Euroopan unionin tuomioistuin katsoi tuloverolain vaatimuksen ulkomaisen rahaston sopimusperusteisuudesta rajoittavan pääomien vapaata liikkuvuutta
Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) antoi 7. huhtikuuta 2022 tuomion (C-342/20) Helsingin hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön, joka koski ranskalaisen yhtiömuotoisen kiinteistörahaston verokohtelua Suomessa. EUT:n mukaan rahastojen verovapauden edellytykseksi asetettu sopimusperusteisuuden vaatimus asetti ulkomaiset rahastot kotimaisia epäedullisempaan asemaan. Rajoitusta pääomien vapaalle liikkuvuudelle ei voitu oikeuttaa yleiseen etuun perustuvalla oikeutusperusteella.
Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) antoi 7. huhtikuuta 2022 tuomion (C-342/20) Helsingin hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön, joka koski ranskalaisen yhtiömuotoisen kiinteistörahaston verokohtelua Suomessa. EUT:n mukaan rahastojen verovapauden edellytykseksi asetettu sopimusperusteisuuden vaatimus asetti ulkomaiset rahastot kotimaisia epäedullisempaan asemaan. Rajoitusta pääomien vapaalle liikkuvuudelle ei voitu oikeuttaa yleiseen etuun perustuvalla oikeutusperusteella.
Tausta
Asiassa oli kyse alun perin Verohallinnon antamasta ennakkoratkaisusta, jossa ranskalaisen yhtiömuotoisen kiinteistörahaston ei katsottu täyttävän tuloverolain 20 a §:n mukaisia verovapauden edellytyksiä. Kyseisen säännöksen mukaan verovapaus edellyttää muun ohella, että rahasto on perustettu sopimuksella. Huomionarvoista on, että suomalaiset verovapaat sijoitusrahastot, mukaan lukien kiinteistörahastot, ovat aina sopimusperusteisia. Ranskalainen kiinteistörahasto voi puolestaan olla kotivaltionsa lainsäädännön mukaan myös yhtiömuotoinen.
EUT:n ennakkoratkaisun sisältö ja vaikutukset
Unionin tuomioistuin arvioi asiaa pääomien vapaan liikkuvuuden näkökulmasta ja katsoi, että vaikka sopimusperusteisuutta koskeva vaatimus soveltuukin sinänsä yhtäläisesti sekä kotimaisiin että ulkomaisiin toimijoihin, on se omiaan asettamaan ulkomaiset rahastot kotimaisia huonompaan asemaan.
Tuomioistuin vertaili kotimaista sekä rajat ylittävää tilannetta erityisesti verokohtelua koskevan sääntelyn tarkoituksen näkökulmasta. TVL 20 a §:n yhtenä päätavoitteena katsottiin olevan pyrkimys välttää sijoituksista saatujen tulojen kaksinkertainen verotus. Rahastoon tehtävien sijoitusten verotus toteutuu yksinomaan sijoittajan tasolla. Tämän tavoitteen valossa ranskalaista rahastoa tuli pitää kotimaiseen verrattavana ja myös kohdella verotuksessa kotimaista vastaavasti.
Unionin tuomioistuin ei myöskään katsonut, että rajoitusta pääomien vapaalle liikkuvuudelle olisi voitu oikeuttaa millään Suomen hallituksen esittämällä yleiseen etuun perustuvalla syyllä.
