PWC Uutishuone

EUT:lta tuomio leasing-sopimusten arvonlisäverotuksesta

EUT:n mukaan leasing-sopimus, johon sisältyy osto-optio viimeisen maksuerän maksamisen yhteydessä, on tavaran myynti, jos omistusoikeuden siirtyminen edellyttää vain vähäistä lisämaksua. Suomessa on pidetty tällaisia sopimuksia vuokrasopimuksina, joten vastaavia saatettaisiin jatkossa pitää peiteltynä osamaksukauppana.

EUT antoi 4.10.2017 tuomion asiassa C-164/16, Mercedes-Benz Financial Services UK. Tuomiossa oli kyse erilaisten leasing-sopimusten arvonlisäverokäsittelystä. EUT katsoi, että leasing-sopimuksessa, jossa tuote siirtyy asiakkaan omistukseen normaalisti viimeisen maksuerän jälkeen, on vakiintuneesti kyse osamaksukaupasta eli tavaran myynnistä. Näin on myös tilanteessa, jossa asiakkaalla on nimellisesti oikeus valita, lunastaako hän tuotteen, jos lunastushinta on sellainen, että ainoa rationaalinen valinta on tuotteen lunastaminen.

Mikäli asiakkaalla on oikeus lunastaa tuote, ja myös lunastamatta jättäminen on rationaalinen valinta, kyse on EUT:nkin mukaan tavaran vuokrauksesta. Jotta kyseessä olisi rationaalinen valinta, lunastusmaksun pitää käytännössä olla merkittävä osuus tavaran kokonaishinnasta. Sopimuksen tulkitsemisella joko vuokra- tai kauppasopimukseksi on merkitystä muun muassa siihen, maksetaanko arvonlisävero heti koko sopimuksen arvosta vai vasta maksuerien ajankohdan mukaan.

EUT:n tuomio on huomioitava uusia vuokrasopimuksia laadittaessa.

Tuomion mukaan sopimuksen käsitteleminen vuokrasopimuksena edellyttää, että asiakkaan kannalta tavaran palauttaminen on rationaalisesti ajatellen todellinen taloudellinen vaihtoehto. Tilanteet vaativatkin tapauskohtaista harkintaa.