PWC Uutishuone

Buon camino!

Johtajan ominaisuuksia on paljon. Usein niihin kuulee liitettävän myös sen, että hyvä johtaja tuntee itsensä, on sinut itsensä kanssa. Tästä olen samaa mieltä.

Kukin oppii omalla tavallaan itsensä tuntemista, ja varmaan siihen on apuakin saatavissa. Itselleni tähän oppimiseen liittyy ajoittain tarve yksin olemiseen sekä omien rajojen testaamiseen. Eräs mahdollisuus tähän on kohdallani ollut Santiago de Compostela, noin 600 kilometrin pyhiinvaellus Pohjois-Espanjassa.

Olen käynyt jo kaksi kertaa vaeltamassa tuosta kokonaisuudesta viikon pätkän, ja kolmas noin 120 km vaellusreissu on pian edessä. Tällä kertaa aloitan Ranskan puolelta, ja ylitän ensimmäisenä päivänä Pyreneiden vuoriston Espanjaan. Useampikin on kysynyt minulta, että miksi taas sinne ja miksi yksin? En osaa oikein sanoa muuta kuin että minun täytyy mennä. Tarvitsen sen yksitoikkoisen ponnistelun ja voimien koettelemisen saadakseni pääni ja kroppani taas synkroniin. Ehkä samalla opin taas jotain uutta itsestäni ja jaksamisestani.

Työelämä ottaa talven mittaan meistä kaikista veronsa. Työtahti on kiihtynyt vuosikymmenten takaisesta, ja jatkuva tiedon ja viestien tulva kuormittaa. Tässä vaiheessa vuotta huomaan itsessäni lyhytjänteisyyttä. Yhteen asiaan kerrallaan keskittymistä häiritsee mieleen tulvivien asioiden ja tekemisten virta.

Muistan aikaisemmilta vaelluksiltani, että jossakin kolmannen, neljännen päivän tietämillä olen yhtäkkiä havahtunut siihen, että ajatukset ovat rauhoittuneet. Ympäristön pienetkin asiat pystyy havainnoimaan eikä koko ajan ole hätää siitä, että pitäisi olla jossakin muualla kuin siinä missä juuri sillä hetkellä on. Jotenkin tulee sama tunne kuin pestessä ikkunoista talven ja kevään pölyt: kaikki on selkeämpää, ja värit näyttävät kirkkaammilta. Aurinko pääsee paistamaan sisään.

Vaellus on jonkin verran raskas ponnistus fyysisesti. Päivämatkat vaihtelevat 20 ja 30 kilometrin välillä, ja toisinaan jyrkkää nousua tai laskua on enemmän kuin oikeastaan jaksaisi. Rinkka painaa harteita. Voi myös käydä niin kuin viimeksi: vettä sataa jokaisena päivänä; aamusta iltaan, vuorokaudesta toiseen. Matka ei kuitenkaan jatku, jollei vain työnny rinkkoineen ulos oikeaa reittiä etsimään.

Tätä se on työelämässäkin. Välillä on hankalaa, ja lunta tulee tupaan kaikista suunnista. Ihmisten kesken on suuria eroja siinä, miten tällaisiin tilanteisiin reagoidaan. Toiset alkavat etsiä syitä muista tai lannistuvat alkuunsa, koska olosuhteet tuntuvat olevan kaikella tavalla vastaan. Asioiden hankaluus itsessään riittää joillekin käsien pystyyn nostamiseen. Toiset taas alkavat miettiä välittömästi, miten tästä päästään eteenpäin: mitä on tehtävä tänään, tällä viikolla, ensi kuussa, jotta tilanteeseen joskus saadaan muutosta.

Oma reseptini on tullut testatuksi vaelluksilla: laitetaan varusteet kuntoon, nostetaan rinkka selkään ja aletaan kävellä. Kastuminenkaan ei ole mikään katastrofi, mutta paikoilleen valittamaan jääminen on. Jotta tämän pystyy tekemään aina uudelleen, pitää saada oma mieli ja keho tasapainoon. Sisimmästä kumpuava rauha auttaa voittamaan ulkoiset häiriötekijät. Ja toisin päin: sisäinen sekamelska vie huomion eteenpäin johtavasta polusta niin tarkkaan, etteivät parhaatkaan olosuhteet takaa onnistumista. Oma sisin ja kokemus antavat avaimet moneen ratkaisuun, jos vain on aikaa ja yksinäisyyttä kuuntelemiseen. Buon camino, kuten vaelluksella on tapana tervehtiä muita!