Ilmastoahdistukseen uutta toivoa

Ilmastoahdistus oli juossut minut kiinni, eikä päästänyt otteestaan. Uutisia katsoessa tai lehteä lukiessa alkoi puristaa kurkussa ja tuntui kuin kylmää rautaa työnnettäisiin sydämen tienoille. Ei se uniin tullut, mutta monet päivät värittyivät sen mukaisesti. Taisin olla joskus alkukesästä melko synkkä, koska esikoinenkin kyseli varovasti, että ei kai sinulla ole jokin vakava sairaus, josta et ole kertonut. No ei onneksi.

Olen hieman yllättynyt tästä tilanteesta. Olen jo vuosia puhunut ja konsultoinut kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta. Kuvittelin suhtautuvani asiaan kylmän viileästi ja faktapohjaisesti, ja niin koen toimivani edelleen asiakastöissä tai PwC:n oman yritysvastuun kehittämisen kanssa.

Ilmeisesti juuri vastuullisuusasioille lähes kahdenkymmen vuoden ajan altistuminen näytti lopulta sen, miten vähän asiat ovat kehittyneet paljosta puheesta huolimatta. Se saattoi olla yksi tekijä ahdistuksen laukeamisessa.

Oli helpottavaa huomata, etten ole ahdistukseni kanssa yksin. Sitran teettämä kyselytutkimus kertoi kesän jälkeen, että noin neljännes suomalaisista tuntee samaa tuskaa kanssani. Samalla se kertoi keinoista, joilla tunnetta voi helpottaa. Omat kulutusvalinnat sekä vaikuttamistyö kuuluvat niiden joukkoon. Ne ovat osa minunkin elämääni. Silti enemmän pitäisi saada aikaan.

Keinoja ilmastonmuutoksen torjumiseen löytyy, muutoshalukkuutta ei vielä tarpeeksi

Edistystä on toki tapahtunut: Pariisin ilmastosopimus on siitä erinomainen esimerkki. Toisaalta maailmantalouden muuttuminen vähähiilisempään suuntaan on sekä mittasuhteiltaan että kompleksisuudeltaan sen suuruusluokan asia, ettei yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja ole näköpiirissä. Lisäksi on otettava huomioon tarvittava siirtymäkausi, koska muutos edellyttää teknisiä ja muita ratkaisuja.

Suuri este löytyy ihmisten mielistä: todellista muutoshalukkuutta pitäisi löytyä enemmistöltä, valveutunut vähemmistö ei riitä.

Tilannetta voi arvioida myönteisemminkin. Ihmisten yleinen tietoisuus ilmastonmuutoksesta ja sen mukanaan tuomista asioista on kasvanut huomattavasti. Monen maan kansallisessa politiikassa on kunnianhimoisia tavoitteita, ja sama näkyy EU:ssa. Sieltä täältä kuuluu viestejä, kuinka yksittäiset yritykset tai kansalaiset ovat tehneet muutoksia vähähiilisempään suuntaan. Tämä kaikki on hyvää.

Lisää toivoa valaa Juha Itkosen raportti Välineet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hän kertaa siinä hyvän ilmastopolitiikan ominaisuudet, kuvaa ilmastopolitiikan ohjauskeinoja samoin kuin sen arkkitehtuuria. Itkonen tiivistää ilmastonmuutoksen keinot viiteen kohtaan: hiilen hinnoittelu, innovaatiotoiminnan tukeminen teknologisten ratkaisujen löytymiseksi, ympäristöystävällisen käyttäytymisen mahdollistaminen paremman tiedon avulla, hiilinielujen kasvattaminen ja päästövähennysten aikaansaaminen tukien avulla sekä suora sääntely. 

Edellä kerrottu keinovalikoima on käytettävissä millä hetkellä hyvänsä ja paljon helpompi kuin vaikkapa Marsin asuttaminen – jos nyt joku sitä pitäisi ratkaisuna.

Tarvitaan yleisen tason yksimielisyyttä ilmastonmuutoksen torjumisesta sekä systeemisen tason ratkaisuja asiaan. Jälleen kerran ei mitään uutta ja kaikki on helpommin sanottu kuin tehty. Tarvitaan vain ihmisten tekemiä päätöksiä. 

Tiedän, että ahdistukseni voi tuntua liioitellulta. Onneksi myös toivon pilkahduksia on näkynyt. Ratkaisun etsijöitä ja uuden kehittäjiä on paljon, ja lisää on koko ajan tulossa. Tämän huomaaminen helpottaa myös minun ilmastotuskaani. Toivoa on, mutta aikaa ei ole tuhlattavaksi asti.

Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.

PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.