EUT arvioi Liettuan kansallisen veronkiertosäännöksen soveltumista brittiläiseltä tytäryhtiöltä saatuihin osinkotuloihin
Euroopan unionin tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisun 20.1.2021 (C-228/24) Liettuan veroriitalautakunnan ennakkoratkaisupyyntöön. Pyyntö koskee Liettuan veronkiertosäännöksen soveltamista liettualaisen yhtiön britannialaiselta tytäryhtiöltä saamiin osinkotuloihin. Unionin tuomioistuimen ratkaisu tarkentaa veronkiertosäännösten soveltamisalan arviointia.
Euroopan unionin tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisun 20.1.2021 (C-228/24) Liettuan veroriitalautakunnan ennakkoratkaisupyyntöön. Pyyntö koskee Liettuan veronkiertosäännöksen soveltamista liettualaisen yhtiön britannialaiselta tytäryhtiöltä saamiin osinkotuloihin. Unionin tuomioistuimen ratkaisu tarkentaa veronkiertosäännösten soveltamisalan arviointia.
Asiassa oli kyse liettualaisen pelien kehitystä ja jakelua harjoittavan yhtiön brittiläiseltä tytäryhtiöltä vuosina 2018–2019 saamien osinkojen verotuksesta Liettuan yhteisöverotuksessa, jossa yhtiö oli raportoinut osingot verovapaana tuloa. Tarkemmin sanoen kyse oli siitä, oliko tytäryhtiötä pidettävä emo-tytäryhtiödirektiivin veronkiertosäännöksessä tarkoitettuna järjestelynä, jonka pääasiallinen tai yksi pääasiallinen tarkoitus oli direktiivin tarkoituksen vastaisen veroedun saaminen ja jota ei ollut pidettävä aitona kaikki tosiseikat ja olosuhteet huomioiden.
Liettualainen yhtiö oli verotarkastuksen kohteena. Tytäryhtiön järjestelyä pidettiin epäaitona muun muassa siksi, että tytäryhtiöllä oli vain yksi työntekijä ja sillä ei ollut toimitiloja eikä varallisuutta. Verotarkastajan näkemyksen mukaan sen toiminnoista vastasivat käytännössä emoyhtiön työntekijät. Yhtiö kuitenkin perusteli tytäryhtiön tarpeellisuutta liiketoiminnallisilla syillä ja yhtiön tarpeellisuudella pelien jakelussa ennen osingonmaksuvuosia.
Arvioituaan asiaa ennakkoratkaisua hakenut tuomioistuin totesi asian eroavan unionin tuomioistuimessa aiemmin käsitellystä tapauksesta. Tytäryhtiö oli saanut tulot omissa nimissä harjoittamastaan toiminnasta eikä sitä siten voitu pitää konserniin perustettuna läpikulkuyksikkönä. Lisäksi yhtiön selvityksen mukaan tytäryhtiö oli kotivaltiossaan voitollinen eikä asiaan liittynyt veroetua, sillä tytäryhtiön kotivaltion yhteisöverokanta (24 %) ylitti Liettuan yhteisöverokannan (15 %). Verotarkastaja ei ollut myöskään kyseenalaistanut tytäryhtiön perustamiseen liittyviä syitä tai toimintaa ennen osingonmaksuvuosia.
Liettuan tuomioistuin päätyi pyytämään unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisua kolmeen eri kysymykseen.
Unionin tuomioistuimen arviointi ja ennakkoratkaisu
Ensimmäinen kysymys koski sitä, voitiinko emoyhtiöltä evätä verovapaus tytäryhtiöltä saaduista osingoista, jos tytäryhtiö on todettu epäaidoksi järjestelyksi, vaikka se ei olisi läpikulkuyksikkö ja osingot olisivat syntyneet sen omasta toiminnasta. Toinen kysymys liittyi siihen, voiko jäsenvaltio arvioida tytäryhtiön epäaidon järjestelyn olemassaoloa pelkästään osinkojen maksamisajankohdan perusteella, vaikka tytäryhtiön perustamiselle oli alun perin päteviä liiketaloudellisia syitä eikä sen toimintaa ennen osingonmaksuvuosia ollut kyseenalaistettu.
Arvioituaan veronkiertosäännöksen sanamuotoa, tarkoitusta ja tavoitteita sekä unionin tuomioistuimen aiempaa oikeuskäytäntöä tuomioistuin korosti, että direktiivin veronkiertosäännöstä on tulkittava laajasti. Verovapaus voidaan evätä kaikissa tilanteissa, joissa järjestely on epäaito eli sille ei ole todellisia liiketaloudellisia syitä ja sen pääasiallisena tarkoituksena tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena on veroedun saaminen kaikki tosiseikat ja olosuhteet huomioiden. Arvioinnissa ei siten ollut syytä rajoittua vain tiettyihin olosuhteisiin tai tosiseikkoihin, yksittäiseen järjestelyn hetkeen, vaan kokonaisarvio järjestelyn aitoudesta edellytti kaikkien asiaan liittyvien tosiseikkojen ja olosuhteiden, mukaan lukien järjestelyn eri vaiheiden ja niiden ajankohtien, huomioon ottamista. Näin ollen myöskään aiempia liiketaloudellisia syitä ja toimintaa ei voida jättää arvioinnissa huomiotta.
Kolmannessa kysymyksessä unionin tuomioistuin otti kantaa siihen, voitiinko emoyhtiöltä evätä veroedut pelkästään sillä perusteella, että tytäryhtiö oli todettu epäaidoksi järjestelyksi. Unionin tuomioistuin totesi väärinkäytösten vastaisen säännön soveltamisen edellyttävän kahden edellytyksen täyttymistä: ensinnäkin järjestelyn tulee olla epäaito, ja toiseksi sen pääasiallisena tai keskeisenä tarkoituksena tulee olla direktiivin tavoitteen vastaisen veroedun saavuttaminen. Pelkkä tytäryhtiön epäaidoksi toteaminen ei siis riitä.
Koska veroedun konseptia ei ollut määritelty direktiivissä, unionin tuomioistuin arvioi vielä, voitiinko pelkkää osinkojen verovapautta pitää direktiivissä tarkoitettuna veroetuna vai oliko veroetua arvioitava laajemmassa kontekstissa, huomioiden esimerkiksi tytäryhtiön ja emoyhtiön kotivaltioiden yhteisöverokannat. Edellä kuvattua mukaillen unionin tuomioistuin totesi, että veroedun arvioinnissa oli otettava huomioon kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja olosuhteet sekä järjestelyn kokonaisverovaikutus, ei pelkästään osinkojen verovapautta jäsenvaltion verotuksessa. Näin ollen esimerkiksi se, että tytäryhtiön voittoihin sovellettiin korkeampaa verokantaa toisessa jäsenvaltiossa, voi olla merkityksellinen seikka arvioitaessa, oliko järjestelyn tarkoituksena veroedun saavuttaminen.
Johtopäätös
Unionin tuomioistuimen ratkaisu korostaa kokonaisarvioinnin merkitystä veronkiertosäännösten soveltamisessa, jossa huomioidaan kaikki järjestelyyn liittyvät tosiseikat ja olosuhteet sekä järjestelyn eri vaiheet ja niiden ajankohdat. Lisäksi veroedun arvioinnissa on otettava huomioon järjestelyn kokonaisverovaikutus, mukaan lukien eri valtioiden verokannat. Ratkaisu tarkentaa veronkiertosäännösten tulkintaa ja korostaa tapauskohtaista kokonaisharkintaa.
