- Aiheet
Digitaalisuus muokkaa taidetta
Kulttuuri ja taide mukailevat yhteiskunnan jatkuvaa muutosta, mutta myös toimivat yhteiskunnallisen muutoksen lähteinä ja vauhdittajina. Runoilija Vladimir Majakovski muotoili asian niin, että taide ei ole peili, joka heijastaa maailmaa, vaan vasara, jolla maailmaa muokataan. Taide voi olla voimallinen ase muutoksessa.
Kirjallisuudesta ja kuvataiteesta löytyy teoksia, jotka ovat saaneet jumalanpilkasta tuomiot. Samalla ne kuitenkin ovat herättämällään keskustelulla olleet luomassa yhteiskuntaan avarakatseisuutta. Musiikilla ja lauluilla on sekä osoitettu mieltä että vauhditettu vallankumouksia. Taide ei todellakaan ole ollut näkymättömissä.
Keskustelussa Lilli Paasikiven, Suomen kansallisoopperan taiteellisen johtajan kanssa, käsittelimme oopperan nykyasemaa, asiakaskokemuksen parantamisen mahdollisuuksia digitaalisuuden aikakaudella sekä taideyhteisön johtamis- ja vastuullisuuskysymyksiä.
Ooppera taidemuotona voi tällä hetkellä hyvin; sitä tuotetaan sekä Kansallisoopperassa että Savonlinnassa, ja lisäksi pienempiä tuotantoja tehdään eri puolella Suomea. Silti osa ajattelee sen olevan vain pienen piirin asia, elitististäkin.
Lilli Paasikivi kertoo, että he haluavat kaikkien suomalaisten kokevan taidemuodon omakseen. Kansallisoopperan visio on olla elämysten edelläkävijä. Ohjelmistossa on esityksiä, joihin ensikertalaistenkin on helppo tulla mukaan.
Uutena hankkeena on julkaistu Opera beyond, jossa teokseen esimerkiksi integroidaan uusimpia teknologioita ja rikastutetaan live-esitysten asiakaskokemusta ja elämyksellisyyttä vaikkapa lisätyllä todellisuudella.
Tässä yhteydessä on puhuttu immersiivisestä kokemuksesta. Sitä voisi kuvailla termillä upottava kokemus, koska siinä luodaan illuusio siitä, että katsoja on osa teosta, ikään kuin uponneena siihen.
Vaikka teknologian hyödyntäminen on vielä melko uutta oopperan maailmassa, Lilli Paasikivi arvelee, että Mozart ja Wagnerkin olisivat hyödyntäneet kehittynyttä teknologiaa, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Nyt Opera beyondin myötä ainakin me tämän ajan katsojat ja kuulijat pääsemme osallisiksi kokemuksesta.
Yksi Kansallisoopperan ja baletin arvoista on vastuullisuus. Sitä edellyttää toimiminen julkisella rahoituksella, mutta sen merkitys myös arvona korostuu. Käytännössä vastuullisuutta toteutetaan kuuntelemalla erilaisten sidosryhmien kuten rahoittajien, henkilöstön ja asiakkaiden odotuksia sekä vastaamalla niihin osana toimintaa.
Vastuullisuutta on sekin, että oopperaa on tuotu maantieteellisesti useampien ulottuville. Sitä pääsee nykyisin seuraamaan esimerkiksi verkon kautta suorina lähetyksinä tai televisiosta Ylen kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta. Baletilla on lisäksi oma kesäkiertueensa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Paljon ennätimme jutella Lilli Paasikiven kanssa reilussa puolessa tunnissa. Tässä siitä kaikesta on vain muutama poiminta. Jos kiinnostaa kuunnella mikä on Lilli Paasikiven villi visio oopperasta, voit kuunnella Sustiskahvit-podcastin täältä:
Sustiskahvit-jaksot löydät myös iTunesista ja Spotifysta!
Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.
PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.