Hallituksen jäsenen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Säätiön varojen käyttö hallituksen jäsenten henkilökohtaisiin oikeudenkäyntikuluihin on herättänyt viime aikoina keskustelua. Korkein oikeus linjasi tuoreessa tapauksessa, ettei kulujen maksaminen ole säätiön tarkoituksen mukaista. Miten hallituksen jäsenten oikeudellinen apu tulisi järjestää ja miten sen verotus hoidetaan?
Kollegani Milla Kokko-Lehtinen kirjoitti äskettäin säätiön hallituksen jäsenten henkilökohtaista intressiä varten hankkimasta asianajopalvelusta. Palvelu katsottiin korkeimmassa oikeudessa säätiön tarkoituksen vastaiseksi ja sen korvaaminen säätiön varoista evättiin.
Oikeustapauksessa KKO 2024:35 oli kyse siitä, että Patentti- ja rekisterihallitus oli määrännyt vuonna 2008 kyseessä olevan säätiön ensisijaisesti lakkautettavaksi ja toissijaisesti vaatinut hallituksen jäsenten erottamista säätiössä tapahtuneiden lainvastaisuuksien vuoksi. Tätä viranomaispäätöstä lähdettiin haastamaan, ja säätiö päätti hankkia myös erotusuhan alaisille hallituksen jäsenilleen oikeudellista apua oman asemansa ja hallitusjäsenyytensä puolustamiseen.
Korkein oikeus päätti, että säätiön varoja ei saa käyttää hallituksen jäsenten henkilökohtaiseen intressiin kohdistuvaan asianajopalveluun. Päätöksen mukaan säätiön tarkoituksen ja intressien mukaista ei ollut puolustaa hallituksen jäsenten asemaa ja henkilökohtaista intressiä saada pysyä hallituksessa.
Henkilökohtaisten kulujen korvaaminen on veronalainen etu
Vaikka kyse on eri oikeudenalasta ja tässä tapauksessa asianajokulut jäivät korvaamatta, muistuttaa tapaus paljon viime talvena korkeimman hallinto-oikeuden antamaa toista päätöstä. Oikeustapauksessa KHO 2023:116 toimittajien kirjoittamaan sanomalehtiartikkeliin liittyviä rikosoikeudenkäyntikuluja ei katsottu heidän työstänsä tai tehtävästänsä välittömästi johtuviksi kuluiksi, jotka työnantaja voisi ennakkoperintälain 15 § 1 momentin mukaan verovapaasti korvata.
Ensin mainitussa tapauksessa säätiö ei toki saanut korvata asianajokuluja, eikä se ole hallituksen jäsenille työnantaja. Kuitenkin, jos nuo asianajokulut olisi syystä tai toisesta voitu korvata tässä säätiötä koskevassa tapauksessa, todennäköisesti henkilökohtaisiksi todettujen asianajokulujen korvaaminen säätiön hallituksen jäsenille katsottaisiin niin ikään tuloverolain 29 § 1 momentin tulokäsitteeseen kuuluvaksi ja tuloverolain 61 § 2 momentin mukaan hallituksen jäsenten henkilökohtaiseksi ansiotuloksi, kuten tapahtui toimittajien tapauksessa.
Korvattavien asianajokulujen verokohtelun pohtiminen tässä tilanteessa voi tuntua jossittelulta, sillä korkein oikeushan katsoi asianajokulujen maksamisen säätiön tarkoituksen vastaiseksi ja siksi kielletyksi sekä estettäväksi toimeksi. Tällaiset kulut voitaisiin kuitenkin mahdollisesti korvata, jos olisi olemassa sellainen säätiön päätös, johon näiden kulujen korvaaminen osana hallituksen jäsenten “tavanomaista tai sääntöjen määräämää palkkiota” sisältyisi.
Miten varautua mahdollisiin oikeudenkäyntikuluihin?
Edellä mainittujen kaltaisten asianajopalvelujen tarjoaminen tai korvaaminen säätiön hallituksen jäsenille olisi laillisesti maksettunakin saajalle veronalainen etu, joka säätiön tulisi huomioida ennakonpidätystä toimittaessaan. Jos hallituksen jäsenille maksettavat rahasuoritukset eivät riitä kattamaan kyseessä olevaa ennakonpidätystä, tulee vero maksaa muutoin (ennakkoverona, lisäennakkona tai jäännösverona).
Jos säätiö haluaisi korvata hallituksensa jäsenille myös tästä verotettavasta edusta määräytyvät lisäverot, olisi henkilökohtaisten verojen korvaamisella verotuksessa jälleen uusi tulovaikutus. Se pitäisi huomioida järjestelyn veroneutraalisuuden varmistamiseksi ja olisi otettava huomioon myös palkkion tavanomaisuutta ja sääntöjenmukaisuutta arvioitaessa.
Suurien ja ennakoimattomien asianajopalkkioiden sekä mahdollisen verojen korvaamisen sisällyttäminen säätiölain 3 luvun 9 § 3 momentin määräämään hallituksen “tavanomaiseen palkkioon” voi olla hankalaa etenkin jälkikäteen. Toisaalta tällaisiin suuriin kulueriin voidaan kätevimmin varautua oikeusturvavakuutuksella, olipa palkkioiden määräytymiselle esteitä tahi ei.
Jos hallituksen jäsenelle halutaan järjestää osana kokonaiskompensaatiota henkilökohtaisiin intresseihin kohdistuva oikeusturvavakuutus, tällaisen edun verotuskohtelu puolestaan riippuu vakuutusyhtiön määräämien vakuutusmaksujen suuruudesta. Tällöin varsinaisen vakuutustapahtuman perusteella maksettavat korvaukset voivat olla verovapaita, kun vakuutusmaksuista on jo maksettu veroa.
Henkilökohtainen verovähennys ja oikeudellisen tuen järjestämisen tulevaisuus
Hallituksen jäsenen kannalta viimeinen oljenkorsi, verovähennyksen saaminen, on myös mielenkiintoinen kysymys. Olisivatko hallituksen jäsenyyden puolustamiseen liittyvät henkilökohtaiset ja itse maksetut asianajokulut vähennyskelpoista tulonhankkimiskulua hallituksen jäsenen tuloverotuksessa? Tämä ei ole yksiselitteinen ja selvä asia ja riippuu siksi kustakin tapauksesta. Nähtäväksi jää, saataisiinko tästä nimenomaisesta asiasta uutta oikeuskäytäntöä lähitulevaisuudessa.
Avoimia kysymyksiä riittää. Tämänhetkisen tilanteen mukaan on kuitenkin selvää, että ei ole säätiön tarkoituksen ja intressien mukaista huolehtia hallituksensa jäsenten henkilökohtaiseen intressiin liittyvistä kuluista, jollainen on myös hallituksen jäsenen erottamiseen liittyvä oikeudenkäyntikulu.
Hallituksen jäsenille voidaan kuitenkin maksaa tavanomaista, sääntöjen mahdollistamaa palkkiota. Se, voiko oikeudellinen apu esimerkiksi oikeusturvavakuutuksen kautta olla osa tuota verotettavaa tavanomaista palkkiota, on erikseen ratkaistava kysymys. Selvää on kuitenkin, että olipa henkilökohtaiseen intressiin liittyvä oikeusapu järjestetty säätiön itsensä tai vakuutuksen avulla, se on veronalainen etu, joka on huomioitava tulorekisteriraportointia ja ennakonpidätystä toimitettaessa.
