IFRS® Tilinpäätösraportointi* valokeilassa – Tärkeintä elämässä on diskonttaaminen, eikä sekään ole kovin tärkeää – Osa 2: Hankintamenolaskelmat
Mikä ihmeen IFRS®? -blogisarjan yhdeksännessä osassa Esko Saura käsittelee diskonttauskorkojen arviointia IFRS 3 -tilinpäätösstandardissa.

Mikä ihmeen IFRS®? -blogisarjan yhdeksännessä osassa Esko Saura käsittelee diskonttauskorkojen arviointia IFRS 3 -tilinpäätösstandardissa.
Tämä on toinen osa diskonttauskorkoja käsittelevässä kirjoitussarjassa. Edellisessä osassa käsiteltiin diskonttauskorkoja tilinpäätösstandardin IAS 36 Omaisuuserien arvon alentuminen näkökulmasta. Yhtenä huomiona oli se, että diskonttauskorkona käytetään lähes aina pääoman keskimääräistä kustannusta eli WACC:ia (englanniksi weighted average cost of capital).
Tällä kertaa käännämme huomion tilinpäätösstandardiin IFRS 3 Liiketoimintojen yhdistäminen. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, on diskonttauskorkojen arviointi IFRS 3:ssa helpompaa.
Diskonttauskorot yrityskauppoja seuraavissa hankintamenolaskelmissa
Iso osa IFRS 3:n mukaisia hankintamenolaskelmia on hankittujen aineettomien hyödykkeiden käyvän arvon määrittäminen. Tämä tehdään todella usein kassavirtaperusteisesti, ja kassavirtaperusteista arvonmääritystä varten tarvitaan diskonttauskorko. Kuten IAS 36:ssa, myös IFRS 3:ssa lähtökohtana on helpointa käyttää WACC:ia. IAS 36:n tapaan myöskään IFRS 3 ei tarkemmin sääntele sitä, miten diskonttauskorko, eli yleensä WACC, pitäisi arvioida.
Vähän yllättäen IFRS 3:n tapauksessa WACC:in määritys on helpompaa kuin IAS 36:ssa. Tämä johtuu siitä, että yrityskaupassa maksettu kauppahinta antaa niin hyvän kiintopisteen diskonttauskorolle. Yleensä kassavirtaennusteen ja diskonttauskoron avulla selvitetään liiketoiminnan arvo, mutta yrityskaupassa liiketoiminnan arvon saa yleensä helposti selville maksetusta kauppahinnasta. Lisäksi yleensä vähänkään isompaa yrityskauppaa valmisteltaessa on laadittu kassavirtaennuste.
Tällöin tarvitsee vain laskea diskonttauskorko, niin sanottu sisäinen korkokanta (englanniksi IRR eli internal rate of return), jolla kassavirtojen nykyarvo on yhtä suuri kuin liiketoiminnan arvo. Tämän diskonttauskoron taas voi olettaa yhtä suureksi kuin WACC:in. Kun lopputulos on tiedossa, on muiden WACC:n osien selvittäminen helpompaa. WACC taas antaa erinomaisen kiintopisteen kaikille muille arvostettaville omaisuus- ja velkaerien arvostamisessa käytettäville diskonttauskoroille. Yleensä aineettomiin omaisuuseriin, kuten asiakassuhteisiin ja brändeihin, kohdistuvat riskit ovat suurempia kuin liiketoiminnalla keskimäärin. Tämän takia näiden yksittäisten omaisuuserien diskonttauskoron pitäisi yleensä olla WACC:ia, joka kuvastaa painotettua keskiarvoa, korkeampi. Tätä tasapainottamaan koneilla ja kalustolla ja käyttöpääoman erillä riskit, ja sitä kautta diskonttauskorot, ovat WACC:ia matalampia.
Sisäisen korkokannan laskeminen on tärkeää, koska se tasapainottaa keskenään kassavirtaennusteet ja maksetun kauppahinnan. Jos aineettomien omaisuuserien arvostuksissa käytettäisiin tätä alhaisempaa diskonttauskorkoa, vaikkapa yhtiön arvonalentumistestauksessa käyttämää, joudutaan helposti lopputulokseen, jossa lopputulos on liian suuri. Sisäinen korkokanta on myös joka yrityskaupalle ainutlaatuinen, koska se riippuu kauppahinnasta ja ennusteista. On täysin normaalia, että saman yhtiön tekemissä PPA:issa sisäiset korkokannat eivät ole yhtä suuria.
Entä IAS 36 ja IFRS 3 yhdessä?
Yllä jo lyhyesti käsiteltiin sitä, voisiko PPA-laskelmissa käyttää arvonalentumistestauksen WACC:ia. Vastaus oli, että näin ei tulisi tehdä. Syynä on se, että diskonttauskorko on riippuvainen sekä kauppahinnasta että saatavilla olevasta kassavirtaennusteesta. Yleensä PPA:n yhteydessä laskettu sisäinen korkokanta on korkeampi kuin arvonalentumistestauksessa käytetyt WACC:it.
Ero on kuitenkin joskus tärkeä. Jos hankittu liiketoiminta muodostaa kaupan jälkeen oman CGU:n (eli cash generating unitin), voisi vastaan tulla tilanne, jossa hankitun liiketoiminnan arvo olisi arvonalentumistestauksessa matalampi kuin kauppahinta, jos vain yhtiön oma WACC arvonalentumistestausta varten olisi korkeampi kuin sisäinen korkokanta.
Käytännössä riskiä heti tapahtuvaan arvonalentumisriskiin vähentää se, että useimmiten hankitut yhtiöt tuleva osaksi jotain olemassa olevaa CGU:ta, jolloin hankittu liiketoiminta sekoittuu suurempaan kokonaisuuteen. Toiseksi yrityskaupassa käytetyt kassavirtaennusteet ovat usein eri näkökulmasta laadittuja kuin arvonalentumistestausta varten laaditut.
* Sisältää IFRS®-tilinpäätösstandardit, mukaan lukien IAS®-standardit, IFRIC®-tulkinnat ja SIC®-tulkinnat
