollisuuden sekä antaa että saada arviointia omasta työstä. Omia kokemuksia asiasta on kertynyt niin monilta vuosilta, että omista opeista voi jo jakaa kuuluisat kolme pointtia.
1. Kerro palaute niin kuin haluaisit itse kuulla sen
Arviointia ja palautteenantamista voi peilata itsensä kautta: mistä asioista haluaisin saada palautetta ja millä tavalla ilmaistuna haluaisin kuulla kielteisen palautteen – kehitettäväähän löytyy aina. Sanavalinnat, näkökulmat, asiayhteydet – ne kaikki voi valita, vaikka itse parannettava asia niiden takana olisi sama. En itse haluaisi kuulla myöskään perusteetonta positiivista palautetta ihan vain sen vuoksi, ettei tulisi paha mieli tai että sitä kautta saisi oikeutuksen tökerösti annetulle kielteiselle palautteelle. Hampurilaismalli ei ole minun mieleeni, vaikka voikin joskus toimia.
2. Sano silti suoraan
Katselemme joskus tyttären kanssa yhdessä Dance Mom- eli Tanssin superäidit -ohjelmaa. Abbey on tiukka ja vaativa tanssinopettaja, joka puuttuu ja korjaa ryhmänsä esitystä välillä ankaran oloisesti. Hänen ryhmänsä pärjää viikoittaisissa kilpailuissa erinomaisesti. Eipä hänen tyylinsä taida olla suoraan kopioitavissa asiantuntijaorganisaation johtamiseen, mutta jotain siitä voi oppia. Se on suoruus, jolla palaute annetaan. Jotta asioiden kehittäminen ja muuttaminen onnistuu, täytyy palautteen saajan tietää, mitä pitää korjata. Osalle korjausliikkeeksi sopii se, että näytetään tavoiteltu tila entistä kirkkaammin, ja henkilö mukauttaa tekemisensä itseohjautuvasti oikeanlaiseksi. Joku taas voi kaivata yksityiskohtaisempaa palautetta korjattavista asioista, mutta saa niin ympäripyöreitä kommentteja, ettei lopulta tiedä, menivätkö asiat siis hyvin vain vähemmän hyvin. Asiallinen ja kielteisestä tunnelatauksesta vapaa suoruus peittoaa mennen tullen epämääräiset viestit välinpitämättömyydestä puhumattakaan.
3. Kannattaa sanoa myös se, että jatka samaan malliin
Vuosia sitten työterveyslääkäri katsoi kolesteroliarvojani sanoen, että nämäpä näyttävät oikein hyviltä, jatka samaan malliin. Tulin hänen lausahduksestaan niin iloiseksi, että jalat tuskin maata tapasivat poistuessani vastaanotolta. Tuntui, ettei kukaan muu ollut antanut minulle hyvää palautetta terveydestäni ja elämäntavastani. Ja kuten huomaatte, muistan tuon lausahduksen vieläkin, vaikka tapahtuneesta on varmasti lähes 15 vuotta. Palautteenannossa on myös tärkeää kertoa ne asiat, joita kannattaa jatkaa samalla tavalla.
Jokainen on onnistunut vuoden varrella jossakin, ja haluaa kuulla sen, vaikkei kaikkia tavoitteita olisi edes saavutettu puhumattakaan niiden ylittämisestä. Ihminen on arvostusta kaipaava olento. On tärkeää kuulla, että vaikka kaikki ei mennyt nappiin, niin jossakin asiassa tai piirteessä henkilö on kuitenkin arvostettava ja hyvä. Runoilija Maaria Leinonen sen sanoi hyvin:
Olen kulkenut pitkän matkan
mutta olen vasta tässä.
”Olet vasta tässä”, he sanovat.
Mutta kukaan ei kysy
kuinka kaukaa
olen tähän hetkeen tullut.
Matkaa on tehty ja tässä vasta ollaan. Toisen tie on ollut helpompi, toisen taisteluja täynnä. Arvioinnissa näkyvää arvostusta kaipaavat kummankin tien kulkijat.