PWC Uutishuone
PWC Uutishuone
10.08.2020|

Audit Transformation - tilintarkastaja siirtyy uusiin tehtäviin

Miksi tilintarkastajaksi – osa 8. Tässä juttusarjassa Eero Kotilainen muistelee tilintarkastajana viettämiään vauhdikkaita ja kokemusrikkaita vuosia.

Olen kevään mittaan kirjoittanut juttusarjan siitä, mitä kaikkea ennakkoluuloistani radikaalisti poikkeavaa sain tilintarkastajana kokea. Olen useaan kertaan kommentoinut, että ainakaan taloushallintoon liittyvistä hommista ei helpolla löydy mielenkiintoisempia ja monipuolisempia tehtäviä. Ja näin se on. Joten joku saattaisi ihmetellä: miksi sitten päätin siirtyä uusiin tehtäviin? Hyvä kysymys.

Koin tarkastusurallani äärimmäisen mielenkiintoiseksi seurata asiakasyritysten toimintaa kaikkine onnistumisineen ja haasteineen.

Iso yritys on kuin monimutkainen koneisto, jota voi aina säätää erilaisten lopputulosten aikaansaamiseksi. Välillä säätöä tehdään pienillä tarkkuustyökaluilla ja välillä isommalla lekalla. Tilintarkastajana pääsin seuraamaan usean koneiston operointia, mutta uran edetessä halusin päästä ulkopuolisesta tarkkailijasta syvemmälle koneiston suunnittelijaksi, operaattoriksi, mekaanikoksi ja niin edespäin.

Halusin päästä syvällisesti ja pitkäjänteisesti vaikuttamaan yrityksen kehittämiseen ja parantamiseen. Jo pikkupoikana haaveilin keksijän ammatista, joten halu luoda uutta ja ratkaista ongelmia ei ollut mitään uutta.

Asiaan vaikutti myös se, että saavutin tilintarkastajana yksinkertaisesti kaiken mitä halusin saavuttaa. Kuten olen juttusarjassa toivottavasti osannut ilmaista, olin päässyt kokemaan ja tekemään äärimmäisen mielenkiintoisia ja palkitsevia asioita. Olin saavutuksiini ja kokemuksiini tyytyväinen ja koin, että homma alkoi olla paketissa. Tämä on omaan persoonaani liittyvä asia ja uskon, että poikkean tässä monista kollegoistani. Minua ei motivoinut yrittää edetä samaa polkua toimeksiantojen johtajaksi, tilintarkastuspartneriksi ja niin edespäin. Halusin kääntyä kohti uudenlaisia ja tuntemattomampia haasteita, joita pääsisin parhaassa tapauksessa itse luomaan.

Asia muhi melko pitkän aikaa mielessäni. Levin hiihtoladuilla maaliskuussa 2018 tapahtui lopullinen päätös – hiihtäminen on minulle aina intensiivisen prosessoimisen laji eikä todellakaan rentoutumisen paikka. Pian Levin jälkeen meidän oli esimieheni kanssa tarkoitus keskustella muutenkin, mutta lykkäsin tapaamista muutaman viikon ajan yhä uudestaan ja uudestaan. En tiennyt miten muotoilla päätökseni hänelle. Ajattelin automaattisesti, että hakeutuminen uusiin tehtäviin tarkoittaisi siirtymistä uuteen firmaan. Koin itseni petturiksi. Ikäänkuin kaikkien vuosien varrella saamieni mahdollisuuksien ja firman tarjoaman panostuksen jälkeen halusin heittää kaiken roskakoriin. Eihän asia näin ollut, mutta tällaista vastaanottoa pelkäsin.

Yhdistelmä tilintarkastuskokemusta ja uuden kehittämistä

Lopulta aika oli kypsä ja tapaaminen koitti. Esimieheni on kokenut johtaja, joten keskustelu meni mallikkaasti. Kaiken lisäksi erinomainen ratkaisu löytyi siinä saman tien. Oli ilmeistä, että PwC:llä meneillään olevaan, tilintarkastustoiminnan uudistamiseen tähtäävään Audit Transformation -ohjelmaan saadaan uudenlaiset kierrokset Senior Manager -tason vahvistuksella, eli Kotilaisen tarina jatkuu sittenkin tilintarkastuksen parissa, joskin uudenlaisella kulmalla. Sitten piti alkaa ilmoittamaan tiimeille ja toimeksiantojen johtajille tästä muutoksesta, mikä ei sekään ollut erityisen helppoa. Reaktiot olivat kirjavia, mutta pääosin positiivisia.

Uudessa roolissa yhdistyivät paitsi edellä kuvaamani halu kehittää ja luoda uutta, myös mahdollisuus hyödyntää kaikkea tilintarkastajana keräämääni kokemusta ja osaamista sekä PwC:n sisältä että asiakasyrityksistä.

Parempaa lopputulosta en olisi voinut toivoa ja nykyistä sopivampaa roolia en itselleni ihan helpolla keksisi!

Yhteenvetona

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että ura tilintarkastuksen parissa on parhaimmillaan paljon enemmän kuin voisi kuvitella. Tuskin kokonaista sipulia kaikkine tilintarkastukseen liittyvine kuorineen voi ikinä saavuttaa, mutta matkan varrella siihen on ehtinyt kertyä paljon kerroksia, joita en uran alkuvaiheessa pystynyt ennustamaan.

Kun ottaa aktiivisen roolin oman uran ohjaamisessa ja hyödyntää sen tarjoamat mahdollisuudet, on kyseessä yksi hienoimmista ammateista mitä liiketoiminnan, johtamisen ja itsensä kehittämisen saloista kiinnostunut ihminen voi itselleen löytää.

Ja loppuun vielä iso kiitos kaikille lukijoille. Juttusarjan suosio on ollut yllätys. Alussa ajattelin, että ehkä oma äiti ja appivanhemmat jaksavat tätä lukea, mutta lukijoita onkin ollut satoja. Hauskaa ja yllättävää. Ei muuta kuin kiitos ja moikataan kun nähdään!

 

Kirjoittaja on PwC:llä työskentelevä tilintarkastuksen asiantuntija Eero Kotilainen, KHT. Eero valmistui Haaga-Heliasta tradenomiksi 2009 ja aloitti työnsä PwC:llä samana vuonna. Hän toimi tilintarkastajana vuoteen 2018 asti, ja näiden kymmenen vuoden aikana hän erikoistui kansainvälisiin pörssiyhtiöihin ja erityisesti projektitoimintaa harjoittaviin yrityksiin. Nykyään Eero työskentelee asiantuntijana PwC:n Audit Transformation -ohjelmassa. Ohjelma tähtää tilintarkastuksen toimitusmallin laaja-alaiseen uudistamiseen, mikä liittyy niin teknologiaan ja sen hyödyntämiseen kuin toimintatapoihin ja johtamismalleihin. 


Miksi tilintarkastajaksi -sarjan muut osat:

Osa 1: Tilintarkastusalalle eksyminen

Osa 2: Ensimmäisten vuosien jyrkkä oppimiskäyrä tilintarkastuksen parissa

Osa 3: Lihaa luiden ympärille – kokemus tilintarkastuksesta karttuu ja vastuu kasvaa

Osa 4: Tilintarkastusuran kansainvälistyminen

Osa 5: Tilintarkastaja syventyy asiakkaisiin ja toimialoihin

Osa 6: Tilintarkastaja pääsee isoihin pöytiin

Osa 7: Tilintarkastaja tiimien johtajana